Kalvas hehku on Vladimir Nabokovin arvoituksellisin romaani

Nabokov ujuttaa romaaneihinsa aina myös henkilöhistoriaansa.

kirjat
Teksti
Herman Raivio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kun kuulet nimen Vladimir Nabokov, saatat ajatella vastentahtoisesti nuorta, seksuaalisesti varhaiskypsää naista, lolitaa.

Nabokovin tunnetuin, vuonna 1955 ilmestynyt romaani kertoi aikuisen miehen, Humbert Humbertin, pakkomielteestä 12-vuotiaaseen tyttöön, Dolores Hazeen. Ranskassa Lolita kiellettiin, mutta USA:ssa siitä tuli myyntihitti.

”Lolita on kuuluisa, en minä”, Nabokov sanoi. Kuka hän siis oli?

Nabokov syntyi 1899 Venäjällä. Hänen isänsä oli tunnettu toimittaja ja liberaali valtiomies. Lapsuudenkodissa puhuttiin venäjän lisäksi ranskaa ja englantia. Vallankumouksen jälkeen perhe emigroitui Berliiniin. Kun olot kävivät Saksassa tukaliksi, he lähtivät 1940 Yhdysvaltoihin.

Ensin Nabokov työskenteli hyönteistutkijana luonnontieteellisessä museossa. Sitten Cornellin yliopistossa aukesi venäjänkielisen kirjallisuuden professorin pesti. Nabokov opetti muun muassa tulevaa postmodernin kirjallisuuden tähteä Thomas Pynchonia.

Nabokov ujutti romaaneihinsa henkilöhistoriaansa.

Shakkitehtäviä itse laatinut Nabokov kirjoitti kirjassaan Luzinin puolustus shakkimestarista. Lolitan Humbert oli kirjallisuuden professori. Pnin-romaanin professori muutti Venäjältä USA:an. Adassa puolestaan asuttiin kuvitteellisessa maassa, joka yhdisteli Venäjän, Yhdysvaltain ja Ranskan maantiedettä.

 

Nabokov on monipuolinen kirjoittaja. Hänet tunnetaan mutkikkaista juonikuvioista ja sanaleikeistä. Jälkimodernin kirjallisuuden pioneerin John Barthin mukaan Nabokov toi metafiktion kirjallisuuteen. Hän kirjoitti kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta, tutki niitä ylätasolta käsin.Nabokovilta on tavallaan peräisin paljon toistettu käsitys, että kirjallisuus on ”valehtelua”, kirjailija huijari ja omaelämänkerta satuilua.

Nabokov suhtautui vihamielisesti Sigmund Freudin teorioihin, mutta nimenomaan freudilainen witz, eli pila, nokkeluus, kepponen luonnehtii hänen tyyliään. Witzailu onkin välillä häikäilemätöntä. Olkoon esimerkkinä romaani Naurua pimeässä, jota pidetään Lolitan sisarteoksena.

Siinä menestynyt taidekriitikko jättää vaimonsa ja lapsensa nuoren wannabe-näyttelijättären takia. Mies sokeutuu myös kirjaimellisesti. Naisella on miehen tietämättä rakastajana eräs kuvataiteilija. Tällä on tapana huvitella pitämällä muita pilkkanaan. Rakastaja hiiviskelee alastomana sokean miehen huoneeessa, kutittelee tämän kasvoja ruohonkorrella ja tarkkailee miehen hätääntyneitä reaktioita kuin hyönteistutkija.

 

Vuonna 1962 Nabokov julkaisi arvoituksellisimman romaaninsa Pale Fire. Se ilmestyy Gummerukselta nimellä Kalvas hehku. Kristiina Drews on kääntänyt kirjan vauraan kielen yltäkylläiseksi suomeksi, ja neuvoa on antanut Jukka Virtanen.

Pale Fire on John Shade -nimisen runoilijan 999-säkeinen, neliosainen runoelma. Sitä reunustavat kirjan toimittajan Charles Kinboten esipuhe ja liki 250-sivuinen kommentaari runoon sekä hakemisto. Pale Fire on epäyhtenäinen kokonaisuus, josta on vaikea sanoa mikä osio on pää- ja mikä sivuosassa. Esipuhe, runoelma, kommentaari ja hakemisto ovat kaikki yhtä merkityksellisiä.

Kinbote kertoo esipuheessa Shaden luomistyöstä, mutta siirtyy nopeasti siihen, mistä oikeasti haluaa puhua eli rooliinsa Shaden elämässä. ”John Shadeen kohdistuva ihailuni oli minulle eräänlaista alppihoitoa. Koin suurta ihmetystä aina katsoessani häneen, erityisesti muiden, alhaisempien ihmisten seurassa. [He] pitivät Shadea itsestäänselvyytenä sen sijaan, että olisivat niin sanoakseni joka ainoalla hermosäikeellään piehtaroineet hänen läsnäolonsa hurmiossa.”

Itse runoelma kertoo John Shaden maallisista ja kuolemanjälkeisistä pohdinnoista.

Kommentaarissa Kinbote eksyy Zemblan valtakuntaan, kertoo sen kuninkaasta Kaarle II:sta, tämän vallasta ja vallasta paosta. Ynnä sadasta muusta asiasta, joista Kinbote rakentaa aasina siltoja kirjalliseen sivistykseensä Shakespearesta Kalevalaan. Ehkä hän onkin itse Zemblan valtakunnan kuningas. Sekin on mahdollista, että Kinbote on oppinut hullu, jolla on vilkas mielikuvitus.

Mistä kirja sitten pohjimmiltaan kertoo? Kirjoittamisesta, lukemisesta ja tulkinnan mieli- ja ylivallasta.

Ei ole varmaa ovatko Shade tai Kinbote oikeasti olemassa vai Nabokovin kirjallista leikinlaskua. Juuri epävarmuudesta ja metafiktiivisyydestä johtuen Pale Firea pidetään Nabokovin antoisimpana romaanina. Suomalainen Nabokov-connaisseur, kirjallisuudentutkija Pekka Tammi laski jo vuonna 1995, että kirjasta on tehty 80 tutkimusta.

Lukija saattaa kaiken tämän jälkeen kysyä, onko metafiktio vain pienen piirin kirjallista leikkiä, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Tulkinta on kapea. Mehän törmäämme päivittäin epäluotettaviin kertojiin ja uutisiin esimerkiksi mediassa. Voi myös kysyä, millä perusteella juuri minä olen aina oikeassa ja muut väärässä.

Maailmasta ei aina ota selvää, mutta sen kustannuksella voi pilailla.