Finnairin toimitusjohtajan sijainen Ville Iho: SAS ajettiin suunnitellusti päin seinää

Finnair
Teksti
Jyri Raivio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Finnair etsii lisäsäästöjä lähinnä kolmen keskeisen ammattiliiton työehtosopimuksista.

Kuva Finnair.

Finnairin jo neljä peräkkäistä vuosineljännestä kestänyt myönteinen tuloskehitys jatkui myös tammi-maaliskuussa.

Yhtiö tuotti perinteisesti huonoimmalla vuosineljänneksellään tosin yhä tappiota, mutta 13,8 miljoonan euron liiketappio oli 26 prosenttia pienempi kuin vuotta aiemmin.

Liikevaihto pysyi edellisvuoden tasolla eli noin 590 miljoonassa eurossa. Yhtiö piti osavuosikatsauksessaan kiinni aiemmasta arviostaan, jonka mukaan koko vuosi tulee olemaan voitollinen.

Toimitusjohtajan sijainen Ville Iho oli suorastaan innoissaan. Finnairin yhtiörakenne alkaa hänen mukaansa olla modernissa kunnossa eivätkä muutokset ole rapauttaneet toiminnan laatua, joka Ihon mielestä on huipputasolla.

Ville Iho palaa kesäkuun alussa yhtiön operatiiviseksi johtajaksi ja toimitusjohtajaksi tulee Pekka Vauramo, jolle koko toimiala ja -ympäristö ovat täysin outoja.

”Kustannusohjelman toteuttaminenkin on edennyt erinomaisesti”, Iho sanoi.

Tämä tarkoittaa sitä, että elokuussa 2011 julkistettu säästöohjelma on lähes toteutettu. Tavoite oli 140 miljoonan euron säästöt vuoden 2013 loppuun mennessä. Koossa on nyt 119 miljoonaa.

Viime lokakuussa päätettiin kuitenkin uudesta, 60 miljoonan euron säästöohjelmasta. Se seisoo tai kaatuu ensi syksyn työehtosopimusneuvotteluissa kolmen avainliiton kanssa. Matkustamohenkilökunnan ja kovin pieneksi huvenneen tekniikan väen liiton eli Ilmailualan unionin sopimukset umpeutuvat syksyllä, lentäjien sopimus tammikuun lopussa.

Ihon mukaan säästöjä tavoitellaan työ- ja palkkarakenteita uudistamalla. Sanaa ”yytee” hän ei suostunut huuliltaan päästämään.

Helppoa säästöjen löytäminen ei varmaankaan ole. Yhtiön henkilöstö on pienentynyt viidessä vuodessa lähes kymmenestä tuhannesta kuuteen tuhanteen. Eräiden kansainvälisten vertailujen mukaan Finnair on onnistunut säästämään henkilöstömenoissaan enemmän kuin yksikään muu ns. perinteinen lentoyhtiö.

Samaisessa, konsulttiyhtiö CAPA:n vertailussa Finnairin henkilöstökustannukset tarjottua henkilökilometriä kohti olivat viime vuonna alhaisemmat kuin sen pahimpien kilpailijoiden joukkoon nousseen Norwegianin ja alle kolmasosa SAS:n vastaavista.

Iho kuitenkin uskoo, että säästöhaluja löytyy, vaikka Finnair ei enää olekaan kriisiyhtiö.

”Meillä ei tarvita kriisitietoisuutta vaan tietoisuutta siitä, että muutokset ovat välttämättömiä”, Iho sanoo.

Naapuriyhtiössä on hänen mielestään noudatettu toisenlaista strategiaa: ”SAS ajetaan suunnitellusti päin seinää ja muutoksia tehdään sitä kautta.”

Koneet täyttyivät, nyt haetaan tuottoa

Finnairin tulosparannus on tullut säästöjen lisäksi myös parantuneen myynnin kautta.

Alkuvuodesta onnistuttiin myymään jo kahdeksan penkkiä kymmenestä. Lentoyhtiössä se merkitsee tilannetta, jossa aika usein joudutaan myymään ei-oota.

Täyttöastetta ei enää pystytä merkittävästi nostamaan, joten nyt keskitytään Ihon mukaan kasvattamaan jokaisesta matkustajasta saatavaa keskimääräistä tuottoa. Se merkitsee laajasti ottaen hintojen nousua, mitä tiukka kilpailu toisaalta on omiaan hillitsemään.

Finnairin loppuvuoden tulokseen on luvassa muutamia ylimääräisiä eriä. Yhtiö on myynyt omistuksensa kilpailijayhtiö Norwegianissa. 34 miljoonan euron myyntivoitto kirjataan toisen vuosineljänneksen tulokseen.

Jonkinlainen kirjaus on luvassa myös tekniikan vaihto-omaisuudesta. Se myytiin SR Technics-yhtiölle huoltotoiminnan ulkoistamisoperaation yhteydessä.

Luvassa voi olla myös negatiivisia eriä. Finnairilla on viisi omaa Airbus A340-konetta, jotka on tarkoitus poistaa kirjanpidossa 15 vuodessa 10 prosentin jäännösarvoon.

Airbus on kuitenkin lopettamassa tämän, kilpailijoihin verrattuna epätaloudellisen konetyypin tuotannon, minkä vuoksi myös koneiden markkina-arvo on romahtanut. Tämä saattaa aiheuttaa alaskirjaustarpeita.

Talousjohtaja Erno Hildenin mukaan lentokaluston reaaliarvo arvioidaan jokaisen osavuosikatsauksen yhteydessä kokonaisuutena eikä ylimääräisiin alaskirjauksiin ole ollut tarvetta. A340-koneiden jälleenmyyntiarvon voimakas lasku on toki hänellekin tuttu ilmiö.

Finnairin tavoitteena on Aasian-liikenteen tuottojen tuplaaminen vuoteen 2020 mennessä. Se edellyttää uusia kohteita, ja ne taas uusia ylilentolupia aina arvaamattomalta Venäjältä.

Nyt venäläiset vaativat heinäkuun alusta alkaen myös ylilentäviltä matkustajilta yksityiskohtaisia ns. Passenger Name Record -tietoja (PNR). EU-maat suostuvat luovuttamaan niitä vain Kanadalle ja Yhdysvalloille, joiden kanssa unionilla on tietoturvasopimus.

Kukaan ei tiedä, miten venäläiset suhtautuvat ylilentoihin, kun heidän vaatimuksiinsa ei mitä todennäköisimmin tulla suostumaan.

Iho suhtautuu tämäntyyppisiin riskeihin stoalaisen tyynesti. Hänen mukaansa ylilentoluvista on pystytty aina sopimaan tähänkin saakka, eikä hän näe mitään syytä siihen, etteivätkö tällaiset ongelmat ratkeaisi myös jatkossa.