Avioliitto kestää, kun mies tekee osansa kotitöistä

Taloudellisilla tekijöillä ei ole vaikutusta avioeron riskiin.

tiede
Teksti
Marko Hamilo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ennen vuotta 1975 Yhdysvalloissa avioituneiden avioeron riskiä lisäsi aviomiehen osallistuminen kotitöihin. Vuoden 1975 jälkeen avioituneiden avioeron riskiä sitä vastoin vähensi tasa-arvoinen työnjako kotona. Tämä murros yhdysvaltalaisessa kulttuurissa kävi ilmi American Sociological Review -lehdessä julkaistusta Harvardin yliopiston tutkimuksesta.

Sen sijaan taloudellisilla tekijöillä, kuten sillä onko vaimolla mahdollisen eron jälkeen edellytykset elättää itsensä, ei ollut ennustearvoa avioliiton kestävyyteen.

“Tulokseni osoittavat, että yleisesti ottaen taloudelliset tekijät eivät määrää, pysyvätkö parit yhdessä vai eroavatko he”, Harvardin yliopiston sosiologian professori Alexandra Killewald sanoi.

Tutkimus hyödynsi Yhdysvaltoja edustavaa dataa 6 300 heteroparista, joissa kaikissa kumpikin puoliso oli ikähaarukassa 18-55 vuotta.

Killewald vertasi vuonna 1974 tai aiemmin avioituneita pareja 1975 tai myöhemmin avioituneisiin pareihin selvittääkseen, ovatko avioeroa ennustavat tekijät muuttuneet ajan mukana. Killewald huomasi, että sekä vanhoissa että nuorissa ikäluokissa taloudelliset tekijät olivat merkityksettömiä. Sen sijaan perheen sisäinen työnjako vaikutti molemmissa ryhmissä avioliiton pysyvyyteen – tosin vanhemmilla ja nuoremmilla eri tavalla.