Erdoğanin vihaama sosiaalinen media pelasti hänet

Presidentti kutsui kansan kaduille ja jakoi kutsua Twitter-tilillään.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

“Missä on Erdoğan?” huolestuneet ja epätietoiset turkkilaiset tviittasivat vallankaappausyrityksen alkutunteina. Pian presidentti Recep Tayyip Erdan ilmestyi hyvävoimaisena televisioruutuihin. Ei kuitenkaan televisiostudiosta vaan uutistenlukijan kädessään pitämän älypuhelimen ruudulta, Turkin presidentti puhui kansalle FaceTime-videopuhelun välityksellä.

Puhelussa Erdoğan kutsui kansan kaduille ja Istanbulin vallatulle Atatürkin lentokentälle vastustamaan kaappausta. Presidentti jakoi vielä kutsun Twitter-tilillään.

Vuoden 2013 niin sanotuissa Gezi-puiston mielenosoituksissa väki valtasi kadut sosiaalisen median kutsumana. Silloin Erdoğan kuvasi Twitteriä yhteiskunnan pahimmaksi uhkaksi. Mielenosoitusten jälkeen internetin vapautta rajoitettiin Turkissa entisestään.

Edellisen kerran sosiaalinen media suljettiin heinäkuun alussa, kun kolme terroristia iski Atatürkin lentokentälle Istanbulissa. Nyt Erdoğan jo vuosia inhoama väline varmisti häntä uhanneen sotilasvallankaappauksen epäonnistumisen.