Suomen kuvalehti

Unohtuiko salasana? | Rekisteröidy.

5.2.2010 klo 19:00

Euroopan lääkevirasto hyväksyi uuden lääkkeen: Uutta toivoa mahasyöpäpotilaille

Syöpähoidot Hoitaja asettaa solusalpaajainfuusiopulloja tippatelineeseen HYKS:n syöpäklinikalla Helsingin Meilahdessa. Kuva Kimmo Mäntylä / Lehtikuva

Osalle mahasyöpäpotilaista on saatu uusi merkittävä hoitomahdollisuus, kun Euroopan lääkevirasto on hyväksynyt mahasyövän hoitoon trastutsumabi-täsmälääkkeen.

Nimihirviö tarkoittaa lääkeainetta, jolla on aiemmin hoidettu ns. HER2-positiivista rintasyöpää. Mahasyövässä samaan tyyppiin kuuluu noin joka kuudes potilas, mikä Suomessa tarkoittaa hieman yli sataa sairastunutta vuodessa.

Koko maailmassa mahasyöpä on toiseksi yleisin syöpäkuolemien aiheuttaja. Sen ennuste on huono, sillä sen leviäminen havaitaan usein liian myöhään, ja vain 20 prosenttia potilaista on elossa viiden kuluttua diagnoosista.

Voimakkaasti HER2-positiivisten potilaiden elinajan on tutkimuksissa todettu pidentyvän keskimäärin nelisen kuukautta, 11,8 kuukaudesta 16 kuukauteen, kun solunsalpaajahoitoon lisätään trastutsumabia.

Aiheesta lisää
Tässä Suomen yleisimmät ja tappavimmat syövät (Suomenkuvalehti.fi 23.11.2009)

Asiat

syöpä , hoito , lääkkeet

 

Joko olet tilannut Suomen Kuvalehden uutiskirjeen?

Saat uusimmat, kiinnostavimmat ja puhutuimmat aiheet
kerran viikossa suoraan sähköpostiisi.


 

Kirjoita oma kommentti

HUOM Vain rekisteröityneiden käyttäjien kommentit nousevat Suomen Kuvalehden etusivulle.Rekisteröidy nyt

Kirjoittaja

Jukka Ukkola

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja. Lue kaikki kirjoittajan jutut

Tuoreimmat

Tuoreimmat kuvat