Arvio: Lasten ohjelmointikirja opettaa ajattelemaan niin, että tietokonekin ymmärtää

Linda Liukkaan Helo Rubyn oikeudet on myyty useisiin maihin.

kirjat
Teksti
Elina Venesmäki
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Maailman ensimmäinen lasten ohjelmointikirja Hello Ruby ilmestyi suomeksi heinäkuun lopussa. Alkukielellään englanniksi se ehtii vasta lokakuussa. Kirjassa Ruby-tyttö saa isältään tehtäväksi etsiä viisi aarretta. Sinnikkäällä päättelyllä ja ystävien avulla hän löytää ne. Kirjassa seurataan Rubyn seikkailua. Samalla lapsi oppii tarinoiden kautta koodaamisen alkeita.

Ruby on ohjelmointikieli. Linda Liukkaan (s. 1986) kirja ei opeta mitään erityistä ohjelmointikieltä vaan ohjelmoinnillista ajattelua. Kirjasta lapsi oppii pilkkomaan isot ongelmat pieniksi, niin että tietokonekin ymmärtäisi ne.

Ruby osuu esimerkiksi puutarhaan, jossa Pomo-Kettu neuvoo kettuja nappaamaan kylvösiemenen ja samalla kitkemään puutarhaa. Tällaista käskyä ketut eivät ymmärrä. Kun Ruby antaa ketuille selkeän tehtävän, kylvö onnistuu: Ruby nimittää kettujen joukosta kolme kylväjää, jotka ottavat pussin siemeniä kukin, pudottavat siemenen tyhjään kuoppaan, jatkavat rivin päähän ja toistavat saman viisi kertaa.

Loppuosan tehtävien avulla voi harjoitella ohjelmoinnillista ajattelua. Lapsi saa tehtäväkseen neuvoa Rubya selkein ohjein muun muassa syömään aamiaisen ja petaamaan sängyn. Hello Ruby sai alkunsa, kun Liukas työskenteli New Yorkissa Codecademy-koulutusyhtiössä. Liukas sai kirjaan tarvitsemansa 10 000 euroa muutamassa tunnissa joukkorahoituspalvelu Kickstarterin kautta.

Liukkaan kuvittaman ja englanniksi kirjoittaman kirjan oikeudet on myyty Ruotsiin, Hollantiin, Australiaan, Koreaan ja Japaniin. Liukas on perustanut ystävänsä kanssa Rails Girls -ohjelmointikoulutusverkoston, joka järjestää ohjelmoinnin työpajoja tytöille ja naisille. Rails Girls on levinnyt yli 200 kaupunkiin ympäri maailmaa.