Elämää turvallisuuspoliittisessa rinnakkaistodellisuudessa

EU:sta ei ole sotilasliitoksi, kirjoittaa Risto E. J. Penttilä.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ukrainan kriisi on synnyttänyt Suomessa kiinnostavan psykologisen ilmiön, jota voidaan kutsua nimellä ”turvallisuuspoliittinen rinnakkaistodellisuus”.

Samat henkilöt, jotka ovat kiivaasti vastustaneet ”velkaunionia” ja ”yhteisvastuuta”, tarjoavat nyt Euroopan unionia Suomen turvallisuuspoliittiseksi ratkaisuksi. He ovat sitä mieltä, että EU:n jäsenmaiden ei tule tukea toisiaan taloudellisesti, mutta sotilaallinen tuki sopii vallan mainiosti. Selkokielellä ilmaisten: omien rahojen riskeeraaminen eurooppalaisen veljeskansan puolesta ei käy, mutta ihmishenkien riskeeraaminen kyllä käy. Kerrassaan mielenkiintoista.

Kun käytän sanaparia ”ihmishenkien riskeeraaminen”, käytän käsitettä harkitusti. Turvallisuuspoliittisissa perusratkaisuissa on kysymys siitä, kenen puolesta ja millä ehdoilla olemme äärimmäisessä tilanteessa valmiita asettamaan omien sotilaidemme ja kansalaistemme hengen vaaralle alttiiksi.

En ole varma, että työttömät kreikkalaiset olisivat valmiita lähtemään puolustamaan Suomen tai Saksan kansallisia etuja ase kädessä. En ole varma, että suomalaiset olisivat valmiita aseellisesti puolustamaan edes Baltian maita sen takia, että ne kuuluvat Euroopan unioniin. Sen sijaan olen melko varma siitä, että EU:sta ei ole sotilasliitoksi.

Mikään EU:n päätöksenteossa ei viittaa siihen, että se pystyisi tekemään vaikeita turvallisuuspoliittisia ratkaisuja. EU:n osaaminen on toisenlaista. Se osaa siirtää päätöksiä ja pyörtää niitä. Se osaa hakea kompromisseja ja on hyvä keksimään uusia, innovatiivisia tapoja kiertää omia sääntöjään. Se on maailmanmestari lajissa nimeltä ”muddling through”.

En sano tätä halveksien. Rämpimisen taito on tärkeä taito. Ilman sitä unioni olisi hajonnut lukemattomiksi pirstaleiksi viimeisen viiden vuoden aikana.

 

Rämpimisen EU siis osaa. Mutta rämpiminen ei ole tapa tehdä turvallisuuspoliittisia ratkaisuja. Niitä tulee pystyä tekemään nopeasti hyvin tehtyjen valmistelujen ja suunnitelmien pohjalta.

Onneksi EU:n ei tarvitsekaan olla turvallisuuspoliittisen päätöksenteon mestari. Sitä varten on olemassa toinen organisaatio, jonka nimi on Nato. Lähes kaikki Euroopan unionin jäsenmaat ovat rakentaneet turvallisuuspoliittisen perusratkaisun Naton varaan. Nato on Euroopan yhteinen armeija, vaikka muutamat maat eivät siihen kuulukaan.

Nato on olemassa. Natoa ei tarvitse keksiä. Toisin kuin EU, sillä on uskottavuutta turvallisuuspoliittisena toimijana. Myös Venäjän silmissä.

 

Muistaako joku vielä termin ”turvallisuusvaje”? Sitä käytettiin ennen kuin aloimme puhua ”kestävyysvajeesta”. Ehkä suurin vaje onkin ”todellisuusvaje”. Ehkä emme uskalla puhua asioista niiden oikeilla nimillä.

Jos Suomella on ”turvallisuusvajetta”, puhutaan puolustusmäärärahoista, puhutaan Natosta. Jos Suomelle ei ole turvallisuusvajetta, niin todetaan, että Venäjän toimet Georgiassa vuonna 2008 ja Ukrainassa vuonna 2014 eivät millään tavalla liity Suomen kansainväliseen asemaan. Todetaan, että olemme siirtyneet turvallisuuspoliittiseen rinnakkaistodellisuuteen eikä meitä saa häiritä.

 

Kirjoittaja Risto E. J. Penttilä on Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja. Kirjoituksessa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä edusta Keskuskauppakamarin näkemystä.