Äärioikeisto käyttää yhä suurempaa valtaa Euroopassa

Uutisanalyysi: Tunnelma muistuttaa pahaenteisesti 1930-lukua.

äärioikeisto
Teksti
Teppo Tiilikainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Eurooppa meni sekaisin 2000-luvun vaihteessa, kun Itävallan vapauspuolue FPÖ kaappasi 27 prosenttia äänistä ja nousi hallitusvaltaan.

Muut EU-maat olivat kauhuissaan natsisympatioistaan tunnetun maahanmuuttovastaisen puolueen noususta. Itävalta pantiin boikottiin, monet EU-poliitikot kieltäytyivät jopa kättelemästä itävaltaisia ministereitä. Keväällä EU-huippukokouksen perinteinen ”perhekuva” oli jäädä ottamatta, kun Belgian ja Ranskan johtajat eivät halunneet poseerata liittokansleri Wolfgang Schüsselin vieressä.

Boikotti kääntyi lopulta itseään vastaan. Siitä luovuttiin vähin äänin seitsemän kuukauden kuluttua, mutta Itävaltaa päätettiin pitää silmällä jatkossakin.

Nyt 16 vuotta myöhemmin vapauspuolue on yhä voimissaan. FPÖ:n kannatus on ponnahtanut tämän syksyn mielipidemittauksissa jo 33 prosenttiin, mutta se ei hätkähdytä enää ketään, sillä radikaalit oikeistopuolueet ovat nousussa kaikkialla Euroopassa.

Ranskassa EU-vastaisena ja muukalaiskammoisena tunnettu Kansallinen rintama, Front National, kiilasi joulukuun alussa aluevaalien ensimmäisellä kierroksella maan suurimmaksi puolueeksi lähes 28 prosentin kannatuksella.

”Šokki”, otsikoivat sekä konservatiivien päivälehti Le Figaro että laitavasemmiston L’Humanité. Laatulehti Le Monde luonnehti tilannetta ”suureksi vaaraksi Ranskalle”.

Vaalien toisella kierroksella sosialistit liittoutuivat konservatiivien kanssa ja saivat padottua Kansallinen rintaman nousun. Puolue keräsi kuitenkin historiansa parhaan tuloksen, 6,8 miljoonaa ääntä.

 

Ranskan aluevaalit osoittivat, että Kansallinen rintama on kiilannut perinteisten valtapuolueiden rinnalle. Saksalainen valtalehti Der Spiegel arvioi, että puoluejohtaja Marine Le Penin voitto vuoden 2017 presidentinvaaleissa olisi katastrofi Saksan ja Ranskan yhteistyölle, joka on liimannut Eurooppaa yhteen toisen maailmansodan jälkeen.

Saksan sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Sigmar Gabriel luonnehti vaalitulosta ”herätyssoitoksi kaikille demokraateille”. Liittokansleri Angela Merkel korosti, että pakolaiskriisin ratkaiseminen on EU:lle olemassaolon kysymys.

Gabriel ja Merkel suuntasivat sanansa omille tukijoilleen. Maahanmuuttovastaiset radikaaliliikkeet syövät valtapuolueiden kannatusta varsinkin itäisessä Saksassa. Dresdenissä syntynyt Pegida-liike on kerännyt jo yli vuoden ajan kymmeniä tuhansia saksalaisia mielenosoituksiinsa, ja liikkeen innokkaimmat kannattajat sekä uusnatsit ovat iskeneet polttopulloilla vastaanottokeskuksiin.

Pegidan kannattajakunta koostuu paljolti eläkeläisistä ja kouluttamattomasta väestöstä, jotka kokevat syrjäytyneensä viime vuosikymmenten mullistuksissa. Mutta samansuuntaisia tavoitteita on myös koulutettujen ekonomistien ja yritysjohtajien perustamalla AfD-puolueella, joka vastustaa euroa mutta haluaa pysyä EU:ssa.

AfD:n kannatus on kohonnut itäisessä Saksassa jo 16 prosenttiin. Valtakunnallisesti puoluetta ilmoittaa kannattavansa kahdeksan prosenttia saksalaisista.

 

Sama suuntaus on nähtävissä muuallakin. Ruotsissa maahanmuuttovastaisten ruotsidemokraattien äänisaalis jäi vielä kymmenen vuotta sitten alle kolmeen prosenttiin, mutta nyt puolue on kivunnut suurten joukkoon lähes 20 prosentin kannatuksella.

Ruotsidemokraattien juuret ovat rasistisessa Bevara Sverige svenskt -liikkeessä, ja puoluejohtaja Jimmie Åkesson kuului 1990-luvulla uusnatsien skinhead-jengiin. Puolue vastustaa monikulttuurisuutta ja etenkin islamilaisuutta.

Äärioikeisto on kiilannut mielipidemittausten kärkeen myös Hollannissa. Vapauspuolue PPV:n johtaja Geert Wilders valittiin joulukuussa jo kolmannen kerran ”vuoden poliitikoksi” ja hän aikoo pyrkiä pääministeriksi seuraavissa vaaleissa.

Puolalaiset syrjäyttivät lokakuun vaaleissa keskustalaisen ja Eurooppa-myönteisen Kansalaisfoorumin ja nostivat valtaan kansallismielisen ja eurokriittisen Laki- ja oikeuspuolueen.

Oikeistopopulistinen Fidesz on hallinnut Unkaria pääministeri Viktor Orbánin johdolla vuodesta 2010. Puolue kaappasi parlamenttipaikoista kahden kolmasosan enemmistön, joten se on voinut rukata lainsäädäntöä mieleisekseen oppositiota kuulematta. Varsinkin Unkarin medialaki on nostattanut kovaa kritiikkiä, sillä se antaa hallitukselle oikeuden sakottaa tiedotusvälineitä, jos ne julkaisevat sen mielestä loukkaavaa aineistoa.

Fidesz johtaa edelleen mielipidemittauksia yli 50 prosentin kannatuksella. Toisena on avoimen rasistinen Jobbik, joka kerää parinkymmenen prosentin kannatuslukuja.

 

Euroopan kansallismielisen vallankumouksen seurauksia on vaikea arvioida. Tunnelma muistuttaa pahaenteisesti 1930-lukua, mutta vihollinen on vaihtunut juutalaisista muslimeiksi.

Varsinkin nuoret äänestäjät suosivat äärioikeistoa. Esimerkiksi Kansallinen rintama sai Ranskan aluevaaleissa yli kolmanneksen 18–34-vuotiaiden äänistä.

Maahanmuuttovastaisista populistipuoleista käytetään julkisuudessa monenlaisia nimityksiä. Niitä on määritelty äärioikeistolaisiksi, oikeistopopulistiksi ja nationalistisiksi. Se aiheuttaa sekaannusta, sillä esimerkiksi perussuomalaisten ja Kreikan fasistisen Kultaisen aamunkoiton välillä on suuri ero.

”Moniin nationalistisiin liikkeisiin liittyy populismia”, sanoo Helsingin yliopiston valtio-opin lehtori Emilia Palonen. ”Mutta populismi kokoaa selvästi laajempia joukkoja.”

Euroopassa ennen toista maailmansotaa yleistynyt fasismi sai alkunsa pettymyksestä demokratiaan ja vallanpitäjiin. Samat syyt ovat taustalla myös nyt.

”Nationalismiin liittyy yhteisöllisiä pelastuksen fantasioita”, Palonen sanoo. ”Kuvitellaan, että yksi ja yhtenäinen kansa pelastuu moninaisuuden keskellä, kun se pysyy yhtenäisenä.”

Populistiset puolueet ovat pohjimmiltaan protestiliikkeitä. Ne pyrkivät herättämään vastakkainasettelua, mutta noustuaan valtaan ne joutuvat kantamaan vastuuta, mikä johtaa yleensä kannatuksen laskuun. ”Tämä näkyy hyvin esimerkiksi perussuomalaisissa”, Palonen sanoo. ”Ruotsidemokraatit on selkeämmin nationalistipuolue.”

 

Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkoston tutkimusjohtaja Juhana Aunesluoma varoittaa tekemästä äärioikeiston noususta liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Hänen mukaansa nykyiset oikeistopopulistit ovat sitoutuneet demokratiaan, vaikka ideologia onkin autoritaarinen.

”Näistä puolueista on vielä pitkä matka Hitlerin Saksaan tai Mussolinin Italiaan”, hän sanoo.

Radikaalien oikeistopuolueiden juuret juontavat 1980- ja 1990-lukujen äärioikeistolaisiin liikkeisiin. Kannatus alkoi nousta jo 2000-luvun alussa esimerkiksi Ranskassa ja Hollannissa, joissa on suuria islaminuskoisia vähemmistöjä.

Kannatuksen kasvaessa liikkeet ovat siivonneet ohjelmiaan ja muuttuneet yleispuolueiksi, jotta tavallinen keskiluokkakin kehtaisi äänestää niitä. Aunesluoma puhuu sen vuoksi mieluummin populistisesta radikaalioikeistosta kuin äärioikeistosta.

”Varsinainen äärioikeisto löytyy populistisen radikaalioikeiston oikealta puolelta. Se pyrkii korvaamaan demokratian autoritaarisella tai totalitaarisella järjestelmällä.”

Suomessa äärioikeistoa edustaa Suomen sisu. Perussuomalaiset Aunesluoma luokittelee populistiseksi radikaalipuolueeksi. Perussuomalaisten sisällä toimii kuitenkin vahva äärioikeistolainen siipi. Osa puolueen kansanedustajista on kuulunut Suomen sisuun, ja Olli Immonen toimii edelleen sen puheenjohtajana.

Pohjoismaissa yleispuolueiksi ovat muuttuneet myös Norjan edistyspuolue ja Tanskan kansanpuolue, joka on tukenut oikeistolaisten vähemmistöhallitusten politiikkaa parlamentissa.

Samanlainen kehitys on meneillään Ranskassa. Kansallisen rintaman perustaja Jean-Marie Le Pen oli samantyyppinen kansankiihottaja kuin Veikko Vennamo 1970-luvun Suomessa. Puolueen linja muuttui kuitenkin nopeasti sen jälkeen, kun hänen tyttärensä Marine Le Pen nousi puheenjohtajaksi neljä vuotta sitten.

Emilia Palosen mielestä Marine Le Pen käyttää julkisuutta taitavasti hyväkseen. Hän on luonut itsestään yleisesti hyväksyttävän naishahmon, jolta kysytään naistenlehdissä ohjeita piparkakkujen leipomiseen.

”Hän tuo esiin omaa naiseuttaan ja tarinaansa”, Palonen sanoo. ”Se antaa äänestäjille mahdollisuuden samastua häneen muutenkin kuin poliittisesti.”

 

Äärioikeiston nousun taustalla ovat myös eurokriisi ja sitä seurannut taantuma, jotka ovat kohdelleet kaltoin perinteistä työväestöä. EU koetaan eliitin hankkeeksi, josta tavalliset kansalaiset eivät hyödy millään tavoin.

Palosen mielestä radikaalioikeiston suhtautuminen EU:hun on varsin ristiriitaista. Kritiikistään huolimatta monet puolueet väittävät puolustavansa nimenomaan eurooppalaista sivilisaatiota.

Mutta EU:hun suhtautuvat kriittisesti muutkin kuin äärioikeisto. Britanniassa hallitsevan konservatiivisen puolueen sisällä vaikuttaa vahva eurokriittinen siipi. Silti EU-vastainen populistipuolue Ukip kohosi vuoden 2014 eurovaaleissa maan suurimmaksi puolueeksi.

Parlamenttivaaleissa Ukip ei ole onnistunut nousemaan merkittäväksi tekijäksi, koska Britannian vaalijärjestelmä suosii konservatiiveja ja työväenpuoluetta. Ukip sai viime toukokuun vaaleissa 3,9 miljoonalla äänellä vain yhden paikan parlamenttiin.

Euroopan parlamentin saksalainen puhemies Martin Schulz pitää radikaalioikeiston nousua vakavana uhkana Euroopan unionin tulevaisuudelle. Hänen mielestään on mahdollista, ettei nykymuotoinen EU ole olemassa enää kymmenen vuoden kuluttua.

”Radikaalioikeisto on EU:lle iso haaste”, Aunesluoma myöntää. ”Päätöksenteko muuttuu todella vaikeaksi, jos se nousee valtaan jossakin suuressa EU-maassa.”

Aunesluoma ei usko silti EU:n hajoamisen,sillä eurooppalaisen päätöksentekojärjestelmän hylkääminen olisi katastrofi koko maanosalle. Hän muistuttaa, että Euroopassa on 35 kansallisvaltioita, jotka ovat hyvin riippuvaisia toisistaan.

”On vaikea kuvitella nykyistä avointa vuorovaikutusta 1800-luvun valtiojärjestelmän pohjalta.”

Aunesluoma työskentelee parhaillaan vierailevana professorina Minnesotan yliopistossa. Kansallismielisyys on valttia myös Yhdysvalloissa, sillä republikaanien presidenttiehdokkaista ainakin kolme on hyvin lähellä eurooppalaista radikaalioikeistoa.

”Yhdysvalloissa on pitkä populismin perinne”, Aunesluoma sanoo. ”Donald Trumpin demagogiset puheet kuuluvat tähän kulttuuriin. Mutta islamin vastaisuus ja uskonnon politisointi on uutta.”

Samankaltaisuudesta huolimatta Trump näyttää olevan Euroopan oikeistopopulisteille vaikea pala purtavaksi. Kansallisen rintaman Le Pen, Ruotsidemokraattien Åkesson ja Ukipin Nigel Farage ovat tuominneet hänen ehdotuksensa muslimien maahantulokiellosta.

Sen sijaan Hollannin vapauspuolueen Geert Wilders katsoo, että Trumpin menestys olisi voitto myös Euroopalle.