Isis lähestyy Bagdadia

Vain kurdijoukot ovat pystyneet pysäyttämään terroristit.

Irak
Teksti
Hannu Pesonen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

CIZIRE, SYYRIA – Isis valtasi 21. toukokuuta viimeisen Irakin ja Syyrian välisen virallisen raja-aseman al-Waleedin.

Kurdien valvomalla seudulla rajanylitys sujuu silti yhä ilman ongelmia moottoriveneellä Tigrisvirran yli Syyriaan.

Kurdien YPG-itsepuolustusjoukkojen etuvartioasemissa Kharbit Banaatissa selviää, että Isis on täällä jäämässä alakynteen, vaikka sen tavoitteena oli vyöryä myös kurdialueiden yli.

Kobanessa tammikuussa kärsimänsä yllätystappion jälkeen jihadistit ovat nyt juuttuneet Syyrian kurdialueilla rauniokylään, joka näkyy kurdien ampumahaudoista pellon toisella puolella.

Viime viikkoina hyökkäyssuunta tällä rintamalla on kuitenkin muuttunut. YPG työntää nyt Isisiä taaksepäin.