Ukraina: Hallitus uhkaa kaatua – presidentin suosio romahtanut

Uutisanalyysi: Itä-Ukrainan sota vaikeuttaa talouskriisiä.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ukrainan hallitus yrittää jatkaa uudistuspolitiikkaansa erittäin vaikeassa tilanteessa. Bruttokansantuote supistuu, ja valtio velkaantuu kovaa vauhtia. Maan valuutta hryvnia on menettänyt puolessatoista vuodessa yli 60 prosenttia arvostaan, ja sota Itä-Ukrainassa jatkuu Minskin tulitaukosopimuksesta huolimatta.

Samaan aikaan pääministeri Arseni Jatsenjukin johtama hallituskoalitio uhkaa kaatua sisäisiin erimielisyyksiinsä. Hallitusta tähän asti parlamentissa tukenut Radikaalipuolue ilmoitti tiistaina 1. syyskuuta siirtyvänsä oppositioon.

Suurimman hallituspuolueen, presidentti Petro Porošenkon blokin parlamenttiryhmän varapuheenjohtaja Ihor Kononenko vakuutti kuitenkin, että hallitus jatkaa toimintaansa normaalisti.

Ukrainan taloudellinen kriisi helpottui hieman viime viikolla, kun hallitus pääsi kuukausia jatkuneiden neuvottelujen jälkeen sopimukseen valtion velkojen leikkaamisesta noin 20 prosentilla.

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Yhdysvallat ajoivat voimakkaasti velkajärjestelyä. IMF painosti osapuolia neuvotteluihin ilmoittamalla, että se maksaa Ukrainalle loput lupaamastaan 17 miljardin euron hätälainasta vasta sopimuksen synnyttyä.