Tukholman Ebola-epäily osoittautui aiheettomaksi

Ruotsissa on tutkittu muitakin tapauksia.

ebola
Teksti
Jari Lindholm
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tukholman Ebola-epäily on osoittaunut aiheettomaksi, Ruotsin viranomaiset kertoivat maanantaina.

Maakäräjien mukaan Länsi-Afrikan Ebola-alueelta palannut mies on tutkittu, eikä hänellä ole tautia. Mies hakeutui sunnuntaina hoitoon kuumeen vuoksi, ja häntä tutkittiin eristyksissä Tukholman Karoliinisessa sairaalassa.

Useissa Euroopan maissa on ollut Ebola-epäilyjä viime viikkoina. Myös Ruotsissa on tutkittu muitakin tapauksia, sanoi Kansanterveysinstituutin epidemiologi Anders Tegnell.

Ebola on nauhaviruksen aiheuttama verenvuototauti, johon on meneillään olevassa epidemiassa kuollut noin joka toinen sairastunut. Neljässä Afrikan maassa oli WHO:n mukaan elokuun 13. päivään mennessä sairastunut yhteensä 2127 ihmistä, joista 1145 oli kuollut.

Ebolaan ei ole rokotetta, ja lääke on vasta kokeiluvaiheessa. Tauti ei kuitenkaan tartu helposti, ja terveysviranomaiset pitävät epätodennäköisenä, että epidemia leviäisi toden teolla vauraisiin länsimaihin, joissa terveydenhoito ja turvatoimet ovat huippuluokkaa.