Maailmannäyttelyn ovet avautuvat vappuna, Aalto-yliopisto junailee Shanghaihin

Aalto-yliopisto
Teksti
Jukka Ukkola
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Shanghain maailmannäyttelyn maskotti on nimeltään Haibao. Kuva Eugene Hoshiko / AP / Lehtikuva.

Satakunta Aalto-yliopiston opiskelijaa ja opettajaa lähtee 14. toukokuuta jyskyttämään omalla vuokrajunalla kohti Kaukoitää – ensin Moskovaan ja sieltä Siperian rataa pitkin Irkutskin ja Pekingin kautta Shanghaihin. Kymmenpäiväisen junamatkan ajan järjestetään seminaareja ja muuta monikulttuurisuuteen liittyvää ohjelmaa, ja perillä maailmannäyttelyssä ollaan 24. toukokuuta. Siellä vietetään viikon verran – edelleen seminaareissa ja muissa tapaamisissa – kunnes lennetään takaisin kotiin.

Opiskelijoiden itsensä järjestämä ja rahoittama junamatka Aalto on Tracks on vain yksi muoto, jolla Suomen uusi Aalto-yliopisto osallistuu Shanghain maailmannäyttelyyn. Opinahjo on tavalla tai toisella mukana kaikkiaan parissakymmenessä tapahtumassa, joista näkyvimpiä ovat muotoiluun keskittyvä projekti Aalto-Tongji Design Factory sekä maaseudun ja kaupungistumisen ongelmia pohtiva Aalto LAB.

Aalto-yliopiston ja shanghailaisen Tongjin yliopiston väliseen pitkäaikaiseen yhteistyöhön perustuva Design Factory ATDF on oppimistila, joka avataan 25. toukokuuta. Aiemmin Design Factory on toiminut Otaniemessä.

Tavoitteet on määritelty maailmoja syleilevästi: “Projektissa on luotu ikuisesti kehittyvä fyysinen toimintaympäristö, joka inspiroi kestävän kehityksen mukaisia, ihmislähtöisiä ja monitieteisiä lähestymistapoja. Tiloissa yhdistyy opiskelijoiden, opettajien, tutkijoiden, teollisuuden ja yhteiskunnan osaaminen ja tulevaisuus.”

Suomeksi tuo tarkoittanee suunnilleen sitä, että halutaan parantaa yhteyksiä suomalaisten ja kiinalaisten opiskelijoiden sekä elinkeinoelämänkin välillä, ja oppia toinen toisiltaan uusia ajattelutapoja.

Yhtä korkealentoinen on myös Aalto LABin tavoitteiden määrittely: “Päämääränä on tehdä maailmasta parempi paikka elää luomalla konkreettisia ratkaisuehdotuksia yhteiskunnallisiin haasteisiin.” Shanghai-projektin vetäjä Tuuli Sotamaa täsmentää, että mukana on seitsemän opiskelijaa Suomesta ja saman verran Kiinasta, jotka osana opiskeluaan pohtivat yhdessä paikallisten asukkaiden kanssa, miten kiinalaisten kylien elinoloja voitaisiin kohentaa niin, ettei ihmisten tarvitsisi muuttaa suurkaupunkien slummeihin. Tavoitetta toteutetaan hankkimalla tietoa, kuulemalla asukkaita ja keskustelemalla.

“Missään nimessä sinne ei mennä millään ‘siirtomaa-asenteella’ kertomaan, että tehkää noin tai näin.” Myös Aalto-LAB-työpajaideaa toteutetaan nyt ensimmäistä kertaa ulkomailla.

Aalto-yliopiston esiintymiseen kuuluu myös HERA (Helsinki Education and Research Area), joka ainakin nimensä puolesta tuntuu sopivalta sisällöltä Suomen Kirnu-paviljonkiin. Oikeasti HERA on kaksipäiväinen seminaaritapahtuma, jossa esitellään Aalto-yliopistoa ja Helsingin yliopistoa sekä käsitellään muun muassa liikennettä, lääketiedettä, muotoilua ja kaupunkisuunnittelua.

Shanghain maailmannäyttely on avoinna 1.5.-31.10.2010.

http://www.finlandatexpo2010.fi/shanghain_expo
http://en.expo2010.cn/