Suomalaiset tekevät yli 30 miljoonaa Google-hakua joka päivä. Palvelu seuloo käyttäjilleen mahdollisimman ”miellyttäviä” tuloksia: Jos haluan pizzaa, saan listan lähimmistä pizzerioista. Mitä enemmän luen vaikkapa ilmastonmuutokseen skeptisesti suhtautuvien juttuja, sitä enemmän minulle tarjotaan niitä.

Tähän liittyy vaara: Vähitellen hakutuloksistani katoavat aiheet, jotka eivät Googlen analyysin mukaan joko kiinnosta minua tai sovi maailmankuvaani.

Sama toteutuu nyt myös Facebookissa. Yhä harvemmin näen uutisvirrassani erilaisille elämänurille lähteneiden alakoulukaverieni statuksia. Sen sijaan virta täyttyy samanmielisten ystävieni näkemyksistä.

Olemme sujahtaneet kuplaan, jossa suurin osa kohtaamastamme informaatiosta on algoritmien valitsemaa.

Informaatiokupla-käsitteen lanseerasi yhdysvaltalainen internetaktivisti Eli Pariser vuonna 2011 kirjassaan The Filter Bubble – What the Internet is Hiding from You.

Pariser pohtii kirjassaan, miten suurten demokratialupausten internet on alkanut kääntyä sisäänpäin. Google aloitti hakutulosten personoinnin joulukuussa 2009. Internet ja mobiililaitteet toivat lähes kaiken maailman tiedon taskuihimme, mutta me käytämme niitä toistemme brunssikuvien tykkäilyyn.

Tiedon määrä kasvaa hillitöntä tahtia, joten suodattimista on toki hyötyä. Mutta pahimmillaan ne estävät meitä yhdistämästä erilaisia näkökulmia luovasti ja ratkaisemasta ongelmia uusilla tavoilla. Lääkäri tai poliitikko saattaa tarvita uusinta ja oleellisinta tietoa, mutta saakin ”miellyttävintä”.

Pelottavaa on myös se, miten huonosti hahmotamme esimerkiksi Googlen, tiedonhaun yksinvaltiaan, hakutulosten syntyä ja yrityksen bisneslogiikkaa.

”Jos Googlen ja Facebookin olisi suunnitellut äiti, joka välittää lapsistaan, ne saattaisivat olla hyvin erinäköisiä”, sanoo Aatos Technologies -yrityksen perustaja Ossi Kuittinen.

”Palvelut kehittäneille liberaaleille nörttipojille ihminen oli toissijainen asia. Toki niissä on hienoja ominaisuuksia, mutta ne molemmat perustuvat riistolle. Ne, joilla on eniten tietoa käyttäjistä, manipuloivat muita. Sellaiset asiat, jotka edistävät ihmisyyttä, eivät voi perustua taloudellisen hyväksikäytön konseptille.”

Ihmisyyden ja teknologian parhaita puolia yritetään yhdistää Tekesin rahoittamassa viisivuotisessa Tietotyön vallankumous -hankkeessa. Mukana ovat mukana Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteinen tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT ja Työterveyslaitos.

Tutkimushankkeen kunnianhimoisena tavoitteena on puhkaista vaivihkaa ympärillemme kehittyneet informaatiokuplat. Tämä tapahtuu kehittämällä tiedonhakuun ja jalostukseen menetelmiä, joissa ihmisten luovuus ja tietokoneiden kyky käsitellä suuria tietomassoja yhdistyvät.

”Nykyisillä personoivilla tiedonhakumenetelmillä ulkopuolelle jää valtava data-avaruus, josta tiedonhakija ei välttämättä ole tietoinen. Tarkoituksena on kehittää uudentyyppisiä tapoja, joilla ihminen voisi löytöretkeillä informaatiossa”, sanoo neurologi Kiti Müller. Müller johtaa Työterveyslaitoksen Aivot ja työ -yksikköä.

Työelämän tärkein raaka-aine on kasvava informaation määrä. Sen taitavassa hyödyntämisessä piilevät ratkaisut muun muassa ilmastonmuutokseen, ikääntymiseen ja luonnonvarojen ehtymiseen. Tulevaisuuden työelämässä taitava ja monipuolinen tiedonhaku on yksi keskeisimpiä taitoja.

 

Tietotyön vallankumous -hankkeen tutkijoiden ajatukset lentävät korkealla, mutta heillä on esittää myös konkreettisia ratkaisuja.

Hankkeessa kehitellään muun muassa SciNet-hakumenetelmää, joka on Googlea vuorovaikutteisempi ja monipuolisempi. Se on apparaatti, joka mahdollistaa Müllerin mainitseman ”löytöretkeilyn tiedossa”.

”SciNet on hyvä tehtävissä, joissa pitää tehdä tavallista avainsanahakua monimutkaisempi tiedonhaku. Hakutulos kehittyy koneen ja ihmisen vuorovaikutuksessa”, sanoo HIITin johtaja Samuel Kaski.

”Google on edelleen hyvä, jos haluaa tietää, mistä löytyy lähin pizzeria. Mutta jos haluaa ymmärtää, mitä on esimerkiksi koneoppiminen, on SciNet parempi työkalu.”

Se hakee tietoa hakusanojen liepeiltä. Uuden asian äärellä tiedonhakijalta uupuu usein oikeita sanoja, ja niitä ohjelma pyrkii löytöretkeilijälle tarjoamaan.

”Työ on tulevaisuudessa yhä enemmän luovaa ongelmanratkaisua, uusien palvelutuotteiden luomista ja asiakasryhmien löytämistä. Jos haluaa pysyä kärryillä siitä, mitä tapahtuu omalla alalla, täytyy netissä olevaa tietoa pystyä hyödyntämään monipuolisesti”, Müller sanoo.

SciNet on toistaiseksi vain tutkimuskäytössä, mutta ensi syksynä Tietotyön vallankumous -hankkeeseen otetaan mukaan myös yritysyhteistyökumppaneita. Tutkijat toivovat, että joku yritys innostuu kehittelemään SciNetistä tuotteen markkinoille.

 

SciNet on hyvä työkalu informaatiokuplan tökkimiseen, mutta yksinään se ei riitä sitä puhkaisemaan.

Hyvien työkalujen lisäksi tulevaisuuden tietotyössä pärjääminen vaatii Kiti Müllerin mukaan ajattelun taitojen renessanssia. Nyt ajattelu jää usein harmittavan vähälle, kun aika kuluu erilaisten tietojärjestelmien kanssa sähläämiseen.

”Tällä hetkellä ihmisillä saattaa olla käytössä jopa 12–14 tietojärjestelmää, joille he raportoivat jotain nippelitietoa, joka ei koskaan jalostu heidän edessään sellaiseksi informaatioksi, joka hyödyttäisi heitä.”

Tietomäärien kasvaessa myös ihmisten luovan tiedonkäsittelykyvyn pitää parantua.

”Maailmaa vavisuttavia yhteiskunnallisia murroksia syntyy vasta sitten, kun ihmisellä on kriittistä kykyä lukea monipuolisesti tietoa eri lähteistä ja aikaa miettiä, mikä tietolähde on oleellinen ja mikä ei ja miten tietoa voisi jalostaa eteenpäin.”

Tietotyön vallankumouksellisten visioissa tietojärjestelmät tekevät ihmisten kanssa saumatonta yhteistyötä. Järjestelmät ovat niin älykkäitä, että ne kirittävät ihmistä, mutta eivät orjuuta.

Mahtipontiset visiot saavat Müllerin kuitenkin empiväksi. Pystymmekö todella rauhoittumaan ja haastamaan itsemme ajatteluun?

”Ihminen ei välttämättä malta jättää niitä kaikkia lukemattomia kokouksia ja perusdatan syöttöjä ja rutiineja tekemättä.”

Sen lisäksi, että ajattelun taitojen renessanssi muuttaa tietotyön sisällön, se muuttaa myös sen tekemisen tavat.

”Ihmisen aivot jaksavat intensiivistä ajattelua kahdesta neljään tuntia kerrallaan. Kaikki se, milloin, missä ja miten töitä tehdään, muuttuu asiantuntijatyössä.”

Siirrymme rutiinihommien raportoinnista ajattelun sisällön dokumentointiin. Minuuttien sijaan kirjataan ylös oivalluksia.

 

Lääkäri katsoo diabetespotilasta silmiin ja kysyy, miten voit. Diabeetikko on saapunut vastaanotolle, koska sairautta seuraavan puhelinsovelluksen käyrät hyppivät oudosti.

Lääkäri katsoo potilaan tietoja pilvipalvelusta. Kiperä tilanne. Potilaalla on myös oma ratkaisuehdotuksensa, jonka hän on muodostanut lukemalla vertaispotilassivustoja.

Kuultuaan sen lääkäri nyökkää ja kysyy vielä muutamia kysymyksiä.

Sitten hän kirjautuu SciNettiin. Ohjelma vinkkaa hänelle australialaisen lääkärin raportista, jossa on kyse vastaavanlaisesta tapauksesta. Lääkäri ehdottaa sen pohjalta muutosta lääkitykseen. Ehdotus on samansuuntainen kuin potilaan oma ehdotus.

Parin viikon päästä potilas raportoi lääkärille, että olo on kohentunut. Lääkäri iloitsee ja kirjoittaa verkkoon kuvauksen tapahtuneesta muiden hyödynnettäväksi.

Toistaiseksi edellä kuvattu on utopiaa.

Tällä hetkellä lukuisat rutiinitarkastukset vievät ison osan lääkäreiden ajasta. Sitä ei riitä potilaille, jotka tarvitsisivat erityistä paneutumista ja luovaa ongelmanratkaisua. Jos tietoa on aikaa hakea, sitä on helppo etsiä Googlella oman informaatiokuplan sisältä.

”Asiantuntijat tarvitsevat uudenlaisia työvälineitä ongelmien ratkaisuun”, Müller sanoo. ”Kun ongelma on ratkaistu, ratkaisijan velvollisuus on kirjoittaa verkkoon raportti siitä, mikä ongelma oli ja miten se ratkaistiin. Näin ollen seuraava henkilö pystyy hyödyntämään tietoa ja katsomaan, mitä keinoja hyödyntäen ratkaisuun päästiin.”

 

Jotta utopia lääkärin vastaanotolta muuttuisi todeksi, asiantuntijoiden pitää Müllerin mukaan oppia erottamaan rutiinihommat ajattelua vaativista kompleksisista tehtävistä. Tuon voi suorittaa kone, tähän asiaan ihminen tuo lisäarvoa.

Ennen kaikkea meidän pitää muokata suhdettamme teknologiaan. On lakattava pelkäämästä sitä ja otettava tietojärjestelmiä kädestä.

Ossi Kuittisen mielestä teknologiakeskustelussa ihmisestä on tullut objekti. Asiat vain tapahtuvat meille. Media huutaa kuorossa, että robotit tulevat ja vievät kaikkien työt.

”Olemme kykenemättömiä käymään keskustelua teknologian moraalista.”

Kuittisen mukaan yksi syy tähän on siiloutunut koulutusjärjestelmä. Meistä koulutetaan hyvin spesifejä yhteiskunnan osia. Sama toistuu tieteen tekemisessä.

Kun yhä harvempi ihminen hahmottaa maailmaa kokonaisvaltaisesti, syntyy vaivihkaa informaatiokuplan kaltaisia teknologis-sosiaalisia ilmiöitä, joilla on odottamattomia seuraamuksia.