Tosi-tv pitää pintansa. Diili ja juuri päättynyt Big Brother keräävät katsojia. Mediatutkimuksen dosentti Veijo Hietala tietää, mikä tosi-tv:ssä viehättää ja miksi kilpailijat tuntuvat unohtavan kameroiden olemassaolon.
Big Brother 2009 -voittaja Aso Alanso ja juontaja Vappu Pimiä suorassa finaalilähetyksessä Espoossa 29. marraskuuta 2009. Kuva Jussi Nukari / Lehtikuva.Tositelevisiossa tavallisten ihmisten elämästä tehdään saippuaoopperaa. Mediatutkimuksen dosentti Veijo Hietala on kokenut omakohtaisesti, että ruudun toisella puolen kamerat unohtuvat nopeasti.
Hietala osallistui Big Brotherin Business Editioniin syksyllä 2008. Ennen varsinaista Big Brotheria edeltävään leikkimieliseen kilpailuun otti osaa 12 liike- ja kulttuurielämästä tuttua henkilöä. Kilpailijat suljettiin taloon 36 tunniksi. Hietalan mukaan harva osaa kuvitella tilannetta, jossa ihminen eristetään ulkomaailmasta täysin.
”Kilpailijat joutuvat erityisolosuhteisiin, missä varmasti syntyy tunteita. Normaalit arkielämän virikkeet, kuten musiikin kuuntelu ja lehtien lukeminen ovat pannassa. Kommunikointi tapahtuu tarkasti rajatussa yhteisössä. En uskalla kuvitella, miten se vaikuttaa ihmisen mieleen kuukausien aikana.”
Hietalan tositelevisiokokeilu rajoittui alle kahteen päivään, mutta se riitti.
”Omasta kokemuksesta voin sanoa, että kamerat unohtuivat muutamassa tunnissa. Se yhteisö, jossa elät, vetää mukanaan. Moni saattaa unohtaa, että ulkomaailmassa täytyy kohdata perhe ja läheiset. ”
Big Brother -ohjelma päättyi eilen Aso Alanson voittoon.
Ohjelmaformaatin tuottaja Mikko Räisänen sanoo, että kilpailijoiden hakuprosessi taloon on pitkä ja vastaa businessmaailmaan verrattuna ylemmän johdon rekrytointia. Kilpailijoiden henkistä ja fyysistä vointia seurataan herkeämättä.
”Tuotantotiimi näkee ja kuulee talon jokaisen nurkkaan. Myös tuotannon psykologi seuraa kilpailijoita päivittäin. Asukas saa halutessaan myös keskustella ammatti-ihmisen kanssa.”
Vaikka keskustelupalstoilla ihmetellään kilpailijoiden puuhia, Räisäsen mukaan harva kilpailija katuu jälkikäteen toimiaan talossa.
”Ohjelmaamme hakeutuvat sen henkisen sukupolven edustajat, jotka eivät koe avoimuuttansa negatiivisena”, Räisänen sanoo.
Räisänen korostaa, että kilpailijoita ei juoteta humalaan, vaan he juovat itse. Talossa ei tarjota väkeviä juomia joulusnapseja lukuun ottamatta. Jokainen vastaa omista teoistaan.
”Uskoisin, että talomme asukkaat käyttäytyvät keskimäärin samankaltaisesti kuin ikätoverinsa normaalissa siviilimaailmassa.”
Ennen julkisuuden rajan ylitys oli vaikeaa, mutta nyt keskuudessamme on julkkisten lisäksi puolijulkkiksia. Mitä tapahtui?
”Enää ei tarvitse osata mitään, riittää kun pääsee tositelevisio-ohjelmaan tai laittaa videonpätkän internetiin”, Hietala vastaa.
Hietalan mukaan kulttuurimme muuttui kymmenen vuotta sitten tunteita ja elämyksiä korostavaksi.
”Tositelevisio on hyvä kanava näyttää suuria tunteita ja erityisesti kyyneleitä. Katsojat näkevät tavallisten ihmisten koko tunnekirjon.”
Moni kieltää katsovansa tosi-tv:tä tai ainakaan myöntää sitä kaveriporukan illanistujaisissa.
”1990-luvulla kukaan ei halunnut myöntää katsovansa saippuaoopperaa, kuten Kauniita ja Rohkeita. Nyt on sama tosi-tv:n kohdalla”, Hietala nauraa.
Kriittisimmät luokittelevat tositelevision sosiaalipornoksi ja sen katselijat tirkistelijöiksi. Hietala antaa formaatteja seuraaville synninpäästön.
”Olemme sosiaalisia olentoja, joten on luonnollista, että tarkastelemme muita ihmisiä ja heidän toimintaansa erilaisissa tilanteissa. Alun perin elokuvat veivät meidät toisten ihmisten maailmaan, nyt saman tekevät tositelevisio-ohjelmat. Näyttelijöiden sijaan tarjolla on oikeita ihmisiä ja oikeita tunteita.”
Tai voisiko olla niin, että ihmiset kaipaavat yhteisöjä, ihmisiä, joita myös heidän tuttunsa tuntevat ja tosi-tv-ihmiset toimivat näiden hyviä korvikkeina ja luovat uudenlaista yhteisöllisyyttä? Tai entä jos ihmiset ovat aidosti kiinnostuneita siitä miten ihmiset käyttäytyvät ryhmässä ja löytävät paikkansa? Miksi tosi-tv-katsojat tuomitaan ja sitä häpeillään. Silti BB-finaalin katsoi joka viides suomalainen.
Hyvä pointti. Ihmiset hakeutuvat nettiin- ja TV:n äärelle ja kokevat sitä yhteenkuuluvuutta ”yhteisöllisyyttä”, joka meiltä normaalissa kanssakäymisessä on aidosti kuollut. Tuota BB-talo -juttua en ole koskaan ymmärtänyt ja onneksi en ole ja siis säästynyt moiselta pas…ta!!
Niille, jotka arvostelevat Big Brothel-ohjelmaa, muistutettakoon etta se on eras vayla paasta politiikkaan.
Maailmanmestaruustason urheilijoita ei enaa ole. Universum-misseja ei enaa Suomesta ole tullut.
Mista siis saadaan uusi poliitikkosukupolvi? Big Brothel on tahan oiva konsti.
Olet Big Brothelissa. Senjalkeen tyonnat turpaasi kaikkiin mahdollisiin paikkoihin missa saat nimesi esiin. Julkaiset runokirjan. Tulet uskoon. Ilmoitat lehdistolle etta yritat itsemurhaa vappuna 2010.
Nailla keinoin tie politiikkaan on varma. Siella niita runoilijoita haarailee.
Ehkapa myos tulennielenta ja mustan makkaran suuhunotto edesauttavat uralla etenemisessa.
Siina teille edustuksellista demokratiaa.
”Moni kieltää katsovansa tosi-tv:tä tai ainakaan myöntää sitä kaveriporukan illanistujaisissa.”
Ja vielä useampien on vielä vaikeampi ymmärtää, että jotaikin ihmisiä ei ihan oikeasti kiinnosta nämä ns. ”tosi-tv” ohjelmat. Lähinnä ällöttää ihmiset mitkä puhuvat ja juoruavat julkkisten elämästä ja harrastavat samaa sosiaalipornoilua puhuessaan tutuista. Surkeampaa roskaa ei ole keksittykkään, kun tosi-tv ohjelmat. Minun puolestani ne voitaisiin kaikki lopettaa.
Ursus Maritimukselle: Ehkä me suomalaiset sitten olemme ansainneet tällaiset päättäjät tulevaisuudessa. Istuuhan eduskunnassa nytkin ex laulajaa, hiihtäjää…ja meno on sen mukaista. Itse en ole koko ohjelmaa koskaan katsonut, mutta sille sama, en pidä Salkkareista enkä Kauniista ja Rohkeistakaan. (joita en koskaan ole katsonut, niinpä, ehkä pitäisin jos katsoisin, mutta kun ei sitä kolmen kuukauden näyttelijäkurssilta valmistunutta sössöttäjää JAKSA kuunnella sati katsoa).
Lintu: Miksi tosi-tv -katsojat tuomitaan ja sitä häpeillään?
Antaahan se nyt vähän apaattisen kuvan ihmisestä, jos haluaa tuijottaa tv:stä joidenkin x-ihmisten ryyppäämistä. Vai onko minulta mennyt ohi joku suurempi pointti, miksi Big Brotheria kannattaisi katsoa?
Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.
EKL13 kirjoitti:
Joopa joo..
Saa ”tirkistellä” vapaasti ja itse asiassa vaadinkin! http://erkkikalevilaakso.blogspot.com/