Palestiinan edustaja Suomessa: "Gazan saarto on lopetettava"

Kansainvälinen yhteisö hakee Lähi-idän kriisiin ratkaisua, joka menisi tulitaukoa pitemmälle.

Gaza
Teksti
Katri Merikallio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Mikään kansainvälinen laki ei voi hyväksyä sellaista väkivaltaa siviiliväestöä kohtaan, mitä Israel nyt Gazassa harjoittaa. Vaikka alueella olisi Hamasin taistelijoita, se ei oikeuta tappamaan ympärillä olevia siviilejä”, sanoo Palestiinan Helsingin-toimiston edustaja Taissir al-Adjouri.

Hänen mukaansa maailmalla etsitään nyt tulitaukoa, joka saisi ihmisten kärsimyksen loppumaan.

”Meidän pitää myös puhua miehityksen lopettamisesta. Jos emme puhu, laillistamme niin Gazan kuin Länsirannan saarron lopullisesti.”

Myös Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry on väläyttänyt vihreää valoa laajemmalle vuoropuhelulle tulitauon ympärille.

Israel on ilmoittanut hyväksyvänsä Egyptin esittämän tulitauon. Hamas ei. Se vaatii, että tulitauon lisäksi on ratkaistava koko Gazan saarron lopettaminen ja palestiinalaisvankien vapauttaminen.

Palestiinan presidenttiä Mahmud Abbasia ei ole juuri näkynyt kameroiden edessä, ja huhut siitä, että kilpailevien palestiinalaisjärjestöjen Fatahin ja Hamasin tuore yhteishallitus olisi jo kuollut ja kuopattu, elävät vahvoina. Fatahia edustava al-Adjouri vakuuttaa toista.

”Presidentti Abbas yrittää kaikin keinoin yhdessä YK:n ja arabimaiden kanssa saada tappamista loppumaan. Hän on puhunut siitä myös Hamasin kanssa.”

Al-Adjourin mukaan se, että rauhanneuvottelut keväällä kariutuivat, ei johtunut palestiinalaisista.

”Israel kieltäytyi neuvottelujen jatkamisesta. He eivät halua kahden valtion ratkaisua ja toimivat järjestelmällisesti sitä vastaan.”

Adjouri toivoo, että jos EU on Israelin todellinen ystävä, se painostaisi Israelia lopettamaan laittomien siirtokuntien laajentamiset.

”Tämä on ainoa tapa, jolla eurooppalaiset voivat nyt edistää rauhanprosessia.”