Taiteellinen johtaja Lotta Wennäkoski: Sielu soi Tampere Biennalessa

festivaalit
Teksti
SK:n toimitus
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Lotta Wennäkoski

Lotta Wennäkoski on koonnut Tampere Biennalen tämän kevään ohjelman mielessään festivaalin perustaja, säveltäjä Usko Meriläinen.

“Hän on suorastaan esikuvani”, sanoo Wennäkoski. Ilmankos Meriläisen sarja Neljä rakkauslaulua saa kunnian avata biennaalin Tampere-talossa.

Tampere Biennale, kuten niin monet musiikkijuhlat, korostaa poikkitaiteellisuutta.

Konsertteihin liitetään tanssia, videotaidetta, seminaari, työpajoja ja taidenäyttely. Wennäkosken mukaan kaikki tämä ei hämärrä pääasiaa, suomalaista modernia musiikkia, joka soi neljässätoista konsertissa ja jokailtaisissa klubeissa.

Yhteydet musiikin ulkopuolelle ovat syntyneet aidosta kiinnostuksesta. Suomalaisilla säveltäjillä on pitkät perinteet niin tanssijoiden kuin videotaiteen parissa työskentelystä.

“Videotaide tuli mukaan yhtä ylpeydenaihettani, elektroakustista iltapäivää rikastamaan”, Wennäkoski kertoo. Päätöspäivän elektroakustinen tapahtuma täyttää kokonaan Tampereen kolmikerroksisen Telakka-talon.

Häly ja hiljaisuus

Tämänvuotinen festivaali on viimeinen Wennäkosken suunnittelema, ja siksi hän on tehnyt moni-ilmeisen katselmuksen siitä, mitä nyt on ilmassa.

“Olen valinnut mukaan mielestäni erilaisia esiintyjiä ja tulkitsijoita sekä eri vuosikymmenillä syntynyttä, eri tyylipiirteistä ammentavaa suomalaista musiikkia.”

Ideoinnin inspiraattori oli nyt ensimmäistä kertaa Suomessa kuultava Salvatore Sciarrinon pienoisooppera, La perfezione di uno spirito sottile. Sen maailmaa Wennäkoski kuvaa itselleen läheiseksi hälyjen ja hiljaisuuden estetiikaksi. “Sellaista ei Suomessa juuri sävelletä”, hän sanoo, “joten se sopii täydentämään suomalaista festivaalia.”

Sciarrinon teoksen myötä Wennäkoski alkoi kiinnittää huomiota teosvalinnoissaan jonkinlaiseen henkisyyteen ja pohtia, mitä se voisi suomalaisen musiikin kohdalla tarkoittaa. Näin Biennalen johtavaksi teemaksi syntyi sielukkuus.

“Tampere Filharmonian tanssisolisti Virpi Pahkinen tuli mieleen juuri tätä kautta, ei itsetarkoituksellisena ulkomusiikillisena tehokeinona, vaan sielukkaana tulkitsijana.”

Biennalea tarvitaan

Tampere Biennale syntyi silloin, kun Suomessa ei soitettu juuri uutta musiikkia ja jos soitettiin, ei suomalaista.

Noista ajoista kotimaisen musiikin asema on parantunut huomattavasti, mutta Wennäkoski pitää suomalaiseen musiikkiin keskittyvää tapahtumaa yhä tärkeänä.

“Säveltäjähän nyt olisi viimeinen, joka kyseenalaistaisi moisen tarpeen!” hän nauraa ja vakavoituu: “Minusta suomalainen nykymusiikki ei soi konserteissa monipuolisesti. Suomalaisessa festivaalikesässä, esimerkiksi, soi lähinnä keskieurooppalainen klassis-romanttinen perinne.”

Kolmen suomalaisen nykymusiikkifestivaalin työnjako on Wennäkosken mukaan toimiva. Musica Nova ja Viitasaaren Musiikki tarjoavat kansainvälistä uutta musiikkia, toinen isoissa puitteissa talvella, toinen pienimuotoisesti keskellä kesää ja Suomea. Tampereella keskitytään suomalaisiin säveltäjiin.

Tampere Biennale 14.-18. huhtikuuta.

Teksti Minna Lindgren
Kuva Markus Pentikäinen