Arvio: Eleanor Catton on vanhan ajan kuvaintuoja

Valontuojat on komea romaani eteläisestä kullankaivuyhteisöstä.

kirjat
Teksti
Kaisa Neimala
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Eleanor Cattonin romaaninjärkäle kuvaa Hokitikan kullankaivu- ja satamakaupunkia Uuden-Seelannin eteläsaaren länsirannikolla. Eletään vuotta 1866.

Catton on hakenut ja löytänyt kirjaansa vanhojen realististen romaanien sävyn. Taivaankappaleiden asemat vaikuttavat kohtaloihin, ja taivaanilmiöitä esitellään osien alussa: ”Oinas kolmannessa huoneessa.”

Lukujen alussa on vanhaan tapaan yhteenveto siitä, mitä aikoo tapahtua; yhteenvedot ovat lopulta lukuja pitemmät. Henkilöt käyvät pitkiä keskusteluja korrektein virkkein. Kertoja puhuttelee itseään pronominilla ”me”, ”me emme viitsi merkitä muistiin”. Suomentaja on konstailematta tavoittanut vanhahtavan sävyn.

Kirjailija on viitsinyt merkitä muistiin. Valontuojat täyttää kauan sitten kirjoitettujen romaanien keskeisen tehtävän: niiden lukemiseen kului aikaa. Lukemiseen ja useampiin lukemisiin – yhdellä kerralla en saa järjestykseen Valontuojien ihmisten kohtaloita ja suhteita, kullan houkutusta ja oopiumin huumausta.

Se käy heti selväksi, että Eleanor Catton on erinomainen kuvaaja. Ns. sielun silmät ilahtuvat maisemien, asumusten, esineiden, ihmisten osuvista, hauskoista kuvauksista. ”Hänellä oli sivulta katsottuna vaatimattomat piirteet.” Aforistikon lahjaakin kirjailijalla on. ”Oikeuden tulisi olla armon synonyymi eikä suinkaan sen vaihtoehto.”