Miljardin euron mysteeri: Mistä tulivat Cornelius Gurlittin taideaarteet?

Saksalaisvanhuksen kokoelmia on epäilty osin juutalaisilta anastetuiksi.

kuvataide
Teksti
Helena Schermutzki
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Syyskuussa 2010 tullimiehet tarkastivat vanhuksen, joka oli matkalla Zürichistä Müncheniin. Häneltä löytyi 9 000 euroa käteistä rahaa.

Sitä ei tiedetä, miksi tulli kiinnostui hyvin pukeutuneesta matkustajasta.

Tullin tarkastama herra oli Cornelius Gurlitt, 81-vuotias sydänsairas mies.

Tulli pyynnöstä Augsburgin tuomioistuinmääräsi kotietsinnän Gurlittin Münchenin-asuntoon. Löytö oli sensaatiomainen, ja se takavarikoitiin. Asia pysyi pitkään salassa.

Marraskuussa 2013 aikakauslehti Focus paljasti, mitä asunnosta oli löytynyt: miljoonien arvoinen taidekokoelman, joka käsitti 1 280 teosta. Kokoelman taiteilijoitten aatelistoa edustavat esimerkiksi Marc Chagall, Max Beckmann, Henri Matisse, Franz Marc ja Pablo Picasso.

Aiemmin Cornelius Gurlitt ja taideteokset olivat pysyneet piilossa. Siitä pitivät huolen kaksi asianajajaa ja edunvalvoja Christopf Edel.

Focuksen jutusta lähtien Gurlitt on ollut kuin takaa-ajettu.

 

Gurlittin talousasioita selvittäneet veroviranomaiset eivät löytäneet mitään merkintää säännöllisestä työstä. Mikä oli tämä mies, jonka hallussa oli monien miljoonien arvoinen taidekokoelma ja joka kuljetti suurta summaa käteisrahaa rajan yli? Poliisin yhdeksänkuukautinen varjostuskaan ei ollut tuottanut tuloksia, mies liikkui vähän ulkosalla.

Liittotasavallan hallitus ja Baijerin osavaltion hallitus asettivat kansainvälisen työryhmän tutkimaan takavarikoitujen taideteosten alkuperää. Olisiko niissä mahdollisesti ryöstettyä omaisuutta, saksaksi Raubkunst, jolla tarkoitetaan natsiaikana juutalaisilta pakolla otettuja maalauksia tai kuvanveistoksia?

Työryhmä on nyt saanut valmiiksi ensimmäisen katsauksen ja on julkaissut 590 taideteoksen listan, jossa ryöstetyn omaisuuden mahdollisuus ei ole poissuljettu.

 

Cornelius Gurlitt omistaa talon myös Salzburgissa. Talossa hän ei ole käynyt vuoden 2011 jälkeen.

Helmikuun 10. päivänä 2014 ränsistynyt rakennus avattiin hänen asianajajiensa ja edunvalvojan seurassa. Se kätki sisäänsä seuraavan sensaation arvoituksessa nimeltä Gurlitt: yhteensä 238 taideteosta sekalaisessa ympäristössä, arvo ensimmäisten arvioitten mukaan jopa enemmän kuin Münchenin löydöillä.

Taidehistorian kuuluisimpia nimiä vilisee listassa: Monet, Manet, Renoir, Nolde, Liebermann, Cézanne. Kaikki Salzburgin talosta löydetyt taulut on viety turvaan ja restauroitaviksi, mutta Itävallan viranomaiset eivät ole takavarikoineet niitä.

Salzburgin tauluille Gurlittin asianajajat haluavat itse määrätä alkuperätutkijat. Pari esimerkkiä Salzburgin löydöstä osoittavat, kuinka vaikean tehtävä tutkijoilla on:

Monet’n Waterloobridge en temps gris (Waterloon silta harmaalla säällä) oli alunperin pariisilaisgallerian itse taiteilijalta ostama. Kuinka se päätyi Gurlittin kokoelmaan, ei tarkkaan tiedetä.

Yhden Manet’n harvinaisista merta kuvaavista teoksista Marine, temps d’orage (Merellinen maisema ukkosella) omistajaksi on merkitty paroni Mazukato, Tokio, kuten taulun kuvaamaan päässyt Jörg Häntzschel kertoo. Ja nyt teos rapistui Itävallan Salzburgissa.

 

Cornelius Gurlittin ainoa elämän tehtävä lienee ollut hänen vahvan isänsä jättämän valtavan arvokkaan taidekokoelman vaaliminen. Nyt yritetään selvittää, kuinka isä Hildebrand Gurlitt sai kerätyksi käsittämättömän omaisuuden. Saksan historian menneisyyden haamut tulevat jälleen kerran esille.

Hildebrand Gurlitt oli museon johtaja Zwickaussa 1920 luvulla. Koska hän suosi modernia, avantgardistista taidetta eikä ollut puhdas arjalainen, hän menetti paikkansa vuonna 1933.

Yksityisenä ja kyvykkäänä taidekauppiaana hän nousi pian uuteen arvoon niin sanotun rappiotaiteen, Entartete Kunst, ja juutalaisilta anastettujen taideteosten ostajana tai jälleenmyyjänä. Miehitetyssä Ranskassa ostettujen taideteosten hinta moninkertaistui Saksassa.

Hitlerin Linziin suunnitteleman taidemuseon Führermuseumin teosten päähankkijaksi tuli Hildebrand Gurlitt. Hänen toimintakenttänsä oli ennen kaikkea Pariisi.

Hildebrand Gurlitt joutui amerikkalaisten kuulusteluun sodan jälkeen. He takavarikoivat vain osan hänen taidekokoelmastaan. Gurlitt senior oli Focus-lehden mukaan väittänyt keräämiensä mestariteosten palaneen Dresdenissä, kun liittoutuneet muuttivat kaupungin tulimereksi.

Gurlitt vaati takavarikoituja kuvia takaisin ja sai ne kahta lukuunottamatta jälleen itselleen vuonna 1950. Kuusi vuotta myöhemmin hän kuoli auto-onnettomuudessa.

 

Myös Cornelius Gurlittin äiti sanoi kaikkien Gurlittin taidekaupan asiakirjojen palaneen, kun Berliinin “hyvittämisvirasto”, Wiedergutmachungsamt, vuonna 1966 peräsi häneltä erään Yhdysvaltoihin paenneen leipzigilaisen merkkimiehen hävinneitä taideteoksia.

Liikkeen kirjanpitoa vuosilta 1937–1941 löytyi kuitenkin vuosikymmeniä myöhemmin, kun viranomaiset tutkivat pojan Münchenin asunnon. Samoin löytyi joitakin Berliinin viraston peräämiä maalauksia.

Ainakin vanhemmat siis selvästi valehtelivat.

Gurlittin äiti kuoli 1968, jolloin pojasta sisarensa kanssa tuli perijä. Sisaren menehdyttyä syöpään Cornelius Gurlitt jäi yksin aarteineen.

Media on julistanut aarteen arvoksi miljardi euroa, mutta asiantuntijoiden mukaan summa on täysin yliammuttu.

Aina voidaan kysyä, kuinka paljon Cornelius Gurlitt on tiennyt. Jos hän on tiennyt enemmän kuin myöntää, voidaan kysyä, eikö ole ollut vaikeaa kantaa tällaista tietotaakkaa siitä kenellekään puhumatta.

 

Gurlittin asianajajat kertovat, että tähän mennessä on ilmoittautunut ainoastaan kuusi yksityishenkilöä, jotka ovat esittäneet omistusoikeuksia taideteoksiin. Yksi heistä on amerikkalainen David Toren.

Max Liebermannin maalaus Kaksi ratsastajaa rannalla oli aikoinaan hänen isosetänsä seinällä Breslaussa. Jos Toren saa suvulleen kuuluneen maalauksen takaisin, hän ei enää voi ihailla meren ranta-aallokossa ratsastavaa kahta miestä. Toren on sokea.

Mutta hänen maanmiehensä Christian Thee on luonut reliefiversion Liebermannin kuvasta ja lähettänyt sen Torenille. Kuva on nyt ”toivon merkkinä” Torenin Manhattanin kodin seinällä, kertoo viikkolehti Der Spiegel.

Kun Cornelius Gurlittin salaisuus paljastui, mies ilmoitti pitävänsä kiinni kaikista teoksista. Maaliskuun lopulla tuli toisenlaista tietoa julkisuuteen. Gurlittin edunvalvoja ilmoitti, että Henri Matissen La femme assise (Istuva nainen) Münchenin kokoelmasta luvattiin jo palauttaa pariisilaisen taidekauppiaan Paul Rosenbergin jälkeläisille, kunnes yhtäkkiä ilmoittautui uusi teoksen mahdollinen omistaja. Maalauksen hinta arvioidaan yli kymmeneksi miljoonaksi.

Helmikuussa Gurlittin asianajajat esittivät valituksen kotietsinnästa ja takavarikoinnista. Huhtikuun 7. päivänä Liittotasavallan hallitus, Baijerin osavaltio ja Cornelius Gurlitt sopivat, että viimeksimainittu saa taideaarteensa takaisin lukuunottamatta niitä, joita epäillään anastetuiksi.

Alkuperää tutkivan työryhmän on saatava työnsä valmiiksi vuoden kuluessa, muussa tapauksessa myös nämä työt on palautettava Gurlittille.

Cornelius Gurlitt ei ole ainoa, jonka hallussa on väärin keinoin saatuja taideteoksia. Arvellaan, että saksalaisissa yksityiskodeissa ja jopa museoissa riippuu vielä maalauksia, joiden “raameissa on verta”. Niitten palauttaminen oikeitten omistajien jälkeläisille, jos heitä yleensä on, voi kohta olla liian myöhäistä.