Mariska luo taas kerran nahkansa – ”Krishnamurtin löytäminen räjäytti tajunnan”

Sielunhuollossa olennaiseksi osoittautuivat muut ihmiset.

musiikki
Teksti
Petri Silas
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Mariska on kulkenut ainutlaatuisen polun punkista räpin ja anarkistisen iskelmän kautta muun muassa Jenni Vartiaisen hittien tekstittäjäksi.

Työn alla pyörii alati sanoituksia Jari Sillanpään kaltaisille supertähdille, mutta viime ajat helsinkiläisnainen on keskittynyt omaan tekemiseen – tulevaa levyään pohjustavan Itserakkausjuttuu-singlen hengessä.

Tärkeä laukaiseva tekijä oli hänen isänsä kuolema vuoden 2014 lopulla. Käynnistyi ”oma vallankumous”, jonka myötä moni elementti notkahti uuteen asentoon.

”Otin breikkiä, muokkasin elämäntyyliäni. Halusin kosketuksiin todellisuuden kanssa ilman pehmikkeitä”, Mariska kertoo.

”Poistin joksikin aikaa kuvioista kaikki stimulantit, kahvin mukaan lukien. Kokeilu onnistui, pääsin paremmin sisään tunteisiini ja hankalienkin asioiden prosessointiin.”