Tällainen on mies, joka loi Venäjän uuden sotapolitiikan – Sergei Glazjev

Kiihkeät amerikkalaisvastaiset nationalistit ovat niskan päällä Kremlin sisäisessä valtataistelussa.

nationalismi
Teksti
Teppo Tiilikainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Nationalistifilosofi Aleksandr Duginia on pidetty Venäjän nykypolitiikan tärkeimpänä taustavaikuttajana. Hän tuli tunnetuksi vuonna 1997 kirjallaan Geopolitiikan perusteet, joka tarkasteli kriittisesti Yhdysvaltain johtamaa yksinapaista maailmaa Neuvostoliiton romahduksen jälkeen.

Duginin geopoliittiset teoriat ovat erikoinen sekoitus perivenäläistä konservatismia, fasismia ja kommunismia. Hän on kuitenkin joutunut viime aikoina ilmeisesti Kremlin epäsuosioon, sillä hän sai hiljattain potkut työstään Moskovan valtionyliopiston professorina eikä ole esiintynyt sen jälkeen entiseen tapaan julkisuudessa.

Monet vakavasti otettavat tutkijat pitävät Duginia mystikkona ja akateemisena hörhönä, jonka suuruudenhulluja näkemyksiä ei kannata ottaa tosissaan.

Esimerkiksi Venäjän tiedeakatemian Strategian laitoksen tutkimusjohtaja Sergei Utkin arvioi tiistaina Ulkopoliittisen instituutin seminaarissa Helsingissä, että presidentti Vladimir Putinin talousneuvonantaja Sergei Glazjev on nykyisin Venäjän aggressiivisen ulkopolitiikan tärkein taustavaikuttaja.

“Hän on paljon vaarallisempi kuin television keskusteluohjelmissa esiintyvät radikaalit”, Utkin sanoi. “Hän on Putinin läheinen avustaja, ja juuri hän on ollut vastuussa suhteista Ukrainaan.”