Digiajan lapset kasvavat tunneköyhiksi – ”Möykystä” ylimääräinen aisti?

Suomalaistutkijat haluavat tuoda tunteita verkkoon.

digitalisaatio
Teksti
Lauri Seppälä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Lasten yhä kasvava ajanvietto digitaalisessa ympäristössä on herättänyt huolta siitä, että heidän tunne- ja vuorovaikutustaitonsa eivät pääse kunnolla kehittymään.

Tunteet saattavat kuitenkin olla lähitulevaisuudessa luonteva osa verkossa tapahtuvaa kanssakäymistä. Tällä saralla uudenlaisia sovelluksia on odotettavissa suomalaisen NEMO-tutkimustiimin projektista.

NEMO selvittää, miten vuorovaikutuksen ja tunnevälityksen neurologiset sekä fysiologiset mekanismit olisivat aktivoitavissa ja välitettävissä digitaalisissa ympäristöissä.

Jo nykyisten tietokoneiden avulla on mahdollista tulkita kasvojen ilmeitä ja äänensävyjä sekä seurata digitaalisissa ympäristöissä tehtyjä valintoja.

NEMOn ideoinnin piiriin kuuluu myös niin kutsuttu möykky-sovellus. Sen tarkoituksena on muuntaa fysiologisten toimintojen avulla tunnetilan muutokset jonkin esineen pinnanmuodon (möykky) ja liikkeen muutoksiksi.