Kosminen jazzlegenda Sun Ra Arkestra palaa Helsinkiin

Avaruuspsykedelia elää orkesterin perustajan kuolemasta huolimatta.

jazz
Teksti
Risto Nevanlinna
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Sun Ra Arkestran afro-futuristinen jazz sai alkunsa yli puoli vuosisataa sitten. Se täyttää Helsingin Savoy-teatterin 21.8.

Yhdysvaltalainen jazzpianisti, säveltäjä ja kosmisen mystiikan ystävä Herman Poole Blount eli Sun Ra poistui planeetaltamme vuonna 1993, mutta Arkestra kiertää yhä konserttilavoja. Perustajan syntymästä on kulunut sata vuottaja Arkestra on yhä äärimmäisen epätavallinen huippuluokan jazzorkesteri. Tiivistä henkistä yhteisöä muistuttavan ryhmän soitossa yhdistyvät free jazz, elektroniset äänimaailmat, blues ja doo-wop. Mielipiteitä jakavaa musiikkia on luonnehdittu afrofuturistiseksi.

Vaihtoehtoisen jazzin filosofiseksi ikoniksi muodostunut Sun Ra väitti tulleensa Saturnuksesta ja kommunikoivansa avaruusolioiden kanssa. Tosiasiassa hän syntyi Alabamassa 1914 ja teki uraa etenkin New Yorkissa ja Philadelphiassa.

Lokakuussa 1971 Helsingin Kulttuuritalon konsertin yhteydessä Sun Ra luetteli sävellystyönsä innoittajaksi ”yhtälöä”, jonka mukaan hänen musiikkinsa ei kuulu menneisyyteen, nykyhetkeen tai tulevaisuuteen. Tuolloin, kuten nykyäänkin, Arkestran jäsenet kiertävät usein soittimineen konserttisalia kuin kaukaisen planeetan jazzlähetystö. Savoyssa Arkestraa johtaa Sun Ra’n aateveli ja pitkäaikainen saksofonisti Marshall Allen, 90. Soittolistan vakioihin näyttää yhä kuuluvan Sun Ra’n teemalaulu Space Is The Place. Sun Ra Arkestraa lämmittelee meikäläinen mestaritrio Black Motor.