”Tuhansia pakolaisia hukkuu, mutta eurooppalaiset puhuvat vain rahasta”

Pakenijat ottavat entistä suurempia riskejä, sanoo Pakolaisavun johtaja Annu Lehtinen.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Välimereen on hukkunut 22 000 afrikkalaista pakolaista 2000-luvulla, yksistään viime viikonloppuna hukkui arviolta 900 Eurooppaan pyrkinyttä ihmistä. Italian pääministeri Matteo Renzi on puhunut ”systemaattisesta teurastamisesta”. Onko tilanne vain hyväksyttävä, Pakolaisavun johtaja Annu Lehtinen?

”Pakolaisia on enemmän kuin koskaan, 51 miljoonaa. Heistä 33 miljoonaa on paossa omassa maassaan, 86 prosenttia kehitysmaassa.”

”Arviolta noin miljoonan on päästävä nopeasti turvaan pakolaisleireiltä, mutta eurooppalaiset näkevät pakolaisuuden vain menoeränä ja unohtavat humanitaariset syyt.”

Välimeren maat ovat vaatineet, että pakolaiskysymykseen pitää löytää yhteinen ratkaisu EU-tasolla. Minkälaisia päätöksiä odotatte?

”Kansainvälisen oikeuden mukaan ihmistä ei saa palauttaa maahan, jossa hän voi joutua kidutetuksi tai vainotuksi. EU:n säännösten mukaan valtion, johon turvapaikanhakijat ensimmäiseksi tulevat, on käsiteltävä heidän hakemuksensa ja huolehdittava heistä sen aikaa. Se on iso vastuu Välimeren maille, ja on selvää, että kustannuksia on jaettava. Suomen pitää kantaa vastuuta siinä missä muidenkin.”

Mitä keinoja ongelman purkamiseksi on?

”Kiintiöpakolaisjärjestelmä on ainoa turvallinen reitti Eurooppaan. Pakolaisapu on ehdottanut Suomen kiintiön korottamista 2 000:een, eli Ruotsin tasolle. Myönteinen päätös ei kuitenkaan takaa turvapaikkaa – on löydettävä vastaanottajakunta. Esimerkiksi Seinäjoki on päättänyt, että se ei ota vastaan enää kiintiöpakolaisia. Kunnat saavat päättää myös keitä ottavat, eli eniten apua tarvitsevat eivät välttämättä saa paikkaa. Tehokkainta on vaikuttaa lähtösyihin eli lisätä kehitysyhteistyötä.”

Vaalit voittanut keskusta kannattaa turvallisen muuton mahdollistavaa humanitaarista viisumia. Olisiko se ratkaisu?

”Viisumilainsäädäntö mahdollistaisi humanitaarisen viisumin myöntämisen. Se olisi helppo ja nopea ratkaisu ongelmaan, mutta viisumipolitiikka on tiukentunut Euroopassa. Myös perheiden yhdistämiseen suhtaudutaan nihkeästi.”

Salakuljettajat rahastavat häikäilemättömästi pakolaisia. Miten ihmissalakuljettajat saadaan vastuuseen teoistaan?

”Ranskan presidentti on ehdottanut valvonnan tehostamista suosituilla salakuljetusreiteille, jotta salakuljettajat saataisiin kiinni. Vihdoin myös EU-komissio hakee keinoja puuttua tilanteeseen.”

Mihin turvapaikan evääminen pakolaisilta johtaa?

”Koska Euroopan rajat on suljettu, meritie on ainoa väylä paeta Afrikasta Eurooppaan, ja silloinkin turvapaikkaa pääsee hakemaan vain, jos vene joutuu merihätään. Merikelpoiset veneet ohjataan lähimpään satamaan Afrikan puolella. Nykytilanteen jatkuminen tarkoittaa ihmissalakuljettajien tukemista. Pakenijat ottavat entistä suurempia riskejä.”