Sektion mikrobivaje on korvattavissa

Suojaavat bakteerit voi antaa jälkikäteen.

tiede
Teksti
Marko Hamilo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Vauva saa alatiesynnytyksessä äidin vaginan limakalvoilta mikrobeja, joista on hyötyä immuunijärjestelmän kehityksessä. Keisarileikkauksessa syntyneet lapset jäävät ilman tätä bakteerikylpyä, minkä vuoksi sektiossa syntyneillä on muita suurempi alttius sairastua esimerkiksi tulehduksellisiin suolistosairauksiin tai keliakiaan, saada atooppinen ihottuma tai lihoa teini-iässä. Nämä sairaudet ovat entistä yleisempiä kehittyneissä maissa, ja keisarinleikkausten aiempaa suurempi määrä voi olla yksi yleistymisen syy.

Joissakin maissa jopa yli puolet synnytyksistä on keisarileikkauksia, Suomessa joka kuudes.

Altistamalla vastasyntynyt sektion jälkeen äitinsä vaginan limakalvon bakteereille vauvan bakteerikanta saadaan muistuttamaan alatiesynnytetyn vauvan bakteerikantaa, kävi ilmi Nature Medicine -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta.

Tutkimuksessa neljälle keisarileikkauksella syntyneelle vauvalle tehtiin mikrobien siirto heti syntymän jälkeen. Äideiltä oli ennen operaatiota otettu vaginan limakalvon nestettä harsokankaaseen, jolla sitten siveltiin lapsen suuta, kasvoja ja muuta kehoa.

Tutkijat vertasivat näiden neljän vauvan mikrobikantaa kuukauden ajan seitsemään alateitse syntyneeseen ja seitsemään sektiolla syntyneeseen vauvaan, joille ei tehty mikrobien siirtoa.