Transsukupuolisuus näkyy aivokuvassa – aivot eivät koe ”vääriä” ruumiinosia kehoon kuuluviksi

Uusi diagnostinen väline voi joskus auttaa välttämään turhia korjausleikkauksia. Vielä ei tiedetä, onko havaittu ominaisuus opittu vai synnynnäinen.

aivot
Teksti
Marko Hamilo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Transsukupuolisten aivot reagoivat kosketukseen eri tavalla kuin muiden. Objektiivinen tieto siitä, onko lapsi pysyvästi transsukupuolinen vai onko hänen kokemuksensa sukupuoliristiriidasta ohimenevä, voi auttaa lääkäreitä päättämään oikeasta hoitomuodosta, kertoo New Scientist.

Kalifornian yliopiston tutkija Laura Case kollegoineen tutki kahdeksaa anatomisesti naispuolista henkilöä, jotka identifioituvat miessukupuoleen ja jotka hyvin voimakkaasti halusivat korjata anatomisen sukupuolensa mieheksi. Verrokkina oli samankokoinen ryhmä naisia, jotka eivät kokeneet sukupuoliristiriitaa.

Osallistujia taputeltiin käteen tai rinnoille samalla kun heidän aivojensa aktiivisuutta havainnoitiin aivomagneettikäyrästä. Kokeen jälkeen osallistujien aivot magneettikuvattiin, ja nämä havainnot yhdistelemällä tutkijat saivat hyvän käsityksen siitä, miten aivot reagoivat kosketukseen.

 

Tutkijat huomasivat, että molemmissa ryhmissä aivokuoren sekundääriset somatosensoriset alueet aktivoituivat, kuten saattoi odottaakin. Nämä alueet liittyvät tietoisuuteen kosketuksesta.

Transsukupuolisten ryhmässä aktiivisuus tällä alueella oli huomattavasti heikompaa silloin, kun heidän rintojaan taputeltiin, verrattuna käden koskettamiseen, tutkijat raportoivat Archives of Sexual Behaviour -lehdessä.

Transsukupuolisilla oli vähemmän aktiivisuutta myös päälaenlohkon alaosissa. Tämän aivoalueen tiedetään liittyvän kokemukseen siitä, että jokin ruumiinosa kuuluu itselle. Alhainen aktiivisuus tällä alueella transsukupuolisten rintoja kosketeltaessa viittaisi Casen mukaan siihen, etteivät aivot tulkitse rintojen kuuluvan kehoon.

 

Tällainen tutkimusmenetelmä ei kuitenkaan kerro, ovatko aivojen erot synnynnäisiä vai ovatko muutokset aivoissa seurausta pitkään kestäneestä vastenmielisyyden tunteesta jotakin omaa ruumiinosaa kohtaan.

Tähän kysymykseen voisi saada ratkaisun tutkimalla lapsia ennen ensimmäisiä sukupuoliristiriidan kokemuksia sekä niiden jälkeen.

Toistaiseksi aivokuvaus ei kuitenkaan vielä riitä tunnistamaan transsukupuolisuutta yksilötasolla. Jos se olisi mahdollista, lääkärit voisivat välttää turhia hormonihoitoja ja sukupuolenkorjausleikkauksia.

Vain noin neljäsosa heistä, jotka lapsena kyseenalaistavat sukupuoli-identiteettinsä, kyseenalaistavat sen saavuttaessaan puberteetin.