Suomen kuvalehti

Unohtuiko salasana? | Rekisteröidy.

20.6.2009 klo 14:00

Devalvaatio uhkaa Baltiaa

Latviassa jo huhutaan latin devalvoimisesta.

Parex-pankki
Parex-pankin pääkonttorin seinusta Riiassa. Kuva Hannu Lindroos


Baltian maiden ongelmana on liian vahva valuutta. Perinteinen keino tilanteen laukaisemiseksi olisi devalvaatio eli valuuttakurssin heikentäminen suhteessa euroon ja dollariin.

Baltian valuutat on kuitenkin sidottu euron arvoon. Siitä ei aiota luopua mistään hinnasta, koska se romuttaisi haaveet Euroopan rahaliiton jäsenyydestä.

Viro, Latvia ja Liettua haluavat vaihtaa paikalliset valuuttansa euroihin niin pian kuin mahdollista. Viro on asettanut tavoitteen vuoteen 2011, Latvia ja Liettua noin vuotta myöhemmäksi.

Markkinoilla on huhuttu jo pitkään mahdollisista devalvaatioista, mutta keskuspankit vakuuttavat, ettei siinä olisi mitään järkeä.

Valtaosa yritysten ja kotitalouksien lainoista on otettu euroissa, joten devalvaatio kasvattaisi velkoja entisestään. Sitä paitsi Baltiaan ei ole kehittynyt voimakasta vientiteollisuutta, joka hyötyisi devalvaatiosta.

Huhut Latvian latin devalvaatiosta kiihtyivät jälleen pari viikkoa sitten, kun valtio ei saanut kaupaksi 73 miljoonan euron arvoisia velkakirjojaan. Maan keskuspankki on joutunut tukemaan latia sadoilla miljoonilla euroilla ja sen varannot ovat ehtymässä.

Jos Latvia devalvoi valuuttansa, Liettua ja Viro saattavat joutua seuraamaan perässä.

Teksti Teppo Tiilikainen, Baltia

Lue koko juttu Via Baltica - laman valtatie Suomen Kuvalehdestä 18.6.2009.

Asiat

Baltia , Latvia , devalvaatio , rahanarvo , talous

 

Joko olet tilannut Suomen Kuvalehden uutiskirjeen?

Saat uusimmat, kiinnostavimmat ja puhutuimmat aiheet
kerran viikossa suoraan sähköpostiisi.


 

Kirjoita oma kommentti

HUOM Vain rekisteröityneiden käyttäjien kommentit nousevat Suomen Kuvalehden etusivulle.Rekisteröidy nyt

Kirjoittaja

Teppo Tiilikainen

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja. Lue kaikki kirjoittajan jutut

Tuoreimmat

Tuoreimmat kuvat