Red Hot Chili Peppersin oli pakko muuttua

Arvio: The Gateway on rento ja välitön.

levyarviot
Teksti
Tero Alanko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Joskus on helppo huomata, mikä on vialla. Stadium Arcadium -levy (2006) oli niin pitkä, että kukaan ei jaksanut kuunnella sitä alusta loppuun. I’m With You -albumi (2011) taas oli niin tavallinen, että jopa Red Hot Chili Peppersin fanit unohtivat sen saman tien.

Nyt kalifornialaisella bändillä on apunaan uudet yhteistyökumppanit. Tuottaja Danger Mousen meriittilistan nimiä ovat esimerkiksi Beck ja The Black Keys. Levyn miksannut Nigel Godrich kuuluu Radioheadin luottomiehiin. Veikkaan, että heidän vaikutuksensa The Getaway -levyn rentouteen ja välittömyyteen on suuri.

Red Hot Chili Peppersin soundi The Getaway -levyllä on muuttunut mutta tunnistettava. Nyt ei edes tavoitella turboahdettua stadionsoundia. Siksi musiikki on todella helposti kuunneltavaa.

Usein rumpali Chad Smith ja basisti Flea leipovat rytmitaustan läjään kuin muina miehinä, sortumatta turhaan machoiluun tai näyttämisen haluun. Laulaja Anthony Kiedis vuorottelee tuttuun tapaan rytmikkään puhelaulun ja melodisemman ilmaisun välillä. Hänen tekstinsä ovat monin paikoin samaa hölynpölyä kuin ennenkin.

Kitaristi Josh Klinghofferin monipuolinen tyyli tuo mieleen edeltäjänsä John Fruscianten. Heidän vaikutteensa ovatkin hyvin samanlaiset, Jimi Hendrixistä 1980-luvun omapäisiin postpunk-muusikoihin. Ja heidän soittonsa Red Hot Chili Peppersin ylivoimaisesti kiinnostavin musiikillinen elementti.