Arvio: Horace Engdahlin lauseet tuntuvat aarteilta

Ruotsalainen kirjallisuusmies pudottelee aforismeja kuin siirtolohkareita.

kirjat
Teksti
Karo Hämäläinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

 

Horace Engdahl on kirjallisuusmaailman superjulkkis, mutta ulkokirjallisista syistä: toimiessaan Ruotsin Akatemian pysyvänä sihteerinä vuosina 1999–2009 hänen tehtävänsä oli julkistaa Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajat.

Kirjallisuustieteen tohtori, pitkän kriitikonuran tehnyt kirjallisuusmies on ennättänyt pysähtyä ajattelemaan erityisesti kirjallisuuden, kirjailijuuden ja myös kriitikontyön olemusta. Ajatuksiaan, niistä aforismeiksi tiivistyviä lauseita ja päiväkirjamerkinnän omaisia lyhyitä muistiinpanoja hän on koonnut teoksiinsa Meteorer ja Cigaretten efteråt, jotka ovat ilmestyneet Jyrki Kiiskisen suomentamana esineenäkin ihastuttavassa Sen jälkeen savuke -kirjassa.

Engdahl ilmehtii ja väistelee vakavuutta, vaikka tosissaan oleminen kuuluu genreen. Yllättäen monet hänen koskettavimmista ajatuksistaan tuntuvat piiloutuneen tekstikatkelman sisään, niin kuin luonnehdinta ”Päiviä, joista tiedämme jo niitä eläessämme, ettemme tule muistamaan niitä”. Pärjäisi hyvin yksinään. Samoin kirjallisuuden eskapismista ponnistavan kahdeksanrivisen kappaleen loppuyhteenveto:

”Ennen ihmiset uupuivat rumuuteen ja pahuuteen, nyt he uupuvat normaaliin elämään.” Fragmenttien, kirjallisten siirtolohkareiden seasta löytyvät lauseet tuntuvat aarteilta niin kuin sienet metsässä.

Engdahlille tekstillä on ajatuksen muoto. Sen jälkeen savukkeen viehättävä seka-aineksisuus ja muodosta piittaamattomuus on seurausta siitä, että ajatus pysähtyy juuri siihen mittaan kuin haluaa.