Juha Hurme Näytelmä katoaa esityksen jälkeen, kirja jää, sanoo Juha Hurme. Kuva Kaisa Rautaheimo

”Yhtä humpuukia koko kirjallisuuskeskustelu”, teatterintekijä ja kirjailija Juha Hurme toteaa puhelimessa Kajaanin teatterissa.

Syksyn lehdissä on ollut isoja juttuja Sofi Oksasen johdolla käydystä taistelusta WSOY:n markkinointipolitiikkaa kohtaan. Keskustelu on tiivistynyt kysymykseen, mainostetaanko kirjailijaa riittävästi.

Toinen keskustelu on liittynyt Jari Tervon romaanin Koljatti totuudellisuuteen. Kummallakaan keskustelulla ei ole Hurmeen mielestä tekemistä kirjallisuuden kanssa.

”Mediassa haetaan nopeita mielipiteitä, jolloin väistämättä hukataan olennainen asia kirjallisuudesta.”

Todellisen hämmennyksen valtaan Hurme joutui lukiessaan keväällä kirjallisuuden professori Liisa Steinbyn lehtihaastattelua. Steinby kertoi Finlandia-palkintoehdokkaat nimeävän toimikunnan puheenjohtajana haluavansa palkita yhteiskunnallisen romaanin, jossa on klassinen rakenne ja joka nostaa esille aikamme epäkohtia.

”Miten joku voi määritellä etukäteen, minkälainen palkittavan kirjan on oltava? Eikö kirjallisuutta pitäisi tarkastella avoimin mielin?” Hurme muistaa ajatelleensa.

Steinby toteutti, mitä lupasi.

”Tuntuu siltä, että kirjailijan pitäisi nyt kirjoittaa lamasta eli tehdä salamannopea reaktio ajan pintailmiöihin. Paitsi että kirjailijan ei pidä tehdä niin, vaan toimia toisin, kuten monet kirjailijat tekevätkin”, Hurme sanoo.

Onko kirja kiinnostava?

”Kirja on meidän ajallemme epätyypillinen pitkään harkittu väite, pitkä puheenvuoro. Kirjan kirjoittaminen kestää jopa vuosia. Jokainen kunnianhimoinen kirjailija ajattelee, ettei minun kirjani ole vain tämän syksyn väite, vaan myös vuoden 2015, ehkä jopa 2050 syksyn väite. Kirjan idea ei ole purkaantua syksyssä tai viikossa. Myös kirjan lukeminen on pitkä ja sitova hanke, se vie viikon, ehkä enemmänkin.”

”Siksi pidän kirjaa tärkeänä pitkänä naulana meidän kulttuurirakennuksessamme. Kirja on se kantava palkki, joka pitää taloa pystyssä.”

Minkälainen kirjallisuuskeskustelu kiinnostaisi Hurmetta?

”Sellaista keskustelua en ole hoksannut, jossa mietittäisiin, miten meidän taas kerran niin kriisinen, hurja ja pelottavakin maailmamme heijastuu suomalaiseen kirjallisuuteen. Jossa ei keskusteltaisi siitä, onko kirja hyvä vai huono, vaan onko kirja kiinnostava.”

Toisaalta kirjallisuuskeskustelu ei ole Hurmeen tietämän mukaan ollut parempaa tai huonompaa entisaikaan.

”Esimerkiksi Aleksis Kiven teosten ympärillä käyty keskustelu oli yhtä ala-arvoista kuin nykyinenkin. Ongelma on ikuinen, ja siihen jokainen hyvä kirja on protestinomainen haaste.”

Puhelimessa kuuluu Hurmeen naurunhörähdys. Hänenkin romaaninsa Puupää vilahteli Finlandiakeskustelussa.

”Kiusallistahan tässä on nyt puhua. Mutta vaikka suhtaudun kaikella kunnioituksella omaan kirjoittamiseeni, se ei ole minulle ammatti eikä elanto. Olen teatterintekijä ja radiotoimittaja, en tarvitse kirjailija-apurahoja enkä myyntituloja, vaikka kirjoitankin ehkä vielä kolmannen kirjan.”

Näytelmä katoaa pois

Hurme ei näe suurta eroa kirjan ja näytelmän kirjoittamisen välillä. Näytelmiä hän on kirjoittanut jo yli 20 vuoden ajan.

”Painotuotteen kirjoittaminen on sitä pitkän naulan politiikkaa, kun taas näytelmiä kirjoitan itseni ohjattavaksi. Harva ne näkee, ja esitysten jälkeen ne katovat pois. Mutta kirja jää, ja se on haaste. Pystynkö kirjoittamaan muuta kuin sellaista, jolla on keräyspaperin arvo?”

Hurmeen kirjoittaman ja ohjaaman Ilmari Kianto -trilogian toinen osa Ryysyrannan Jooseppi menee Kajaanin kaupunginteatterissa. Näytelmä puolustaa pohjoisen teattereita. Kajaanin kaupunki on taas lyönyt madonluvut teatterilleen.

”Kunnallispoliittinen kulttuurikielteisyys on fakta. Täällä, missä iso raha ei viihdy ja elämisen ehdot ovat niukat, hyökkäys kulttuuria vastaan on vielä rajumpi.”

Mutta Hurmeen vakaumus on vahva: ”Jokainen kulttuurieuro poikii takaisin isolla korolla, muuten luhistuu kaikki. Kulttuuri vain on sitä todellista luomua, jonka tulokset eivät tule heti esiin.”