Romaani lupaa ”vaiettuja aiheita” mutta tarjoaa petomaisia koululaisia ja arkipäivän marinaa

Arvio: Mooses Mentulan Jääkausi kuvaa koulumaailman ja yhteiskunnan harmittavia puolia. Häiriköt saavat lisää valtaa.

kirjat
Teksti
Kaisa Neimala
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kertova kansikuva sisältää jäätä ja verta, kylmää ja kuumaa, hyökkäystä ja puolustusvalmiutta. Takakannen mukaan Mooses Mentulan Jääkausi on ”mestarillinen romaani vaietusta aiheesta”.

Näin yllytettynä etsin koko ajan lukiessani, milloin tullaan vaiettuun aiheeseen. Siihen en pääse. Koululaisten petomainen käyttäytyminen toisiaan kohtaan on laajasti ja kiivaasti käsitelty aihe niin täällä kuin toisaalla, Ruotsissa, Saksassa, Etelä-Afrikassa, Ugandassa… Opettajan aseman lasten taisteluissa kirja kuvaa ymmärtäen ja myötätuntoisesti.

Keskeiset kiusaamiset ja kiintymiset Mentula kuljettaa luontevasti loppuun. Juonittelujuonta kiinnostavampana pidän teokseen runsaina poimittuja koulun ja yhteiskunnan harmittavia piirteitä, marinan aiheita.

Romaanin keskeinen aikuinen Juha on osuvin yksityiskohdin kuvattu asiallinen, hyvään pyrkivä nykymiesopettaja, jonka työ käy vuosi vuodelta turhemman tuntuiseksi. Häiriköt saavat lisää valtaa, ja oppitunnit kuluvat sanailuun, opettamaan ei juuri ennätä.

Kotona kelpo perheenisä Juha maustaa broilerifileitä sitruunan mehulla, vaikka pakkastalven kuivettamaa ihoa kirvelee, ja kaataa pannulle kookosmaitoa ja ripottelee korianteria.

Opettajainhuoneessa päivitellään luokkien siisteyden laskua siivousfirman vaihtumisen myötä. Juhan vaimo surkuttelee, kun passikuvassa ei saa hymyillä. Poliisien kahvihuoneesta kuuluu paheksuntaa: on se kumma, ettei nuorisoa saada koulussa tai S-marketilla omin voimin kuriin.

Työtoveri Vesa kaipaa kauppoihin rehellisiä mandariineja, kun saa vain satsumoita ja klementiinejä. Koulu on Kainuussa, ja ympäriltä näkyy vettä ja metsää ja puolukkakankaita.

Koululaisten kieltä eivät murresanonnat väritä. He ääntelevät ”vitsailua, naurua, uhoa, kiroilua”.