Suomalaisprofessori: Ebolan leviäminen pisaratartuntana epätodennäköistä

”Tieteiskirjallisuuden tasolla oleva hypoteesi”, sanoo THL:n tutkimusprofessori.

ebola
Teksti
Jari Lindholm
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Länsi-Afrikassa epidemian aiheuttaneen Ebola-viruksen muuntuminen hengitysteitse leviäväksi on erittäin epätodennäköistä, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntija.

“Mikään epidemiologinen tutkimus ei tue sitä, että tämä olisi realistisesti otettava leviämiskeino”, sanoo THL:n Biologisten uhkien osaamiskeskuksen tutkimusprofessori Mika Salminen. “Ei voi sanoa, että niin ei voisi koskaan käydä. Mutta se, että se olisi todennäköistä, on suoraan sanoen aika kukkua.”

Spekulaatiot Ebolan mahdollisesta muuntumisesta levisivät viikonloppuna mediassa sen jälkeen, kun amerikkalainen tutkija Michael Osterholm oli varoittanut New York Times -lehdessä, että jokainen uusi tartunta tarkoittaa “miljoonaa miljoonaa geneettistä nopanheittoa” eli mahdollisuutta ihmiskunnan kannalta katastrofaaliseen mutaatioon.

THL:n Salminen ei ole vaikuttunut. “Osterholm on tunnettu virologi, joka mielellään esittää provokatiivisia kysymyksiä. Tämä on pikkaisen tieteiskirjallisuuden tasolla oleva hypoteesi.”

Ebolaa on esiintynyt ihmisessä 1970-luvun puolivälistä asti, eikä pisaratartunnasta ole ollut mitään viitteitä, Salminen sanoo.