Perhossa syntynyt Pietari Kuusjärvi lähti paremman toimeentulon toivossa Yhdysvaltoihin vuonna 1911. Lähes sata vuotta myöhemmin amerikkalainen entinen lapsinäyttelijä surmasi hänen pojanpoikansa.

Jeff Jarvi puhuu medialle Skylar Deleonin kuolemantuomion julistamisen jälkeen. Kuva Ken Steinhardt / AP / Lehtikuva.

Jon Peter Jarvi, tuttujen kesken JP, murhattiin Meksikossa vuonna 2003 vain päivä 45-vuotispäivänsä jälkeen. Tänä vuonna paljastui, että hänellä oli suomalaiset sukujuuret.

Pietari Kuusjärvi lähti vaimonsa Tyynen kanssa Suomesta Yhdysvaltoihin vuonna 1911. Yhteensä sisaruksia oli 20, ja samalla laivalla meren toiselle puolelle seilasivat myös sisarukset Tekla, Mooses ja Olga-Viola.

Ennen lähtöään Kuusjärven sisarukset asuivat Perhossa Välitalon tilalla, mutta suurikaan tila ei pystynyt elättämään kaikkia lapsia. Tila perustettiin vuonna 1652.

Pietari ja Tyyne asettuivat Wisconsinin osavaltioon ja heille syntyi seitsemän lasta, joista yksi nimettiin Normaniksi. Sukunimi muuttui Kuusjärvestä helpompaan muotoon Jarveksi.

Lähes sata vuotta perheen Suomesta lähdön jälkeen amerikkalainen entinen lapsinäyttelijä murhasi Normanin pojan Jon Peter Jarven Meksikossa.

Tapaus tuli myös Suomessa asuvien tietoon, vaikka yhteydenpito tähän sukuhaaraan olikin jäänyt. Tuttu nimi herätti Kuusjärven sukua tutkineen Hannu Liimataisen mielenkiinnon. Hän luki murhasta yhdysvaltalaisesta paikallislehdestä, mutta ei heti osannut yhdistää uhria pikkuserkukseen.

Näyttelijä murhaajana

Jon Peter Jarvi murhattiin Meksikossa 27. joulukuuta 2003. Hänen kurkkunsa oli viilletty auki ja hän vuoti kuiviin muutaman metrin päässä vilkkaasti liikennöidyltä tieltä.

Äiti Betty Jarvi kertoo poikansa hankkineen elinaikanaan helposti ystäviä, myös vääränlaisia ystäviä. Tulevan murhaajansa kanssa Jarvi ystävystyi vankilassa, jossa hän istui neljän kuukauden tuomiota väärennöksestä. Jarvi tutustui ryöstöstä tuomittuun entiseen lapsinäyttelijään Skylar Julius Deleoniin.

Pienkoneen lentäjänä ja korujen tekijänä elantonsa hankkinut Jarvi sai vapautumisensa jälkeen 50 000 dollaria asuntonsa kiinnityksestä ja päätti lähteä Kalifornian Anaheimista Meksikoon sijoittamaan rahat uuden ystävänsä kanssa. Jarvi löydettiin myöhemmin kuolleena.

Tuomio lankeaa

Joulukuussa vuonna 2004 Deleon pidätettiin ja häntä syytetiin rahanpesusta ja avioparin katoamisesta merellä. Myöhemmin katoamissyytteet kovenivat syytteiksi avioparin murhasta.

Elokuussa 2005 Deleon sai syytteen Jarven murhasta.

Korkein oikeus yhdisti nämä kaksi tapausta samaan käsittelyyn syyskuussa 2008. Huhtikuussa 2009 Skylar Deleonille langetettiin kuolemantuomio Jon Peter Jarven sekä Thomas ja Jackie Hawksin murhista. Aiemmin syyllisyytensä kiistänyt Deleon myönsi kaikki kolme murhaa. Murhien motiivina oli ilmeisesti raha.

Liimatainen yhdisti murhatun Jarven sukulaisekseen vasta tuomion julistamisen jälkeen, kun hän näki valokuvan lehdistötilaisuudesta, jossa Jon Peter Jarven veli Jeff puhui medialle.

”Palaset loksahtivat paikalleen”, hän sanoo.

”Nimet olivat jo aiemmin tiedossa, sillä Jon Peterin täti Hazel tuli Suomeen etsimään sukuaan joskus vuoden 1985 tienoilla. Hän tapasi silloin veljeni hotellissa. Tästä kului kuitenkin kymmenen vuotta, ennen kuin sukututkimus aloitettiin”, Liimatainen kertoo.

Suku Suomessa ja Yhdysvalloissa

Jarven suku säilyy kuolemantapauksesta huolimatta. Jarvia asuu ainakin Teksasista, Coloradosta ja Kaliforniasta. Liimataisen arvelujen mukaan Kuusjärven suvusta noin 20 prosenttia asuu toisella mantereella.

”Kaikkia sukuhaaroja ei ole vielä saatu jäljitettyä. Nimiä kerätään edelleen, tälle hetkellä niitä on toistakymmentä tuhatta.”

Suomessa Kuusjärven suku on levinnyt ympäri Suomen, mutta eniten heitä löytyy Perhon tienoilta. Perhon Välitalon isäntänä on tällä hetkellä 14. Kuusjärvi, mutta Liimatainen arvelee nykyisen isännän luovuttavan vastuun kohtapuoliin pojalleen. Kierto jatkuu.

Lähde AP, Orangen piirikunta, OC Register