Putinin kamala vuosi päättyy kujanjuoksuun

Tutkija: ”Venäjällä on vielä jonkin aikaa sotilaallinen kyky kriisin kärjistämiseen.”

Mika Aaltola
Teksti
Hannu Pesonen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Venäjän ja Vladimir Putinin vuosi 2014 oli täynnä ajoitusvirheitä, itseään vastaan kääntyneitä hankkeita ja onnettomia sattumia. Eikä ensi vuosi lupaa yhtään parempaa.

Perussyy syöksykierteen syvenemiseen on kuitenkin Venäjän ja Putinin omissa strategisissa ja ideologisissa valinnoissa, korostaa Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola.

“Venäjällä on siirrytty talouskasvun korostamisesta laajennushaluiseen geopolitiikkaan. Se on Putinin silmissä avainasemassa. Venäjälle lähialueiden suvereniteetti ei ole nyt merkittävä asia. Niihin ei päde sama logiikka, jota se vaatii sovellettavan itseensä. Vanhavenäläinen suurvaltakieli on astunut esiin.”

“Mutta Putin valitsi väärän hetken ja laski väärin sekä Venäjän resurssit että lännen päättäväisyyden tason. Olisi pitänyt ensin vahvistaa taloutta, ja vasta sitten lähteä geopoliittisiin seikkailuihin. Venäjän kyky käydä sotaa perustuu taloudelle, ja lännen pakotteet iskevät rajusti selustaan. Ne ovat purreet Venäjää kovasti ja nakertaneet geopolitiikan pohjaa.”

Venäjällä ei ole mitään järjellistä syytä kärjistää enää tilannetta sen enempää sotilaallisesti, poliittisesti kuin diplomaattisestikaan. Mutta Venäjä liikkuukin nyt tunteella eikä järjellä.

 

Suurin vaara on, että Putin jo niin tiukasti oman tiensä sekä itsestään kansalle luomansa kuvan vanki, että hänen on mahdoton peräytyä uskottavasti ja kasvojaan menettämättä asettamistaan tavoitteista.

“Putin on sijoittanut koko poliittisen tulevaisuutensa Venäjän mahdin ja suuruuden osoittamiseen. Perääntyminen on hänen logiikkansa vastaista. Koska hän ei osaa perääntyä, käynnissä on kujanjuoksu. Eikä Putinilla ole sotilaallisten resurssien lisäksi muita keinoja”, Aaltola sanoo.

Voiko nykyinen vastakkainasettelu kärjistyä aseelliseksi konfliktiksi Venäjän ja lännen välillä?

“Jos epätoivo kasvaa, vastatoimien rajuuskin kasvaa. Yksi tapa on kohdistaa ne sotilaallisiksi toimiksi. Toisaalta talouskriisi johtaa väsymykseen ja uusia konflikteja on  vaikea oikeuttaa. Talouskriisi myös vähentää Venäjän kykyä sotilaallisiin toimiin kaiken aikaa”, Aaltola pohtii

Suurvaltapolitiikassa eletään lähikuukausina siksi hyvin herkkiä hetkiä, joissa pientenkin eleiden merkitys voi moninkeratistua:

“Todennäköisin hetki sotilaalliselle uhalle on ennen kuin Venäjän talous lamautuu ja tekee sen mahdottomaksi. Venäjällä on vielä jonkin aikaa sotilaallinen kyky kriisin kärjistämiseen. Nyt on paljon kiinni, päättääkö Putin keskittyä talouden kuntoon saamiseen vai pyrkiikö hän rajuilla toimenpiteillä aikaan saamaan jotain näyttävää. Se ei ole poissuljettua, mutta toivon järjen voittavan.”

Venäjä ja länsi käyvät jo matalan intensiteetin sotaa taloudellisilla välineillä, Aaltola muistuttaa.

“Siinä Putin hakee yhä tuekseen taktisia välineitä, vaikka talous sukeltaa.”

Historiassa on nähty, että kun uhattu valtio ajautuu taloudellisiin vaikeuksiin, valta saattaa vaihtua elleivät vallanpitäjät käännä kansan huomiota ulkoisiin uhkiin.

“Ja Putinhan pelkää värivallankumouksia kuin ruttoa.”

Jos kriisi vielä kiihtyy, sotatoimia paljon todennäköisemmin seuraukset kuitenkin näkyvät sukellusvenejahteina, suoraviivaisempina sotaharjoituksina, yrityksinä haurastuttaa yhteiskuntia esimerkiksi Baltian maissa.

Kybersotakin saattaa kiihtyä.

“Jos Venäjän pankkijärjestelmä on nyt joka tapauksessa menossa sekaisin, niin voisi kuvitella että symmetrinen isku saattaisi olla yritys sekottaa pankkijärjestelmiä lännessä.”

 

Vuoden 2014 alku näytti Venäjälle ja Putinille niin hyvältä. Sotšin talviolympialaiset kääntyivät korruptio- ja myöhästelysyytösten jälkeen urheilujuhlaksi, jota maailma ja kotijoukot kiittivät laajasti.

Lähi-idässä Moskova korjasi merkittävän diplomaattisen ja ulkopoliittisen voiton, jopa kaappauksen. Se onnistui kääntämään julkikuvansa Syyrian sisällissodan ratkaisuyritykset YK:ssa torjuvasta jarruttajasta sovittelijaksi. Menettämättä yhtään tavoitteitaan Venäjä loi kuvan, että paljolti sen ansiosta Syyrian kemialliset aseet onnistuttiin tuhoamaan ilman tilanteen kärjistymistä länsimaiden aseiskuiksi.

Presidentti Putin oli hovikelpoisempi kuin pitkiin aikoihin. Tökerö ja tyly valtaussota Georgiassa vuonna 2008 oli sekin jo unohtunut.

Ja sitten Krimin valtaus ja avoin tuki Itä-Ukrainan venäläismielisten asejoukkojen irtautumispyrkimyksille käänsivät kaiken hetkessä ylösalaisin. Kriisin laukaisemat talouspakotteet romahduttivat ruplan.

Ja kukapa olisi arvannut, että Venäjän talouden tukipylvään raakaöljyn hinta romahtaisi pohjamutiin?

Venäjä on syvällä sisä- ja ulkopoliittisessa, taloudellisessa ja sotilaallisessa suossa, josta sen pitää nostaa itsensä korvista ylös paroni von Münchhausenin tapaan. Siinä tarvitaan auttajia, mutta heitä ei hetteikön reunalla näy.

Seurauksista kärsivät pitkään niin Eurooppa, Suomi kuin ennen kaikkea Venäjä itse

 

Juttu on ensimmäinen osa sarjasta, jossa paneudutaan Vladimir Putinin Venäjään. Arvioita esittävät ulko-, turvallisuus- ja talouspolitiikan asiantuntijat.