Katolinen Portugali sanoi homoliitoille tahdon

homoliitot
Teksti
SK:n toimitus
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kansan mielipide homoavioliitoista muuttui Portugalissa muutamassa vuodessa. Kansalaisjärjestö selätti keskustelussa kirkon.

Paulo Côrte-Real

Suomessa homojen avioliittoa kutsutaan rekisteröidyksi parisuhteeksi. Seksuaalivähemmistöjä edustava ILGA Portugalin johtaja Paulo Côrte-Real sanoo, että kyseessä on syrjinnän malliesimerkki.

“Meillä on tästä kokemusta. Orjien välisellä avioliitolla oli Portugalissa eri termi kuin tavallisten ihmisten avioliitolla”, Côrte-Real sanoo.

“Homot olisivat saaneet oikeuden rekisteröityyn parisuhteeseen jo muutama vuosi sitten, mutta emme suostuneet siihen. Termi on tärkeä. Kysymys on suvaitsemisen ja tasa-arvon erosta.”

Paulo Côrte-Real puhuu lissabonilaisen hotellin kahvilassa kuin runeberg. Myös netistä löytyy lukuisia videoita Portugalin television keskusteluohjelmista, joissa tämä Lissabonin uuden yliopiston (UNL) taloustieteen professori poikamaisesti hymyillen syöttää vastapelureille argumentteja tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta.

Portugalilaisten mielipide homoavioliitoista muuttui muutamassa vuodessa. Se oli perusteellisen julkisen keskustelun ansiota, jota ruokki ILGA:n järjestelmällinen poliittinen kampanja.

Kysymyksestä taitettiin peistä useissa vaaleissa. Lopulta vallassa ollut pääministeri José Sócrates teki viime syksyn parlamenttivaalien alla lupauksen: jos PS-puolue jatkaa hallituksessa, maa sallii samaa sukupuolta olevien avioliitot.

Sócrates johtaa nyt maan vähemmistöhallitusta kovassa turbulenssissa.

Laki samaa sukupuolta olevien avioliitosta astunee voimaan ennen kesää. Portugalin parlamentin tammikuussa hyväksymä lakiesitys odottaa vielä konservatiivisen presidentin Aníbal Cavaco Silvan allekirjoitusta. Presidentti ei voi käytännössä kuin viivyttää lakia.

Kirkon valta vähentynyt

“Ihmiset eivät mieti perustuslaillista tasa-arvoa arjessaan, mutta pakotimme heidät siihen julkisen keskustelun myötä. Kun ihmiset saadaan ajattelemaan homojen oikeuksia, he myöntävät, että ennakkoluulojen perusteella ei voida kirjoittaa lakeja”, Côrte-Real sanoo.

Vuonna 2005 alle kolmannes portugalilaisista kannatti homoavioliittoja. Nyt viisi vuotta myöhemmin yli puolet kansasta kannattaa parlamentin hyväksymää lakia.

Kehitys kertoo myös kirkon vallan hupenemisesta Portugalissa. Syrjintä seksuaalisen suuntautumisen perusteella kiellettiin perustuslaissa vuonna 2004, abortit sallittiin kansanäänestyksellä 2007 ja nyt vielä tämä. Portugalin katolinen kirkko on hävinnyt monta taistelua, vaikka osa mediasta on suoraan kytköksissä kirkon kantoihin.

Keskustelu homojen oikeudesta yhdenvertaiseen avioliittoon on Suomessa ulkoistettu kirkolle. Portugalissa kirkon ei annettu ratkaista yhteiskunnallista kysymystä.

“Kirkon parisuhdekäsityksellä ei ole mitään tekemistä lain kanssa. Kyse on siviiliavioliitosta, eikä meitä kiinnosta, mitä kirkko ajattelee avioliitosta. Onnistuimme erottamaan nämä kaksi asiaa toisistaan”, Portugalin ILGA:n johtaja Côrte-Real sanoo.

Homofobia esiin

Seuraavaksi ILGA keskittää voimansa seksuaalivähemmistöjen vanhemmuusasioihin, koulujen seksuaalikasvatukseen ja eri ammattiryhmien koulutukseen.

“Kouluissa nuorille pitää opettaa, että seksuaalisia suuntautumisia on monenlaisia. Heille pitää opettaa homofobian historiaa, jotta ihmiset ymmärtävät syrjinnän lainalaisuuksia.”

Valistustyöllä pyritään vähentämään esimerkiksi koulukiusaamista.

Keskustelu homoavioliitoista on tehnyt Côrte-Realin mukaan homofobiasta näkyvää.

“Se on auttanut ihmisiä ymmärtämään, kuinka voimakasta homofobia on ja mitä homoseksuaalit joutuvat elämässään kokemaan.”

Côrte-Realin mielestä debatti lakiuudistuksesta on edistänyt tasa- arvoajattelua yleisemminkin.

“Avioliitto, lastenteko ja vanhemmuus linkittyvät sukupuolirooleihin. Nämä roolit laajenevat muuhun yhteiskuntaan ja määrittävät miestä ja naista. Homojen avio-oikeus tarkoittaa myös sitä, että naiselle ja miehelle ei ole mitään tiettyä roolia avioliitossa.”

Tehtävää Portugalissa yhä riittää: Hedelmöityshoidot on kielletty homoilta ja sinkuilta. Kaikenlainen adoptio on kielletty.

Näin Suomessa

  • Suomessa samaa sukupuolta olevat eivät saa mennä naimisiin, vaan rekisteriöidä parisuhteensa
  • Kristillinen Kotimaa-lehti kysyi suomalaisten kansanedustajilta näiden kantaa samaa sukupuolta olevien avioliittoon. Lehti tavoitti 126 kansanedustajaa. Enemmistö heistä, 54 prosenttia, vastusti sukupuolineutraalia avioliittolakia
  • Opettaja-lehden selvityksen mukaan yli 70 prosenttia opettajista pitää opettajien ja oppilaiden seksuaalista suuntautumista koulumaailman tabuna
  • Lesbo tai homo saa adoptoida lapsen, mutta ei yhdessä kumppaninsa kanssa.

Teksti ja kuva Janne Junttila, Lissabon