Ukraina yrittää vallata kaupunkeja takaisin, Venäjä puhuu sisällissodasta

YK:n mukaan Ukrainan ja Krimin venäjänkielisillä ei ole sellaista vaaraa, mihin Venäjä vetoaa.

Euroopan unioni
Teksti
Veera Jussila
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ukraina on aloittanut itäosissaan lupaamansa ”terrorismin vastaisen operaation” eli venäläismielisten joukkojen taltuttamisen. Venäläismieliset joukot pitävät BBC:n mukaan hallussaan rakennuksia noin kymmenellä paikkakunnalla itäisessä Ukrainassa.

Tänään Ukrainan joukkojen on nähty etenevän Kramatorskin kaupungin keskustaan. Eilen Ukraina tiedotti vasta, että sen joukot ovat saaneet vallattua takaisin Kramatorskin lentokentän.

Reutersin ja BBC:n mukaan väite lentokentästä näytti liioitellulta. Venäläismielisten joukkojen kuultiin tulittavan Ukrainan armeijan lentokonetta vallatun lentoaseman yllä. Sen jälkeen asemalle laskeutui pari helikopteria, mutta sotilaat joutuivat ilmeisesti vetäytymään venäläismielisten edessä.

BBC:n mukaan lentokentän ympärillä päivysti noin sata ihmistä polttopullojen kanssa.

Armeijan on kerrottu myös keränneen joukkoja Slovjanskin kaupungin pohjoispuolelle. Kaupunki on viime päivät ollut venäläismielisten hallussa.