Tyly arvio Ahtisaaren kirjasta: Kirjoittajakolmikko seilaa eteenpäin kokolailla tuuliajolla

Arvio: Ahtisaari, Iloniemi ja Ruokanen eivät välitä Paasikivestä, kunhan saadaan Nato.

Jaakko Iloniemi
Teksti
Jarmo Virmavirta
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Martti Ahtisaaren, Jaakko Iloniemen ja Tapani Ruokasen keskustelukirja Miten tästä eteenpäin käy läpi kunnioitettavan joukon ajan asioita ilmastonmuutoksesta ikääntymiseen ja hyvinvointivaltioon. Päättäjän asemassa olleille keskustelijoille agenda sisältää väistämättä itsekritiikkiä.

Kolmikon lähtökohta on se, ettei Suomi voi olla puolueeton maa.

Puolueettomuus siirtyi historiaan EU-jäsenyyden myötä. Silti Ahtisaaren rauhanjärjestön CMI:n ydinperiaatteisiin kuuluu ”puolueettomuus suhteessa konfliktin osapuoliin ja riippumattomuus poliittisista intresseistä”.

Ehkä puolueettomuudesta luovuttiin liian lyhyen harkinnan jälkeen, kun oli kiire päästä EU:n helmoihin.

 

Kirjan lähtökohdasta seuraa Nato, Suomen Nato-jäsenyys. Sen puolesta kirja puhuu. Se on lopullinen askel Suomen tiellä länteen.

Kolmikolle ei riitä, että Suomen uskonpuhdistus tuli lännestä 500 vuotta sitten samoin kuin kirjapainotaito. Riitä ei sekään, että Suomen lännestä peräisin olevat oikeusjärjestelmä ja hallintorakenteet kestivät sata vuotta Venäjän valtaa. Mitä ihmettä Nato voi siihen vielä tuoda?

Vastakkainasettelun Venäjän kanssa? Siitä Paasikivi varoitti, kova koulu oli opettanut. Suomen ei pidä osallistua liittoihin, jotka on suunnattu Venäjää vastaan. Mutta viis Paasikivestä, kunhan saadaan Nato.

Kun Clinton ja Jeltsin piirsivät Helsingissä Euroopan poliittista karttaa 1997, presidentti Ahtisaari oli avoimen oven äärellä. Suurvaltasuhteet olivat plussan puolella ja Venäjä etsi avauksia länteen.

Silti poliittisia edellytyksiä Nato-jäsenyydelle ei syntynyt. Suomen kansa, sotaveteraanit eturivissä, oli toista mieltä. Edes pääministeri ei saanut puoluettaan mukaan. Ahtisaaren kanta muuttui vasta presidenttikauden jälkeen.

Suomalaiseen identiteettiin kuuluu tämä: jälkeenpäin aina tiedän, miten olisi pitänyt tehdä. Nyt kolmikko miltei ilakoi sillä, että Venäjä on laitettu kovan eteen. Ovathan ruotsalaisetkin jo menossa Natoon.

Näkis vaan, sanotaan Tampereella.

Venäjästä puhutaan tässä kirjassa von Oben. Venäjähän on arvaamaton. Todellisuudessa Venäjä on käyttäytynyt hyvin arvattavasti.

Meillä kai tarvittaisiin erillinen Venäjän koulutusohjelma entisten talouspolitiikan johtamiskurssien tai Turun 1980- ja 1990-luvun vaihteen Eurooppa-Akatemian tapaan. Siis Venäjä-Akatemia.

 

Ahtisaari nostaa kirjassa esiin suomalaisen rauhanturvaamistoiminnan.

”Rauha voisi olla Suomen uusi poliittinen strategia, profiili ja vientituote”, arvioi nobelisti. Perustelu on hyvissä kokemuksissa.

Ahtisaaren lisäksi niitä on suomalaisilla rauhanturvaajilla. Suomalaisten menestys on perustunut puolueettomaan asenteeseen, kykyyn asettua riitelevien osapuolten väliin. Ei ole huono ajatus rakentaa siitä profiilia, mutta silloin pitäisi uskaltaa itsekin pyrkiä puolueettomuuteen.

Sympaattinen pohjoismaisuus ei juuri auta, kun Ruotsi on kuitenkin Ruotsi.

 

Erikseen on korjattava yksi kirjan virheistä. Niin Ruokanen kuin Iloniemi ”tietävät”, ettei Turku ole koskaan ollut Suomen pääkaupunki.

”Helsinki oli ensimmäinen ja ainoa pääkaupunkimme”, Iloniemi sanoo ja puhuu pohjoismaisesta yhteydestä.

Turkuun keskitettiin autonomisen Suomen keskushallinto vuonna 1809. Se oli pääkaupunki, kunnes keisari siirsi pääkaupungin Helsinkiin 12.6.1812, koska Turku oli liian ruotsalainen ja lähellä Ruotsia.

Siksi Helsinki-päivää juhlitaan Venäjän kansallispäivänä 12.6.

miten_tasta_eteenpain_CMYK-2

Martti Ahtisaari, Jaakko Iloniemi, Tapani Ruokanen: Miten tästä eteenpäin. 349 s. Docendo, 2016.