Venäjä: Ensi vuoden askelmerkit Navalnyin tuomiosta?

1990-luku toistuu, varoittaa politiikan tutkija.

Aleksei Navalnyi
Teksti
Anne Kuorsalo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Politiikan tutkija Georgi Bovt kehottaa Gazeta.russa lukemaan Venäjän ensi vuoden askelmerkit siitä, millaisen tuomion sai talousrikoksista syytetty opposition kärkihahmo Aleksei Navalnyi.

Navalnyi tuomittiin tiistaina kolmen ja puolen vuoden ehdolliseen vankeuteen kavalluksesta. Hänen veljensä Oleg sai saman tuomion ehdottomana. Syyttäjä oli vaatinut miehille kymmenen vuoden vankeustuomiota. Tuomiota he pitävät poliittisena ja keinona vaientaa oppositio Venäjällä.

Ajankohta yllätti. Kaikki luulivat ensi vuoden alkavan Navalnyista eivätkä tämän vuoden päättyvän tuomioon. Monet odottavat mitä tapahtuu illan mielenosoituksessa Moskovassa ennen kuin ryhtyvät tarkemmin kommentoimaan.

Esimerkiksi Jabloko-oppositiopuolueen johto varoittaa menemästä mielenosoitukseen, koska katsoo, että valtaapitävät käyttäisivät sitä vain hyväkseen ja nostaisivat uusia oikeusjuttuja ja lamaannuttaisivat lopunkin opposition.

 

Venäjän parlamentin ylähuoneen, liittoneuvoston jäsen Svetlana Gorjatševa pitää Navalnyin saamaa tuomiota liian lievänä. Kun Venäjällä istutaan linnassa sananmukaisesti perunasäkin takia, ehdollinen rangaistus monien miljoonien kavalluksesta ei riitä, Gazeta.ru lainaa senaattoria.

Venäjän valtapuolueeseen kuuluva Gorjatševa leimaa Navalnyin korruption vastaisen toiminnan ja valtaa pitävien kritiikin vaaralliseksi maalle ja viittaa siihen, miten Ukrainan poliittinen kriisi alkoi vastaavasta toiminnasta.

Joulupäivänä tuomareiden palkkoja nostettiin jo 30 prosentilla pääministeri Dmitri Medvedevin päätöksellä. Palkankorotuksella halutaan varmistaa oikeuden oikeat päätökset maassa, jossa inflaatio ja hintojen nousu syövät koko ajan ostovoimaa.

Bovt, joka kommentoi Navalnyin tuomiota ennen kuin se annettiin, on Venäjän tulevaisuudesta pessimistinen. Hän sanoo, että nyt kehityksessä ollaan vasta alkusyksyssä ja kevääseen on vielä pitkä matka. Bovt ennakoi Gazeta.russa 1990-luvun toistumista myös siltä osin, että uusia suuromaisuuksia syntyy samaan tapaan kuin silloin.