Kuva: ruutukaappaus Googlen kuvahausta.Ihmiset ympäri maailmaa etsivät hakukone Googlen avulla tietoa kaikenlaisista asioista, muun muassa meistä suomalaisista.
Googlen tarjoamilla hakutuloksilla on merkitystä. Ei välttämättä siksi, että tiedot pitävät paikkansa, vaan siksi että vastauksen tarjoaa nimenomaan Google.
Sijoitus linkkilistan yläpäässä lisää tiedon uskottavuutta. Tai ainakin se tuottaa enemmän klikkauksia ja vaikuttaa sitä kautta siihen, millainen kuva asiasta syntyy.
Erityisen paljon merkitystä tuloksilla on silloin kun käytetään Googlen kuvahakua.
Ja haetaan tietoa esimerkiksi Suomesta ja suomalaisista (hakusana ”Finnish”).
Tai naapureistamme ruotsalaisista (hakusana ”Swedish”).
Tulos on sekä yllättävä että odotusten mukainen. Sillä kysehän ei ole siitä, millaisia suomalaiset tai ruotsalaiset ”oikeasti” ovat, vaan siitä, millaisen kuvan he itsestään antavat. Se mikä tapahtuu netissä, se myös leviää netissä.
Joka tapauksessa suomalaisella brändityöryhmällä riittää työsarkaa, ainakin jos se haluaa luoda kuvan muustakin kuin pystykorvien ja hakaristien maasta.
Kuva ruotsalaisista ei välttämättä sekään ole fiksuin mahdollinen. Mutta ainakin se on positiivisempi.
Google , hakukoneet , suomalaiset , ruotsalaiset
Olisitte oikeasti pysynyt poissa netistä. Suomen Kuvalehdenkin kaltainen laatulehti näköjään sortuu halpahintaiseen klikkihuoraukseen. HÄVETKÄÄ! Tehkää journalismia, perkele!
Niin. Kaikille historiaa tuntevillehan hakaristi on vanha intialainen onnellisuuden symboli… natsit ottivat sen käyttöönsä. Suomeen symboli tuli paljon ennen natseja erään ruotsalaisen aatelissuvun vaakunasta, kun aatelisherra luovutti lentokoneensa Suomen ilmavoimille ja koneen kylkeen oli maalattu tuo sininen hakaristi. Sivistystä ei saa kaupasta. Toimittajille terkkuja!!!!
Näin se Suomi-kuva leviää. Miettikääpä tekin kitisijät, millä vaikkapa perusjenkit (nuoret) saavat tietonsa maailmasta. Valitettavasti sillä kuukkelilla on valtaa meidän maailmankuvamme muodostumiseen.
Jos joku ei usko, voi miettiä, miten itse lähtisi hakemaan tietoa vieraasta maasta, jossa ei ole ikinä käynyt. Totta kai pitäisi tietoa hakiessaan katsoa paria ensimmäistä kuvaa pidemmälle, mutta moniko niin oikeasti tekee?
Totuus ei pala tulessakaan. Hitlerin kamu Mannerheim, natsien johtamat pakkotyöleirit Itä-Karjalassa ja Lapissa.
Onnellinen. Oletko tietoinen kyseisen ruotsalaisen aatelisherran arvomaailmasta? Mieshän oli myös päässyt naimisiin varsin hyvään sukuun.. http://fi.wikipedia.org/wiki/Eric_von_Rosen
Onnellinen, rehellisyyttä ei ilmeisesti myöskään saa kaupasta?
Mitä suomalaiset sitten luulevat olevansa? ”Sisukas” ja hullu saunakansa. Jippii. Sillä kelpaa kyllä retostella.
Suomen ilmavoimien tunnus:http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Finland_Air_force .gif
Hakaristi: http://en.wikipedia.org/wiki/File:Nazi_Swastika.svg
Niillä on eroa.
Suomi on runokansaa. Suomi on haltijakansaa. Vaikka niin monet tahot moittivat Suomea ja aliarvioivat, niin Suomen kielellä voi leikkiä ja muunnella monella tapaa. Kieli ei ole tyhmän kansan merkki.
Suomen kieli on maailman vaikeimpia kieliä olisi Suomi ollut kuinka köyhä ja alistettu kansa tahansa.
Tyhmää suomalaisista ei saa. Aliarvostetun kyllä.
Aivan loistavaa, meillä näkyy hakaristi ja pystykorvia, kun ottaa swedish niin näkyy kauniita blondeja ;O) Näinhän se menee..
Sanalla 'Norwegian' tulee risteilyaluksia, hirvikoira ja maan lippua, 'Danish':lla leivoksia, lippua, pornoa ja muhammed-pilakuvia, 'Russian' tuo maatuskojen ja sotilasparaatin lisäksi Ruotsin tavoin naisia (lähinnä alastomia).
Ruotsalaisia emme ole, venäläisiä meistä ei tule, mutta ilmeisesti norjalaisten kanssa voisimme lähteä metsästämään ja ryyppäämään, sanoivat brändityöryhmät mitä hyvänsä ;)
Totuus ei pala tulessakaan:” Hitlerin kamu Mannerheim, natsien johtamat pakkotyöleirit Itä-Karjalassa ja Lapissa.”
Venäläiset itse antoivat mallin ja luvan miten miehitetyn alueen siviilejä pitää kohdella.
Hyrsylän mutkan suomalaiset siviilit vietiin talvisodan aikana Interposolkan keskitysleirille orjatyöhön jossa monet kuolivat.
Joutuivat mm.tekemään metsätöitä ja kahlaamaan jäisessä joessa tukkien seassa.
kaikkia suomalaisia siviilejä olisi epäilemättä kohdeltu samoin kuin Hyrsylän mutkaan jääneitä siviilejä.
Jos Suomen valtaus olisi talvella 1939-1940 onnistunut.
nauratti kuunnella kun Yleisradion stallaritoimittaja puhui ”siirtoleiristä” johon Hyrsylän mutkan suomalaiset siviilit vietiin talvisodan aikana.
Ja heti perään suomalaisten ”keskitysleireistä” jatkosodan aikana Itä-Karjalassa.
Niin sitä Suomen kansaa manipuloidaan.
trooper kirjoitti:
Näin se Suomi-kuva leviää. Miettikääpä tekin kitisijät, millä vaikkapa perusjenkit (nuoret) saavat tietonsa maailmasta.
Voi trooper-parka. Ei taida pahemmin persusjenkkinuorta kiinnostaa joku hikinen Finland jossain Huitsin Nevadan takana. Hyvä, että Jack tai Willie tietää missä on Eurooppa sati joku Suomi.
Mita helkkarin valia silla on mita joku jenkkikakara Suomesta ajattelee?
Tarkeinta on, etta ne, joita Suomi tarvitsee, osaavat lukea oikein ja Suomen maine sailyy.
Moniosaajia Afrikan sarvesta, eritoten yhteiskuntatieteilijoita ja pienveneiden kuljettajia.
Romaniasta muusikoita ja kaden koordinaation opettajia.
Irakista ja Agfanistanista teologian ja kansalaistiedon opettajia.
Kaikille naille tulkkeja.
Kaikista naista maista suomalaisille naisille aviomiehia jotka eivat hakkaa eivatka murhaa 'jarjestelmallisesti' (lainaus Fihreilta Feministeilta)naisia.
Nama sentaan tietavat etta Suomi on kristitty, humaani maa, missa ihmisilla on siniset silmat ja ovat sinisilmaisia kusetettavia tolloja.
Tuo Suomikuva ei ole ollenkaan huono jos sitä katsoo Euroopan tai USA:n ulkopuolelta. Itse asiassa sellaisiin ”vähäpätöisiin” Aasian maihin kuin Kiina, Japani, Etelä-Korea ja Intia ei voi paljon parempaa viestiä kuin svastika, lähettää. Afrikassa taas hakaristi ei merkitse mitään!
Hitlerin merkille (ja sen muunnelmille) antama huono maine on nopeasti hiipumassa, mutta maailmanlaajuisesti svastikan hyvä maine on ja pysyy. Riippumatta siitä mitä suomalaiset siitä ajattelevat.
Sibelius,sisu ja sauna; siinä kolme ässää joita ei tarvitse hävetä!
Etsivä löytää ja hakeva saa nähtäväkseen juuri sitä mitä haluaa hakea . Siis negatiivistakin kuvausta suomalaisista. Laitoin hauksi ´finland pictures´ niin johan löytyi vaikka mitä kaunista ja hyvää!
Ehkä onkin hyvä, ettei Suomea tuhansien puhtaiden järvien maana niin paljon mainosteta maailmalla. Puhdas vesi kun on aikaa myöden kalliimpaa kuin öljy nykypäivänä.
Ja kauniskin tämä Suomemme on. Tietysti sitä on katseltava jostain muusta kuin taajamista
ja pullon pojan läpi.
Liian heikko itsetunto tällä kansalla on. Uskovat kaukaa tulevia muukalaisia, joiden oma maa on epäjärjestyksessä. Jotka tulevat tänne käännyttämään suomalaisia… Meillä on yhteiskunnalliset toiminnat järjestyksessä, pankit, vakuutuslaitos, eläkejärjestelmä, oikeusjärjestelmä, koulut ym.
Pitäisi uskaltaa käännyttäjille sanoa: Laittakaa ensin oma maanne järjestykseen.
Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden sekä Parnasson avustaja.
Lue kaikki kirjoittajan jutut
Ideavarkaita kirjoitti:
Hei, sinä artikkelin kirjoittaja!
Oi kun hienosti oivallettu - no ei todellakaan, vaan varastettu aihe IrqQuotes -sivustolta: http://ircquotes.fi/?134922
Mainitseko seuraavan kerran myös lähteesi, kiitos!
-Tarkkasilmäinen mummo Kauhajoen perukoilta