Pauli Kallio ja Christer Nuutinen: Vanhat asenteet sarjakuvaan yhä vahvoja

Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Kramppeja ja nyrjähdyksiä


Suurin osa näkyvillä olevista sarjakuvista tukee vanhaa käsitystä sarjakuvasta välipalaviihteenä, suree Kramppeja ja nyrjähdyksiä -sarjan käsikirjoittaja Pauli Kallio.

Vihdoin taas yhdessä! Kallio (vas.) ja Nuutinen ovat hioneet uusia Kramppeja ja nyrjähdyksiä -jaksoja monensorttisissa palavereissa, pikaisissakin.

Teksti Jyrki Jantunen
Kuva Kaisa Rautaheimo
Piirros Christer Nuutinen

“Aina auttaisi, jos olisi nuori, hyvännäköinen ja hyvä supliikki”, Pauli Kallio nauraa miettiessään, millainen sarjakuva näkyy hyvin julkisuudessa. “Täytyy kuitenkin pärjätä muuten.”

“Viime vuosien yksi kiinnostavimmista kirjoista on ollut Marjane SatrapinPersepolis”, arvioi Christer Nuutinen, joka on palannut Kallion käsikirjoittaman Kramppeja ja nyrjähdyksiä sarjan piirtäjäksi. Sarja alkaa Suomen Kuvalehdessä tällä viikolla.

“Persepolis ylitti sen rajan, että se olisi pelkkää sarjakuvaa…”

“Pelkkää sarjakuvaa! Christer hyvä!” Kallio puuskahtaa.

“Kuuntele nyt loppuun asti! Persepolis ohitti leiman, että se olisi ‘vain sarjakuvaa’. Sehän oli kirjallisuutta, joka sattui vain olemaan sarjakuvan muodossa…”

“Tuot esiin alemmuuskompleksina ‘sattuu olemaan’.”

“Sellaisia sarjakuvia, joita itse jaksaisin lukea, tulee aika vähän, ja joudunkin usein turvautumaan nk. oikeaan kirjallisuuteen”, Nuutinen nauraa. “Mutta Persepolis oli todella mukava yllätys. Ja on niitä muitakin!”

“Mutta kirjoistakin vain viisi prosenttia on hyviä!”

“Totta. Sarjakuvantekijänä joutuu kuitenkin toistuvasti kohtaamaan sen ennakkokäsityksen, että olisi joku yleinen sarjakuvan rakastaja. Eihän kukaan kuitenkaan oleta, että kirjailija pitää KAIKESTA kirjallisuudesta”, Nuutinen jatkaa.

“Ja jos joku on elokuva-alan ihminen, ei kukaan odota, että rakastaa varauksetta kaikkia elokuvia. En siis mielestäni puhu itsetunnottomasta näkökulmasta. Lukumieltymyksiä on kuitenkin monenlaisia, ja itse pidän tällä hetkellä vähän moniulotteisemmista sarjakuvista.”

Entä jos sarjakuvantekijä
päättäisi tanssipalkinnosta?

Onko sarjakuva siis monille suomalaisille yhä “näkymätön taide”?

“Asenteet muuttuvat hitaasti”, Kallio sanoo. “Ei suuri yleisö tiedä juuri enempää kirjallisuuden tai kuvataiteenkaan virtauksista, mutta näiden taiteenalojen arvo on muuttunut vuosikymmenten ja -satojen mittaan itsestäänselvyydeksi.”

Sarjakuvan Finlandia-palkintoa Kallio pitää hyvänä päänavauksena lisätä näkyvyyttä, mutta: “Onko viisasta että sen valitsija ei tunne alaa käytännössä ollenkaan?”

“Valitseeko kirjallisen Finlandian julkkis, joka on tarttunut romaaniin viimeksi lukiossa, kun piti lukea Tuntematon sotilas? Pyydetäänkö sarjakuvantekijää päättämään tanssitaiteen tai arkkitehtuurin palkinnoista?”

“Naulan kantaan!” huudahtaa Nuutinen. “Toisaalta on varmaa, että minkäänlaista Finlandiaa ei jaeta ilman, että joku pahastuu. Kyseessä kun on kuitenkin makuasioihin pohjaava kisa.”

Milloin sarjakuva saa
oman Väinö Linnan?

Mikä vaikuttaa kotimaisen sarjakuvan arvostukseen?

“Eniten siihen varmaankin vaikuttavat sarjakuva itse ja vanhat asenteet”, Kallio miettii. “Eivät ne kovin nopsaan muutu.”‘

“Suurin osa näkyvillä olevista sarjakuvista tukee vanhaa käsitystä sarjakuvasta välipalaviihteenä. Oma vaikutuksensa on sillä, miten media käsittelee sarjakuvaa. Toisaalta, ei nykyään tule omalle kohdalle useinkaan sellaisia tilanteita, joissa kokisin kärsiväni hirmuisesta arvostuksen puutteesta.”

“Tekijäthän kehittyvät koko ajan ja odotankin kotimaisia uutuuksia aina malttamattomana. Ehkäpä saamme pian sarjakuvallekin oman Väinö Linnan tai HIMin“, Nuutinen hymyilee.

Miksi kotimainen sarjakuva on arvostetumpaa ulkomailla kuin Suomessa? Tai ainakin siltä näyttää.

“Muutamat suomalaiset tekijät ovat nähneet vaivaa ja käyttäneet aikaa saadakseen työnsä esiin muualla Euroopassa, josta ovat löytäneet samanhenkisiä kollegoita ja kustantajia”, Kallio toteaa.

“Viiden miljoonan kielialueella on aika vaikea olla profeetta omalla maallaan, jos tekee selvästi tavallista vaativampaa sarjakuvaa. Täällä suurin osa yleisöstä kuitenkin odottaa sarjakuvalta helppoutta ja mukavuutta. Mutta tuskinpa Ranskassa tai Ruotsissa tunnetaan meikäläistä sarjakuvaa suppeiden aktiivipiirien ulkopuolella.”

Miksi ei olla
ihan hallelujaa?

Näkyvyyttä kotimaisella sarjakuvalla kuitenkin on Euroopassa.

“Sekä visuaalisesti että kerronnallisesti lahjakkaiden tekijöiden määrä on kasvanut huimasti ja suomalaiset ovat saaneet arvostettuja kansainvälisiä palkintoja”, Nuutinen muistuttaa.

“Jos jollakin ‘vakiintuneemmalla’ designin tai taiteen osa-alueella olisi tapahtunut samanlainen nousu kuin sarjakuvassa 2000-luvulla, kaikki olisivat ihan hallelujaa. Paradoksaalista kyllä aliarvostus myös on osittain suojellut alaa tietynlaiselta turmeltumiselta. Näitä hommia ei kannata oikeastaan lainkaan tehdä rahan ja arvostuksen toivossa, joten ihmiset hakeutuvat alalle aidosta rakkaudesta.”

“Nykyaikana on halpaa tuottaa pieniä painoksia”, Kallio sanoo. “Ehkä kotimaista sarjakuvaa tulee jo liikaakin, kynnys julkaista on kovin matala. Mutta ei se vahinko ole, jos joukossa on kehnompikin albumi.”

“Tietenkin aina on huonoa ja hyvää taidetta. Homman tekee kiinnostavaksi se, että koskaan ei päästä yksimielisyyteen siitä, mikä on hyvää ja mikä huonoa”, Kallio pähkäilee.

Pauli Kallio ja Christer Nuutinen

“Musiikista puhutaan samalla tavalla: valitetaan että sen tekeminen ja julkaiseminen on liian helppoa. Mutta minusta on kyllä aika kummallista valittaa, että kulttuuria tuotettaisiin jotenkin liikaa”, Nuutinen miettii. “Kai se sitten sotii sellaista vanhakantaista puolijumalallisen taiteilijan ideaa vastaan.”

Esko löytää itsensä.


Krampeista ja nyrjähdyksistä
tulossa animaatio

Kramppeja ja nyrjähdyksiä palaa alkuperäisen tekijäkaksikon voimin. Sarjakuva alkaa Suomen Kuvalehdessä viikolla (SK 17/2008, ilm. 25.4.2008), luvassa on kokosivun värisarja kerran viikossa.

Kramppeja ja nyrjähdyksiä alkoi vuonna 1991, ja Nuutinen piirsi sitä vuoteen 1996 asti. Suomen Kuvalehdessä julkaistiin 1990-luvun Kallion käsikirjoittamaa ja Sami Toivosen piirtämää Kramppeja ja nyrjähdyksiä. Sarjan vaiheista kerrotaan tarkemmin SK:ssa. Haastattelun yhteydessä on julkaistu myös esittelystripit sarjan päähenkilöistä.

Kallio ja Nuutinen ovat tehneet kotimaista sarjakuvaa 20 vuoden ajan. Kallio lienee ensimmäinen suomalainen, joka teki sarjakuvien käsikirjoittamisesta ammatin. Hän on myös suomentanut, toimittanut ja kustantanut sarjakuvia. Sarjakuva-ansioistaan Kallio on palkittu Puupäähatulla.

Nuutinen on palannut sarjakuvan ja kuvittamisen pariin täyspäiväisesti. Kokemusta hänelle on kertynyt muun muassa uutisgraafikkona ja uusmedia-alalta.

Krampeista ja nyrjähdyksistä on tekeillä myös animaatio, ja siihen Kallio on valinnut vanhoja käsikirjoituksia – säveltäjät!

“Vaikka mitään varmuutta ei ole edelleenkään mistään, niin säveltäjät olen kuitenkin jo valinnut”, Kallio nauraa.

Keskustele jutusta ja sarjakuvasta Yleismies Jantunen -blogissa:
Kateellinen sarjakuvaväki
Juho Juntunen, Teräsmiehen oppipoika

Lue juttu Elämän kolhimaa sarjakuvaa SK:sta 17/2008 (ilm. 25.4.2008).