Ylivieskan kirkko paloi pääsiäisenä maan tasalle – nyt on tultu jouluun, jota vietetään raunioilla

Kirkko oli ollut samalla paikalla 230 vuotta. Se paloi maan tasalle muutamassa tunnissa. Koko kaupunki muuttui.

Ylivieska
Teksti
Pauliina Penttilä
Kuvat
Harri Hemmilä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Oli pääsiäislauantai, 26. maaliskuuta, ja seurakunnan suntiolla Teemu Savelalla oli vapaailta. Kun kello lähestyi puolta kahdeksaa, Savelan perhe oli samoissa toimissa kuin monet muutkin paikkakuntalaiset: lähdössä katsomaan kokkoja. Pakanallinen noitienhäätämisperinne on Ylivieskassa voimissaan, vaikka väki on varsin kristillistä. Useimmat kuuluvat kirkon herätysliikkeisiin, lestadiolaisiin tai körttiläisiin.

Teemu Savela ajoi Koskipuhdontietä keskustaan, vaimo Taija-Leena istui vieressä, takapenkillä olivat kaksi nuorinta lasta, alakoululaiset Tara ja Topi. Kaksi teini-ikäistä jäivät kotiin.

Keskustassa kirkontornin tuttu, punaharjainen hahmo tuli näkyviin Kauppakadun ja Valtakadun risteyksessä. Suntiolle, virallisesti seurakuntamestarille, se oli työpaikka. Piti olla talonmiehenä, pitää huolta kirkosta, sen lämmityksestä, valoista ja hälytysjärjestelmistä. Lisäksi oli huolehdittava jumalanpalvelusten käytännön järjestelyistä, kuten äänentoistosta, kirkkotekstiileistä, ehtoollispikareista, kolehtihaaveista.

Yhtäkkiä Savela jäi tuijottamaan etuoikealla kohoavaa kirkkoa tuulilasin läpi.

Räystäiden välistä löi liekkejä.