Arabimaissa kytee vallankumous: Dominoefekti on jo tapahtunut, kaatuvatko nappulat?

arabimaat
Teksti
Hanna Leivonniemi
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Mielenosoittajia Kairossa 27. tammikuuta. Kuva Mohammed Abed / AFP / Lehtikuva.

Egyptissä vallankumouksen tapahtuminen on huomattavasti vaikeampaa kuin Tunisiassa, mutta ei se täysin mahdotonta ole, sanoo tutkija Anssi Kullberg. Hän on virkavapaalla oleva ulkoministeriön ulkoasiainsihteeri ja Turussa toimivan konfliktien ja terrorismin tutkijaryhmän tutkija.

“Egyptissä presidentti Hosni Mubarakilla on käytössään hyvin vahva turvallisuuskoneisto, ja hallinto saattaa olla valmis menemään huomattavasti Tunisian hallintoa pidemmälle murskatakseen mielenosoitukset.”

Viitteitä tästä on jo nähty. Mellakkapoliisi on taltuttanut nyt neljättä päivää jatkuneita mielenosoituksia kyynelkaasulla, pamputtamalla mielenosoituksiin osallistuneita ja sulkemalla satoja mielenosoittajia vankilaan. Hallinto on myös häirinnyt internet- ja tekstiviestiyhteyksiä vaikeuttaakseen mielenosoittajien yhteydenpitoa toisiinsa ja ulkomaailmaan.

Toisaalta Mubarakin on mellakoita tukahduttaessaan otettava huomioon myös länsimaiden mielipiteet. Erityisesti Yhdyvaltojen tuki on Egyptille elintärkeää. Tähän mennessä länsimaat ovat tyytyneet pyytämään molemmilta osapuolilta pidättyväisyyttä.

“Toistaiseksi näyttää siltä, että ulkomaailma haluaa vakautta hinnalla millä hyvänsä, ja se tarkoittaa Mubarakin hallinnon ja samalla turvallisuuskoneiston tukemista.”

Onnistuneen kumouksen resepti

Kullbergin mukaan onnistuneeseen vallankumoukseen tarvitaan kolme asiaa: kansan näkyvä tuki, jonkin verran kansan puolelle asettuvia takinkääntäjiä vallitsevan eliitin sisältä ja ulkomaailman hyväksyntä vallanvaihdokselle. Egyptissä näistä puuttuu tällä hetkellä viimeinen.

Länsimaiden suurin pelko on se, että autoritaarisen hallinnon jälkeen islamistit nousisivat valtaan. Jos Egyptissä nyt kielletty Muslimiveljeskunta nousisi valtaan, ottaisi haltuunsa asevoimat ja turvallisuuskoneiston, se tarkoittaisi loppua demokratiapyrkimyksille.

“Egyptissä tämä vaara on paljon realistisempi kuin Tunisiassa, jossa maan islamistinen Renesanssipuolue oli paitsi maltillisempi myös heikompi. Sen johto oli maanpaossa Belgiassa”, Kullberg sanoo.

“Egyptissä taas Muslimiveljeskunta on paljon suurempi ja vahvempi ja toimii maan alla yhteiskunnan kaikilla tasoilla.”

Mitä kumouksen jälkeen?

Mikäli vallankumous kuitenkin tapahtuisi, seuraava kysymys olisikin: mitä sen jälkeen?

On äärettömän vaikeaa muuttaa yhtäkkiä autoritaarista hallintotapaa, turvallisuuskoneistoa, poikkeustilaan perustuvia lakeja ja määräyksiä.

Silti Kullberg ei allekirjoita väitteitä, joiden mukaan demokratia ei sovi arabimaille ja joilla länsimaat puolustelevat diktatuurien tukemista.

“Autoritaarinen hallinto luo illuusion vakaudesta, jonka aikana tyytymättömyys hallintoon vain pitkittyy, patoutuu ja radikalisoituu.”

Nyt tämä patoutunut tyytymättömyys purkautuu eri puolilla arabimaita. Vaikka inspiraatio Tunisian “jasmiinivallankumouksesta” on levinnyt ympäri arabimaita, innon lisäksi vallankumoukseen tarvitaan muutakin.

Kullbergin mukaan dominoefekti arabimaissa on jo tapahtunut, mutta aivan eri asia on se, kaatuvatko nappulat lopulta vaiko eivät.

“Toistaiseksi voimasuhteet ovat vahvasti autoritaaristen regiimien puolella. On vaikea uskoa, että Tunisian kaltainen tilanne leviäisi eli että vallanpitäjät luopuisivat vallasta ja pakenisivat maasta.”

Päinvastoin, Kullbergin mielestä paljon todennäköisempi skenaario on se, että ihmiset näyttävät kaduilla jonkin aikaa mieltään, eikä lopulta mikään muutu.

“Ihmiset jaksavat olla rohkeita jonkin aikaa, mutta jos mitään ei tapahdu, ei siinä oikein muuta voi kuin mennä kotiin.”