Jonathan Franzen kirjoittaa ironiaa dickensläisessä hengessä

Arvio: Lopussa kirjailija paljastaa oman hipahtavan luontonsa.

Jonathan Franzen
Teksti
Herman Raivio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Romaanissaan Purity Jonathan Franzen kulkee Charles Dickensin jäljillä. Keskushenkilö Puritya kutsutaan nimellä Pip, joka on myös Dickensin Suuria odotuksia -kirjan protagonistin nimi. Orpopojasta vain on tullut ”orpotyttö”. Franzenin Pip ei tiedä isäänsä, eikä äiti Anabel auta.

Pip rekrytoidaan The Sunshine Project -yhteisöön, jota johtaa Boliviasta käsin Andreas, arvostettu tietovuotaja. Ilmetty Julian Assange siis. Vetovoimainen mies tulee tietoa panttaavasta DDR:stä.

Pipin toinen isähahmo on tutkiva journalisti Tom. Kun muuri murtui, Tom tapasi Berliinissä Andreaksen. Nuori mies paljasti Tomille murhanneensa iljettävän Stasi-ilmiantajan. Tunnustus alkaa kuitenkin vaivata Andreasta ja hän värvää Pipin vakoilemaan Tomia. Andreas tekee siis sitä, mitä julistaa vastustavansa.

Purity on tuttua Franzenia. Ensin upotaan syvälle yhden, sitten toisen ihmisen sisään. Heidät kytketään toisiinsa ja aikaansa. Franzen liikuttelee aina suuria, ajankohtaisia teemoja, tällä kertaa hakkerointia ja online-journalismia.

Ajalle leimallista on myös eettisesti valveutunut elämäntapa.

Anabelin ja Pipin uushippiperhe elää Kaliforniassa ”moraalisesti arvokasta” elämää. Pip kaupittelee työkseen puhtaampaa sähköä. Tosin hän kiistää myyvänsä mitään, koska sehän olisi likaista.

Riemastuttavimmassa osiossa kuvataan taiteellisen Anabelin ja Tomin suhdetta. Anabel on herkkänä milloin millekin. Käytännössä se tarkoittaa Tomin emotionaalista kiristämistä. Nainen ”huokuu kainoa suhdetta omaan ainutlaatuisuuteensa”. Esimerkkinä tästä on Anabelin elokuva, joka keskittyy Anabelin ruumiin ”syvälliseen tarkasteluun”. Polvilumpiolle pidetään monologi. Ironia on silti lauhkeaa.

Lopussa Franzen paljastaa oman hipahtavan kirjailijan luontonsa: hyvät ihmiset löytävät toisensa. Jotain saattaa odottaa valtava omaisuus.

Ehkä Franzenin dickensläisyys onkin sukua herttaiselle Joulukertomukselle.