Putinin heikot kohdat – yksi on ylitse muiden

Tutkija: Venäjän talous on Italian kokoluokkaa, mutta se vaatii suurvalta-asemaa.

MH17
Teksti
Hannu Pesonen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Malesialainen matkustajakone ammuttiin alas Itä-Ukrainan kapinallisalueelta laukaistulla ohjuksella. Tapahtunut saa Yhdysvallat ja EU-maat kiristämään Venäjän vastaisia pakotteita sellaisiksi, että niillä on asiantuntijoiden mukaan vihdoin myös todellisia vaikutuksia.

Lähes 300 ihmishenkeä vaatinut lentoturma muodostuu siten myös todelliseksi haasteeksi presidentti Vladimir Putinille, jonka hallinnon syytetään hiljattain varustaneen koneen pudottajiksi epäillyt joukot tuhon tuottaneella ohjusjärjestelmällä.

Yhdysvaltain, Kanadan, EU:n ja eräiden muiden läntisten teollisuusmaiden kaavailemat vastatoimet ovat ns. kolmannen asteen pakotteita, jotka kohdistuisivat kokonaisiin Venäjän talouden aloihin. Niiden lisäksi ensin Yhdysvallat ja sitten näillä näkymin heinäkuun lopussa myös EU julkaisevat uuden mustan listan Putinin lähipiiriin kuuluvista yrityksistä ja henkilöstä.

Lähipiiriläiset pannaan matkustuskieltoon ja heidän varallisuutensa jäädytetään Pohjois-Amerikassa ja EU-maissa. Mustan listan yritysten on jatkossa hyvin vaikea saada enää lainoja tai sijoituksia eurooppalaisista ja amerikkalaisista rahoituslaitoksista.

EU harkitsee myös ensi kertaa tosissaan asevientikieltoa Venäjälle.

“Rahoitusalaan ja sotilastarvikkeisiin liittyvät pakotteet ovat järkevimpiä. Ne muodostavat sangen tehokkaan aseen”, arvioi suurvalta- ja turvallisuuspolitiikkaan erikoistunut ulkopoliittisen instituutin tutkija Mika Aaltola.

“Rahoitusmarkkinoiden suuret toimijat joutuvat nyt mittaamaan, haluavatko ne jatkossakin toimia dollarimarkkinoilla vai Venäjän kanssa. Venäjä puolestaan joutuu maksamaan niille ylimääräisiä houkuttimia ja etuja, jotka korvaavat lännen pakotteista niille koituvat seuraamukset. Se taas syö edelleen Venäjän taloutta.”

Juuri talous on Putinin vallan perusta, Aaltola muistuttaa.

“Ja Venäjän talouden tila taas riippuu kansainvälisistä markkinoista. Tähän asti Putinilla on ollut vahvoja aseita. Keskeisten EU-valtioiden riippuvuus Venäjän energiasta on antanut hänelle mahdollisuuden pelailla lupauksilla edullisemmista kaasu- ja öljysopimuksista ja toisaalta uhkailla hinnannostoilla Venäjän ulkopoliitiikan arvostelijoita.”

“Siksi Euroopan pakotepolitiikka on muodostunut pienimmän yhteisen nimittäjän kautta. Siinä ei ole mietitty mikä olisi tarkoituksenmukaisinta, vaan mikä on poliittisesti korrektia. Nyt näen tässä muutoksen merkkejä.”

 

Pääomapako Venäjältä on Krimin valtauksen ja Itä-Ukrainan sodan seurauksena paisunut vuoden 2014 alkupuoliskon aikana jo noin 55 miljardiin euroon.

Talous horjuu jo taantuman partaalla, se jähmettyi huhti–kesäkuussa nollakasvuun. Eikä hyvältä näyttänyt edes ennen Krimiä ja Ukrainaakaan, Aaltola muistuttaa.

“Mutta sen sijaan että Putinin hallinto olisi lähtenyt korjaamaan talouden rakenteita, se päätti lähteä kansallismieliseen hengennostatukseen. Se ruokkii yleensä huonosti ja vain vähän aikaa”, Aaltola miettii.

Pakotteiden entistä tarkempi kohdistaminen presidentin lähipiiriin ja Venäjän talouden avainyhtiöihin ja -johtajiin on suunnattu painostamaan Putinia. Miten Itä-Ukrainan kriisi säätää Putinin mahdollisuuksia toimia jatkossa?

“Putin on antanut lähipiirilleen jättihankkeita, joista Sotšin talviolympialaiset on tuore esimerkki. Se on rikastunut Putinin tuella, ja sen varakkuus riippuu hänestä. Jos seuraukset aiheuttavat taloudellisia menetyksiä, lähipiirin epäluulo ja pelko asemansa ja varallisuuden menettämisestä kasvaa”, Aaltola sanoo.

Epävarma tulevaisuus vaikuttaa vääjäämättä myös luottamukseen, jota Putinia tukeva eliitti tuntee häntä kohtaan. Ja tällä luottamuksella voi olla Putinin poliittisen tulevaisuuden kannalta jopa suurempi merkitys kuin kansansuosiolla, jonka menetystä heikon ja hajanaisen opposition on hyvin vaikea hyödyntää.

 

Neuvostovallan jälkeen Venäjälle säädetyssä perustuslaissa presidentin perättäisten virkakausien määrä rajattiin kahteen nelivuotisjaksoon.

Toimittuaan kaksi presidenttikautta vuoteen 2008 asti Putin vaihtoi päikseen virkoja pääministerinsä ja apurinsa Dmitri Medvedevin kanssa. Samalla hän junaili läpi perustuslakimuutoksen, jolla presidenttikauden kesto nostettiin kuuteen vuoteen. Muutos ajoitettiin siten, ettei se koskenut vielä Medvedvin kautta, mikä olisi pidentänyt liikaa Putinin odotusaikaa hakea uudelleen virkaa.

Putin valittiin kolmatta kertaa presidentiksi vuonna 2012. Hänen virkakautensa päättyy vuonna 2018. Sen jälkeen hänellä on mahdollisuus yrittää vielä neljännelle kaudelle, joka siis on kuusivuotinen.

Onko nähtävissä, että Ukrainan kriisi muodostaa todellisen vedenjakajan, josta Putinin vallan alasajo alkaa? Vai osoittautuuko se myöhemmin vain yhdeksi monista myrskyistä, jotka Putin kesti?

Aaltola ei vielä usko, että kriisillä ja niihin liittyvillä talouspakotteilla olisi välitöntä vaikutusta Putinin asemaan.

“Mutta sen horjuminen ei ole poissuljettu tekijä ja siihenkin pitää varautua. Suomessakaan ei saisi sulkea silmiä siltä vaihtoehdolta, eikä uskoa niin vahvasti että kaikki säilyy ennallaan.”

“Putin ei vieläkään ole suostuvainen todelliseen neuvotteluratkaisuun Ukrainan kriisissä. Hänelle on tärkeää antaa kuva vahvasta johtajasta, ja siten hän on nyt omien oppiensa vanki. Venäjän talous on Italian kokoluokkaa, mutta maailmanpolitiikassa Venäjä vaatii itselleen suurvalta-asemaa. Kuilu tavoitteiden ja reaaliteettien välillä on valtava.”

 

Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kivinen on pitkälti samaa mieltä Aaltolan kanssa pakotteiden vaikutuksesta.

“Ei välttämättä vielä. Mutta jos koko kansantalouden tila heikkenee pitkäksi ajaksi, sitten ehkä. Mutta toistaiseksi ainakaan mitään Venäjän–Japanin sodan kaltaista vaikutusta siinä on vaikea nähdä.”

Venäjän ylimielisesti sotaan marssinut, kehnosti johdettu armeija kärsi isot tappiot sodassa Japania vastaan 1905. Ne merkitsivät valtavaa kolausta venäläiselle kansallisylpeydelle ja uskolle tsaarinvaltaan ja muodostuivat käännekohdaksi, joka sysäsi kaksitoista vuotta myöhemmin tapahtuneen neuvostovallankumouksen liikkeelle.

“Toistaiseksihan tämä on ollut Venäjällä huomattavasti suositumpi sota ja konflikti kuin esimerkiksi Georgia. Yhtään venäläistä sotilasta ei ole kuollut Krimillä. Aika paljon saa tulla takkiin, ennen kuin tyytyväisyys ja kansallishenki laskevat”, Kivinen sanoo.

Vaikka kaksi kolmasosaa kansasta suhtautuu periaatteeessa kriittisesti Putiniin, se ei tarkoita, että he tukisivat yhtenäisesti samaa oppositiota, Kivinen korostaa.

Mustan vyön judokalla, vahvalla macholla, on myös paljon todellista kannatusta, Kivinen muistuttaa.

Neuvostoaikojen jähmeiden ja kömpelöiden kommunistijohtajien, heikoksi koetutun Mihail Gorbatšovin sekä arvaamattomalla ja nololla tavalla riehuneen Boris Jeltsinin jälkeen hän on vihdoinkin johtaja, jota kansalaisen ei tarvitse hävetä.

 

Putinin kannatusta pitää yllä myös hänen hallintonsa ruokkima kansallishenki.

“Aina kun käyn Venäjällä, pistää silmään, kuinka voimakas kulttuuri uuden identiteetin rakentamiseksi siellä on käynnissä”, Kivinen sanoo.

“Ja se uusi identiteetti on hyvin antieurooppalainen. Se muistuttaa hyvin paljon Yhdysvaltain uuskonservatiivien ajattelumallia, myös siten, että siinä on vahva uskonnollinen arvolataus. On muistettava, että monet Venäjän ortodoksikirkon papit ovat jo kauan saarnanneet että Itä-Ukraina kuuluu Venäjälle.”

Onko niin, että Putinin asema voidaan horjuttaa vain hänen lähipiirinsä eikä kansan taholta?

“Joo, varmaan niin”, Kivinen vastaa.

“On epäselvää, miten Venäjän eliitti toimii, mutta näyttää siltä, että Putin toimii ikään kuin eliitin erotuomarina, sitä yhdistävänä ja välittävänä tekijänä. Silloin hänen asemaansa on aika vaikea horjuttaa.”

“Toisaalta hänellä on eliitin piirissä erittäin vähän todellisia kannattajia. Se tekee eliitin tuen hirveän haavoittuvaksi, niin kuin Viktor Janukovytšin vallan nopea romahdus Ukrainassa osoittaa.”

Venäjä ei kuitenkaan kansalaistensa silmissä ole yksipuoluediktatuuri. Vaalien olemassaolo pitää yllä mielikuvaa valinnan mahdollisuudesta, mikä auttaa venäläisiä puolustelemaan nykymenoa itselleen ja Putinia ylläpitämään valtaansa.

“Toisaalta vaalit ovat epävarmuustekijä myös valtajärjestelmälle. Jos kaikki vaaliväärennösten vaikutus siivotaan tuloksesta pois, Putinin Yhtenäinen Venäjä kärsi Venäjän duuman vaaleissa vuonna 2011 hirvittävän tappion”, Kivinen muistuttaa.

Putinin suosiota laski myös tapa, jolla hän esitti lähes ilmoituasiana päätöksensä ryhtyä kolmanneksi kaudeksi Venäjän presidentiksi.

“Se oli kansan halveeraamista, joka horjutti demokratian kulissia.”

 

Putinin hallinnon oikeutus perustuu Kivisenkin mielestä siihen, että hän saattoi kansan- ja valtiontalouden melko hyvään tasapainoon.

Voiko talous siis myös kaataa Putinin?

“Kohtalonkysymys on, miten Venäjän talouden keskeneräinen rakenneuudistus ratkaistaan seuraavan kymmenen vuoden kuluessa”, Kivinen sanoo.

“Siitä riippuu, säilyykö nykyisen poliittisen järjestelmän oikeutus valtaan kansan silmissä. Rakenneuudistus ja monipuolistuminen on pahasti kesken. Todellisia kilpailijoita öljy- ja kaasualalle ja muulle raskaalle teollisuudelle ei vieläkään ole. Se on pysyvä ongelma.”

Venäjän kyky löytää yrityksiä edistämään monipuolistumista on Kivisen mukaan huono. Siellä toistetaan neuvostoaikojen mallia: valtioon kohdistuu suuria toiveita, mutta kukaan ei kuitenkaan luota valtiollisiin toimijoihin.

Venäläisten suurin tyytymättömyyden aihe on kuitenkin elämän ennustamattomuus, Kivinen tähdentää.

Nykyaika ei tunne toista valtiota, jossa aikuisten miesten eliniänodote olisi romahtanut yhtä voimakkaasti kuin Venäjällä neuvostoaikojen päättymisen jälkeen. Eliniänennuste on vain 64 vuotta, kehitysmaatasoa. Neljäsosa venäläismiehistä kuolee ennen 55-vuotispäiviään; EU-maissa alle kymmenesosa.

“Se on valtava kansanterveydellinen ja yhteiskunnallinen ongelma, mutta sitä ei lainkaan käsitellä. Budjettivaroja ohjataan lapsiperheille ja syntyvyyden kasvattamiseksi.”

 

Mihinkään eliitin palatsivallankumoukseen Kivinen ei hevin usko.

Mihail Hodorkovski todella yritti jotain siihen viittaavaa: nousta valtavalla miljardiomaisuudella jonkinlaiseksi toiseksi vaihtoehdoksi Putinin hallinnolle. Vastareaktio oli niin nopea ja ankara, että se heijastuu vielä tänäänkin.”

Kun Hodorkovski nousi uhaksi Putinille, presidentti vangitutti entisen yhteistyökumppaninsa.

Hodorkovskin omaisuus takavarikoitiin ja hänet tuomittiin vuonna 2006 veropetoksista pitkään vankila- ja työleirikierteeseen, josta hänet armahdettiin vasta viime joulun alla. Hodorkovski valitsi vapauduttuaan vapaaehtoisen maanpaon Sveitsissä eikä ole ollut kovin innostunut ryhtymään enää keulakuvaksi Venäjän nykyhallinntoa haastaville poliittisille liikkeille.

Boris Jeltsinin kauden aikana valtavan omaisuuden kahmineista, Putinin hallintoa arvostelleista oligarkeista myös Boris Berezovski ja Vladimir Gusinski ovat päätyneet maanpakoon. Viesti on mennyt perille.

“Eliitin edustajat laskevat hyvin tarkkaan, vastaako heidän osoittamansa uhkarohkeus siitä heille kertyvää poliittista tai taloudellista hyötyä. En usko, että se tätä nykyä vastaa”, Kivinen sanoo.

 

Sekä Kivisen että Aaltolan mielestä Venäjällä, jossa kaikki valta on keskitetty Putinille, vallanperimysjärjestelmää ja mahdollisia kuninkaantekijöitä on äärimmäisen hankala tunnistaa.

“Sellaisia voisivat tietenkin olla hänen taustajoukkonsa ja turvallisuuselimet. Mutta sellaiselle neuvostoaikojen kaltaiselle valtataistelulle, jonka Nikita Hruštšov kävi Lavrenti Berijaa vastaan, en näe nykyjärjestelmän puitteissa tilaa”, Kivinen sanoo.

Nykyisten mittatikkujen mukaan sekä Aaltola että Kivinen uskovat Putinin valta-aseman yhä säilyvän – toistaiseksi. Nyt esitettävät riskinäkymät ja -ennusteet ovat silti vain välianalyysejä, Aaltola toteaa.

“Mutta perustrendi pysyy: Venäjän talous rapautuu, koska se nojaa edelleen lähes tyystin energia-alaan. Ja energiantuotanto siirtyy jatkuvasti yhä vaikeammille, kalliimmille ja syrjäisemmille tuotantoalueille pohjoiseen ja itään. Eikä ongelmia edelleenkään pyritä ratkaisemaan kehittämällä nykyaikaista taloutta, vaan toimet perustuvat geopolitiikkaan ja geostrategiaan”, Aaltola sanoo.

Monessa liemessä keitettyjen salaisen palvelun agenttien tapaan entinen KGB-mies Putin on sitä paitsi osannut aina reagoida tilanteisiin nopeasti, vaikkei ole niittänyt mainetta suurena poliittisena ajattelijana.

“Hänellä on ollut kykyä ohjata tilanteita ja vastata haasteisiin kun niitä nousee”, Aaltola sanoo.

“Mutta nyt onnetar heitti kyllä aikamoisen kierrepallon.”