Arvio: Rikoselokuva Inherent Vice on hauska tragedia

Paul Thomas Anderson on tehnyt omalaatuisimman elokuvansa.

elokuvat
Teksti
Kalle Kinnunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Los Angeles, 1970. Kaikki ovat vähän sekaisin. Siltä vaikuttaa ainakin hippiseurassa viihtyvän yksityisetsivä Doc Sportellon (Joaquin Phoenix) näkökulmasta. Ehkä kyse on Sportellon omista ongelmista: hänelle jo arki on päihdemieltymysten vuoksi hankalaa palapeliä, rikosten ratkaisemisesta puhumattakaan. Kun Sportello etsii kadonnutta ex-tyttöystäväänsä, on pian epäselvää, kuka onkaan kadonnut ja miten asiaan liittyvät miljonäärigrynderi ja uusnatsit.

Magnolian ja There Will Be Bloodin ohjaaja-käsikirjoittaja Paul Thomas Anderson on tehnyt omalaatuisimman elokuvansa. Kulttikirjailija Thomas Pynchonin romaaniin perustuva Inherent Vice on vähäeleinen farssi ihmisen kyvyttömyydestä tulkita maailmaa objektiivisesti.

Anderson käsittelee hippiaikaa huumorilla ja kaikkea muuta kuin nostalgisesti. Kun tarina mutkittelee, voimakkaimmaksi tunnetilaksi nousee jopa paniikki. Epäluotettava kertojanäänikin (laulaja Joanna Newsom) jaarittelee horoskoopeista kuin olisi pilvessä.

Saako houraileva antisankari itseään niskasta kiinni? Asetelma tuo mieleen Coen-veljesten Big Lebowskin, mutta elokuvassa on myös Vertigoa, Chinatownia ja Väiski Vemmelsääri -animaatiot mieleen tuovia ylilyöntejä.

Kaksi- ja puolituntinen Inherent Vice on usein tahallisesti turhauttava, sillä katsojalle tuputetaan vääriä johtolankoja. Ehkä ei olekaan suurta arvoitusta, joka pitäisi ratkaista. Eikä yksikään henkilöhahmoista ole pilkallisella tavalla karikatyyri. Ihmisiä tässä vain ollaan.

 

Inherent Vice elokuvateattereissa.