FBI tutkii Kremlin osuutta demokraattien tietovuotoon

Donald Trumpilla ja hänen avustajillaan on ollut monenlaisia liiketoimia Venäjällä.

Donald Trump
Teksti
Teppo Tiilikainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI tutkii Venäjän mahdollista osuutta Yhdysvaltain demokraattisen puolueen tietomurtoon. Tutkimukset liittyvät Wikileaks-sivuston julkaisemiin noin 20 000 sähköpostiviestiin, jotka paljastavat, että demokraattisen puolueen johto juonitteli esivaalien aikana Hillary Clintonin puolesta Bernie Sandersia vastaan.

Tietomurto paljastui jo kuukausi sitten, mutta sähköpostit julkaistiin juuri ennen Philadelphiassa koolla olevaa demokraattien puoluekokousta, jossa Clinton nimitetään puolueen presidenttiehdokkaaksi.

Tietomurron tekijäksi ilmoittautunut hakkeriryhmä Guccifer2 sanoo olevansa romanialainen. Amerikkalaiset tietoturva-asiantuntijat ovat tulleet kuitenkin siihen tulokseen, että taustalla ovat tosiasiassa Venäjän tiedustelupalvelut FSB ja GRU.

Tietoturvayhtiö CrowdStrike on löytänyt demokraattien kampanjatoimiston palvelimilta kaksi kehittynyttä vakoiluohjelmaa. Vuodettujen asiakirjojen metadata paljastaa, että niitä on muokattu tietokoneella, jonka asetukset ovat venäjänkielisiä. Koneen käyttäjätunnus Феликс Эдмундович viittaa KGB:n perustajaan Feliks Edmundovitš Dzeržinskiin.

Tietomurtoa pyydettiin varmuuden vuoksi selvittämään myös kahta muuta tietoturvayhtiötä, Mandiantia ja Fidelistä, jotka vahvistivat CrowdStriken löydöt. Myös niiden mukaan jäljet viittasivat Venäjälle. Vastaavia vakoiluohjelmia on löytynyt myös Saksan liittopäivien palvelimilta.