Taiteilija Wilhelm Sasnal vastaa suuriin odotuksiin.

Kielce Kielce, 2003. Wilhelm Sasnal käyttää puolet ajastaan maalaamiseen, puolet elokuvien tekemiseen. Kuva Courtesy Hauser & Wirth

Sara Hildénin taidemuseo on tehnyt hienon työn saadessaan Wilhelm Sasnalin näyttelyn Tampereelle.

Vuonna 2006 Flash Art -lehti pyysi sataa galleristia ja kriitikkoa nimeämään sata lupaavinta nuorta taiteilijaa, jotka ovat tulossa kentälle Mathew Barneyn, Damien Hirstin ja Maurizio Catellanin jälkeen. Molemmilla listoilla ykkösenä oli Wilhelm Sasnal.

Ura on edennyt vauhdilla, ja Sasnal valitsee näyttelypaikkansa. ”Olen onneksi oppinut sanomaan ei, muuten juoksisin apinan lailla. Suosio ei tee minusta sen kiireisempää, koska rajoitan näyttelyiden määrää. Teen vain työtä niin kuin ennenkin.”

Sasnal ei ole yhden tekniikan eikä yhden sisällön mies. Vauhtia hän ottaa milloin mediamaailman kuvista, videoklipeistä ja levynkansista, milloin taidehistoriasta tai politiikasta. Hän ei pidä itseään poliittisena taiteilijana, mutta kylläkin poliittisesti ajattelevana ihmisenä.

Jos Sasnalin maalauksella on nimi, se on vinkki. ”Se jota kiinnostaa, voi googlata.”

Hyppyrimäki lumimaisemassa näyttää viattomalta. Teoksen nimi on Kielce. Se on paikka, missä puolalaiset surmasivat 42 juutalaista vuonna 1946.

”Tämä on meille tuoretta historiaa, yli viiteenkymmeneen vuoteen asiasta ei puhuttu”, Sasnal sanoo.

Intuitio on osa työskentelyä. Kaliforniassa on lentokoneiden hautausmaa. Sasnal pani vaimonsa poseeraamaan koneenraatojen keskellä.

”Aihe vain tuntui kiinnostavalta. Kävimme kirpparilta ostamassa vaatteita. Myöhemmin näin materiaalissa monia tasoja.”

Siitä syntyi Tampereellakin nähtävä lyhytelokuva Mojave.

Lyhytelokuvia Sasnal näyttää vain taidenäyttelyissä. Hän on tehnyt niitä parikymmentä ja ihastunut 16 millisen filmin kuvanlaatuun.

”Pidän myös filmikameran painosta.”

Nyt hän haluaa tehdä myös pitkiä elokuvia. Ensimmäisenä valmistunut Andersenin satuun perustuva Sikopaimen nähdään Tampereen elokuvajuhlilla.