Suomen kuvalehti

27.6.2012 klo 14:30

Venäjä rankaisee Finnairia päästökauppasodan takia - hankala kauppariita

Venäjän WTO-jäsenyys ei helpota tilannetta kiistassa EU:n päästökaupasta.

Päästökauppakiista tuottaa ongelmia Finnairille, jonka toiminnassa Aasian-lennoilla on suuri merkitys. Kuva Kimmo Mäntylä / Lehtikuva.


Finnair ja saksalainen rahtilentoyhtiö Lufthansa Cargo ovat ensimmäiset EU-maiden lentoyhtiöt, joita Venäjä rankaisee EU:n päästökauppaa koskevassa kiistassa.

Venäjä kieltäytyi aiemmin keväällä syytä ilmoittamatta myöntämästä näille yhtiöille uusia lupia lentoihin Siperian yli Aasian-kohteisiin. Nyt Venäjän hallitus on ilmailualaa seuraavan Aviation International News -verkkosivuston mukaan myöntänyt, että lupien epääminen on protesti EU:n päästökauppajärjestelmää vastaan.

Samaisen lähteen mukaan EU:n komissio protestoi jyrkästi Venäjän päätöstä vastaan ja sanoo sen rikkovan Venäjän sitoumuksia kansainväliselle kauppajärjestölle WTO:lle. Venäjän kymmeniä vuosia neuvoteltu jäsenyys WTO:ssa on hyväksytty, mutta jäsenyys ei virallisesti ole tullut voimaan. Silti Venäjän odotetaan jo nyt noudattavan WTO:n sääntöjä.

WTO-prosessin yhteydessä Venäjä lupasi helpottaa Siperian ylilentoja ja luopua niistä perittävistä satojen miljoonien eurojen maksuista, joita Aasian yli lentävät lentoyhtiöt ovat pulittaneet venäläisen lentoyhtiön Aeroflotin kassaan. Nyt uusia, ilmaisia ylilentolupia ei kuitenkaan enää aiota myöntää vastatoimena EU:n päästökaupan ulottamiselle myös venäläisiin, EU-alueelle lentäviin lentoyhtiöihin.

Venäjän hallituslähteet toteavat Aviation International Newsin mukaan kohdistaneensa ensimmäiset rankaisutoimensa nimenomaan Finnairiin. Niiden kohteeksi on joutunut myös Lufthansan rahtilentoyhtiö. Seuraavana vuorossa saattaa olla pohjoismainen SAS, jolla tosin on luville huomattavasti pienempi tarve kuin Aasian-liikenteen pikkujättiläisellä Finnairilla.

Kauppasota päästökaupasta on jo alkanut

Ylilentolupien epääminen vahvistaa pelkoja, joiden mukaan EU:n lentoliikenteen päästökauppajärjestelmä on aiheuttamassa tai jo aiheuttanut poikkeuksellisen hankalan kauppariidan.

EU:n ulkopuoliset maat eivät hevin hyväksy omien, EU-kentille saapuvien ja niiltä lähtevien koneidensa liittämistä pakolla päästökauppajärjestelmään. 27 maata on jo esittänyt erilaisia vastatoimia. Ainakin tähän asti EU:n komissio on kuitenkin pitänyt tiukasti kiinni päätöksestä, jonka mukaan järjestelmää aletaan toteuttaa käytännössä ensi huhtikuussa.

Tähän saakka on lähinnä kerätty tietoja päästöistä. Esimerkiksi kiinalaiset ja intialaiset lentoyhtiöt ovat kieltäytyneet luovuttamasta niitä määräaikaan eli maaliskuun puoliväliin mennessä. Komissio jatkoi määräaikaa kesäkuulle ja uhkasi vastatoimilla, jollei tietoja annettaisi.

Kiina puolestaan rokottaa Euroopan lentokoneteollisuutta. Kiinan hallitus kieltäytyy hyväksymästä maansa lentoyhtiöiden jättikauppoja eurooppalaisen Airbusin kanssa. Tästä syystä on hyllytetty 35 laajarunkoisen A330-koneen ja kymmenen superjumbon A380:n kaupat. Tällaiset toimet osoittavat kauppasodan jo alkaneen.

Kaikki, myös EU, toivovat lentoliikenteen päästöjen rajoittamista maailmanlaajuisella sopimuksella, jota on sorvattu jo kauan YK:n alaisessa kansainvälisessä siviili-ilmailujärjestössä ICAO:ssa. Sen yleiskokous pääsee kuitenkin päättämään asiasta parhaassa mahdollisessa tapauksessa vasta ensi vuoden lokakuussa eli puoli vuotta EU-järjestelmän käyttöönoton jälkeen.

Sitä ennen päästökaupan kauppasota saattaa vaatia monia uhreja. Erityisen pahassa vaaravyöhykkeessä on Finnair, jonka toiminnassa Aasian-lennoilla ja niiden edellyttämillä luvilla on poikkeuksellisen suuri merkitys.

Aiheesta lisää (Suomenkuvalehti.fi)
Finnair leikkaa lentoja Souliin ja Hongkongiin - Venäjä pihtaa ylilentolupia
Kiina pysäytti kaupat - riita lentoliikenteen päästöistä on yltymässä kauppasodaksi
Finnairille 40 miljoonan säästöt? WTO-jäsenyys pakottanee Venäjän luopumaan Siperian ylilentomaksuista
Riita EU:n päästökaupasta uhkaa Finnairin Aasian-liikennettä
Lentoyhtiöt kapinoivat EU:n päästökauppaa vastaan

Asiat

Finnair lentoyhtiöt EU päästökauppa Venäjä

Jaa eteenpäin

Lue myös

Kommentit (7)

27.6.2012 klo 21:07 nelmi

nelmi kirjoitti:

Ettei vain Niinistön pitäisi tehdä uusi matka naapuriin ja keskustella miten saataisiin Finnäärin koneille poikkeus, kun kuitenkin rossijalaiset mielellään lentävät kauemmas Suomen kautta. Kaikki hyvä ei siis tule eeuusta eikä pidä Suomen olla kohkaamassa isompiaan vastaan, kun tulee lunta tupaan menetyksineen.

28.6.2012 klo 1:29 1Suomalainen

1Suomalainen kirjoitti:

Olipa pitkä kirjjoitelma siitä että Finnair on joutunut EUn (typerän) kovapäisyyden sijaiskärsijäksi!
Tätä ennenhän Finnairin kohtalon ovat saaneet jakaa mm Sumatran orangit, EUn ns ”bio”polttoainedirektiivin seurauksena.
EUn pyrkimys pönkittää oman olemassaolonsa legiliteettia saa kerta toisensa jälkeen aikaiseksi katastrofaalisia seurauksia.

28.6.2012 klo 12:08 Ihmekumma

Ihmekumma kirjoitti:

Näin se tuntuu menevän. EUssa ei nyt saada aikaan muuta kuin näitä ”vihreitä” päätöksiä. Valitettavasti seurauksia ei kukaan osaa riittävästi ennakoida. Tuntuvat rankaisevan erityisesti Suomea jälleen kerran. Talouspäätöksiä ei taas pystytä tekemään, koska seuraukset tiedetään.

29.6.2012 klo 12:18 djgc

djgc kirjoitti:

Hyvä kun edes ulkopuolelta tulee painetta näiden EU:n vihervasemmistolaisten hankkeiden torppaamiseksi. Päästökauppa on suuri puhallus, jossa me EU:ssa ammumme itse itseämme jalkaan ja luomme uusia mahdollisuuksia hämärämiehille kupata rahaa yrityksiltä. Hölmöläisten hommaa, mutta niinhän se on aina kaikissa vihreiden innolla ajamissa hankkeissa.

29.6.2012 klo 16:29 Timo Raunio

Timo Raunio kirjoitti:

Venäläiset ovat tässä asiassa aivan oikeassa. Koko päästökauppajärjestelmähän on pelkkää härskiä keinottelua, jonka tosiasiallisena tavoitteena on vain rahastaminen. Kun Venäjä nyt on joutunut tällaisen puliveivauksen kohteeksi, on sillä luonnollisesti oikeus omiin vastatoimiinsa.

Tämän asian tiimoilta on mielenkiintoista - ja samalla hyvin surullista - huomata, että Venäjän viranomaiset ajavat tavallisen veroja maksavan EU-kansalaisen etuja jopa paremmin kuin EU:n omat päätöksentekijät.

Tämän pitäisi jo saada hälytyskellot soimaan!

29.6.2012 klo 20:58 nelmi

nelmi kirjoitti:

Suomi kärsii rikkidirektiivistä ja nyt tästä. Ollaan eurooppalaisissa pöydissä maksumiehenä. Venäjä, Kiina ja Intia ottavat Aasian tuottoisat lennot. Pietarista olisi helpo lentää Aasiaan venäläiskonein.

30.6.2012 klo 9:34 Hakki

Hakki kirjoitti:

Kun käydään sotaa isketään sinne missä se eniten vaikuttaa. Venäjän kannalta Saksa ja Suomi ovat lähes ideaaleja kohteita. Sillä, että moinen on WTOn sääntöjen vastaista on merkitystä vain, jos siitä seuraa vastaisku.

Ehkä on sitten eettisesti siistimpää EUn osallistua kauppasotaan ”puhtaan asian puolesta”, päästökaupalla?

http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2012/06/business-is- business.html

Ilmoita asiaton viesti
Toimitus

Toimitus

Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.

Kirjaudu sisään Ei tunnuksia? Rekisteröidy

Kirjoittaja

Jyri Raivio

Jyri Raivio

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Lue kaikki kirjoittajan jutut

Luetuimmat