Tervapääsky teki uskomattoman ennätyksen: 10 kuukautta ilmassa – yhtä kyytiä

Suomessakin pesivä laji käy talvehtiessaan vain Afrikan ilmatilassa.

linnut
Teksti
Marko Hamilo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tervapääsky on lintulajeista kaikkein parhaiten sopeutunut jatkuvaan lentämiseen.

Suomenkin taivaalta tuttu, nykyään lähinnä kaupungeissa kerrostalojen rakenteissa pesivä sirppisiipi tekee ilmassa melkein kaiken: se saa ravinnon ja pesänrakennusaineet ilmasta, se parittelee lentäessään ja myös nukkuu ilmassa.

Tutkijat ovat jo aiemminkin ounastelleet, että pesimisten välissä tervapääskyn ei tarvitsisi välttämättä laskeutua lainkaan.

Nyt Current Biology -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan tervapääskyt voivat todella pysyä ilmassa lähes koko vuoden. Tutkimus perustui yksilöihin, jotka kantoivat mukanaan lentotietoja keräävää laitetta.

Aiemmin on myös julkaistu tutkimuksia, jotka osoittavat, että jotkut fregattilinnut ja alppikiitäjät saattavat pysyä ilmassa kuukausia, on nyt tehty varmistus kymmenen kuukauden lennosta lintujen uusi ennätys, tutkimuksen tekijät sanovat.