Ruotsalainen selvitys: 12-vuotiaan saatava hakea sukupuolen korjaamista

Kirurgiset hoidot sallittaisiin 15-vuotiaille.

Ruotsi
Teksti
Veera Jussila
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

GÖTEBORG Nuoren transihmisen tulisi saada hakea sukupuolensa korjausta 15-vuotiaana, esittää Ruotsin sosiaaliministeriön tilaama selvitys. Ikäraja koskee juridista korjausta.

Selvityksen mukaan jo 12-vuotiaan tulisi saada hakea sukupuolen juridista korjausta, joskin huoltajien suostumuksella.

Lupa kirurgisiin hoitoihin voitaisiin myöntää 15 vuotta täyttäneelle.

Selvityksen on laatinut julkisoikeuden professori Lotta Vahlne Westerhäll Göteborgin yliopiston kauppakorkeakoulusta.

Nuorelle voi olla hyvin raskasta käyttää esimerkiksi vääräksi kokemalleen sukupuolelle tarkoitettua WC:tä tai koulun pukuhuonetta, Westerhäll sanoo Sveriges Radion haastattelussa.

Selvityksessä viitataan esimerkiksi transihmisten muita yleisempään itsetuhoisuuteen.

 

Sukupuolen korjaaminen on usein sekä juridinen että kirurginen muutos.  Nykyään ikäraja sukupuolen juridisen ja kirurgisen korjaamisen hakemiselle on Ruotsissa 18 vuotta.

Esitys jakaisi sukupuolen vahvistamista koskevan lain kahdeksi uudeksi laiksi, joista toinen koskisi juridista henkilötunnuksen korjaamista ja toinen sukupuolen kirurgista korjaamista muiden lääketieteellisten hoitojen päätteeksi.

Selvityksen mukaan 15-vuotiaan tulisi voida itse hakea sukupuolen juridista korjausta verovirastolta riippumatta huoltajien tahdosta. 15 vuotta täyttäneelle voitaisiin myös myöntää lupa kirurgisiin toimenpiteisiin. Tästä päättäisi lopulta yhä Ruotsin sosiaalihallituksen oikeustieteellinen neuvosto.

Selvitys on nyt luovutettu terveysministeri Gabriel Wiktströmille (sd). Jatkosta ei ole vielä tietoa.

 

Myös Suomessa on keskusteltu translain muuttamisesta.

Suomessa kyse on ollut lain vaatimuksesta, jonka mukaan sukupuolen juridinen vahvistaminen edellyttää henkilön lisääntymiskyvyttömyyttä ja naimattomuutta. Suomi sai huomautuksen asiasta Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutetulta vuonna 2012.

Sosiaali- ja terveysministeriön valmistelemassa luonnoksessa vaatimus poistettaisiin. Pääministeri Alexander Stubb (kok) sanoi kuitenkin joulukuussa, että lakiesitys vaatii hallitukselta yksimielisyyden. Sitä ei tähän asti ole ollut.

Stubb perusteli yksimielisyyden vaatimusta sillä, ettei translain uudistamista ole hallitusohjelmassa. Kristillisdemokraatit vastustaa esitystä.

Ruotsissa sterilointivaatimuksesta väiteltiin kiivaasti vuonna 2012. Vaatimuksesta luovuttiin vuonna 2013.