Vapaa-ajattelija Esa Ylikoski: Papit pois päiväkodeista

Susan Heikkinen
Kotimaa 29.3.2013 13:00

Esa Ylikoski.

Pääsiäisen alla kirkoissa on käynyt paljon päiväkotilapsia. Loukkaako tämä taaperoiden oikeuksia, Vapaa-ajattelijain liiton luottamustoiminen pääsihteeri Esa Ylikoski?

”Rikotaan yhdenvertaisuutta uskontojen ja vakaumusten suhteen, kun asetetaan yksi uskonnollinen oppi muiden katsomusten edelle. Toinen ihmisoikeus, mitä rikotaan, on uskonnon ja omantunnon vapaus. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on korostanut, että siihen kuuluu myös oikeus olla ilmoittamatta katsomustaan. On ristiriitaista, jos ihminen julkista palvelua käyttäessään joutuu paljastamaan, että ei ole uskossa tai on. Vanhemmat joutuvat miettimään, erottuvatko he joukosta, jos he sanovat, että lapsi ei lähde kirkkoon mukaan.”

Taaperolle kirkkokäynti voi olla vain hauska retki. Miksi se pitäisi kieltää?

”Se antaa väärän käsityksen uskonnon asemasta. Mukautumalla katsomukselliseen tuputukseen ja indoktrinaatioon päiväkoti ylläpitää sitä. Vanhempien pitäisi vaatia normaaleja oikeuksiaan ja mieluummin vaatia, että yhden uskontokunnan tilaisuudet lopetettaisiin.”

Kumpi on haitallisempaa uskonnottomalle lapselle, kirkkokäynti tutussa ryhmässä vai tutusta ryhmästä erottaminen?

”Ei pidä järjestää uskonnonharjoittamista, joka erottaa lapsia toisistaan. Haitallisuuskeskustelu on painostusta. Pienten lasten ryhmästä erottaminen voi tuntua pahalta, varsinkin jos se järjestetään syrjivällä tavalla. Vähemmän väärä tilanne olisi, että aina ilmoitettaisiin, että on tunnustuksetontakin ohjelmaa.”

Lapsen oman uskonnon tai katsomuksen perinteeseen sekä tapoihin ja käytäntöihin perehdytään, sanovat valtakunnalliset varhaiskasvatuksen perusteet. Onko ohjeessa vikaa?

”On virhetulkinta, että perheen oma on sitä, mitä kirkon oikeaoppinen uskontunnustus sanoo. Todellisuudessa kirkon tekemän kyselyn mukaan vain 27 prosenttia sanoo uskovansa kristinuskon opettamaan jumalaan. Perheitten oma katsomusmaailma on sekulaarimpi ja monipuolisempi kuin opetetaan.”

Saako pappi käydä tarhassa?

”Ammattitaitoinen päivähoitohenkilöstö pystyy hoitamaan uskontokasvatuksen lapsen ikäkauteen sopivalla tavalla, samalla tavalla kuin luokanopettajatkin uskonnonopetuksen luokilla 1.-6.”

Pitäisikö kirkolliset juhlapyhät poistaa kalenterista?

”Jo ennen kristinuskoa oli kulttuuriset perinteet lepotaukoihin ja juhliin. Jos pääsiäistä ei olisi, se pitäisi keksiä. Jos järkevästi tehtäisiin, se sidottaisiin maaliskuun loppuun, lähelle kevätpäivän tasausta.”

Keskustelu

Vapaa-ajattelija Esa Ylikoski.

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi ajatuksen vapautta, tai ehkä sitä puolta asiasta jossa kysytään, että kuinka – ja jos niin – ajatus voisi olla vapaa? Ajatuksen perusolemus on olla sidonnainen, muutenhan ajatusta ei voisi olla. Se on sidottu oppimaansa ja kokemaansa ja voi liikkua vain sen, tuntemansa aitauksessa. ”Aitaus” voi olla laajapohjainen tai kapea, mutta aina rajoitetussa muodossa, mitassa. Sellaisessa rajoittuneessa tilassa ajatus ei voi olla vapaa, sikäli kuin katsomme vapauden olevan rajoittamaton, vapaa. En tarkoita tällä olla näsäviisas, tai, etteikö ajatus, sellaisena kuin ajatuksen tunnemme, näemme olevan vapaa, olisi itse asiassa kaikkea muuta kuin vapaa. Kysymys ei ole – jos todellakin haluamme nähdä ajatuksen todellisen lounteen – pintapuolinen johtopäätelmä, vaan nähdäkseni välttämätön menettely mennäksemme pitemmälle itse kysymykseen ajatuksen vapaudesta. Mitäs tuumaat?

Positiivinen uskonnonvapaus tarkoittaa sitä, että uskontokuntien jäsenillä on oikeus uskonnollisen identiteetin ylläpitoon ja uskontonsa mukaiseen tapakulttuuriin myös yhteiskunnan laitosten piirissä, siis päiväkodissa, koulussa, armeijassa, sairaalassa ja vankilassa. Ateistisen vähemmistön oikeudet oman vakaumuksensa mukaiseen elämäntapaan eivät oikeuta estämään uskontokuntien toimintaa omien jäsentensä keskuudessa. Vain sellaisessa tilanteessa, jossa uskonnottomat ovat enemmistönä, voidaan vaatia uskonnotonta tapakulttuuria ensisijaiseksi vaihtoehdoksi, mutta silloinkin on uskontokuntiin kuuluville varattava mahdollisuus väistyä oman vakaumuksen vastaisista tilanteista ja oikeus omassa piirissään harjoittaa uskontoaan. Kun kristitty enemmistö päiväkodissa ja koulussa viettää joulua ja pääsiäistä, on samalla kun turvataan kristityille oikeus juhlaperinteeseensä turvattava vähemmistönä oleville muslimeille ja uskonnottomille oikeus väistyä näistä tilaisuuksista. Muslimeilla olkoon omalla joukollaan oikeus viettää vaikkapa ramadania. Mitä uskonnottomat sitten halunnevatkaan juhlia, suotakoon se heille. Tämä on todellista monikulttuurisuutta, ei perinteiden tukahduttaminen vähemmistön ehdoilla.

Ysahaman näkemyksen ongelma on ainakin siinä, että meillä Suomessa on vielä runsaasti tapakristillisiä ihmisiä, jotka kuuluvat kirkkoon, pitävät kirkkohäät, kastavat lapsensa jne. vaikka eivät kuulukaan Ylikosken mainitsemiin 27 prosenttiin, jotka uskovat kristinuskon opettamaan jumalaan. Millaista kohtelua he oikeastaan haluavat lapsilleen päiväkodissa tai peruskoulussa? Sillä hehän ovat varsinainen aatteellinen ongelma: ihmiset jotka eivät tosiasiassa piittaa vähäänkään kristinuskosta ja sen opetuksista, mutta haluavat kuitenkin noudattaa sen rituaaleja – miksi? Varmuuden vuoksi? Pitää vain toivoa, että tulevaisuudessa tällainen mielestäni selkärangaton ajattelutapa vähitellen saataisiin häviämään tai ainakin tuntuvasti vähenemään. Kirkko pitää näistä ihmisistä tiukasti kiinni, ymmärrettävistä syistä, mutta onneksi eräät viime vuosien tapahtumat ja ilmiöt ovat vain lisänneet kirkosta eroamista. Enemmän omaa ajattelua, vähemmän turhia perinteen painolasteja!

Pienen lapsen mieleen ei tulisi tuputtaa kiistanalaisia asioita.

Mikkihiiret ja muunipeikot ovat lastensatutja ja hyväksyttäviä Uskonasioita opetetaan heille ”kovina faktoina” joskus jopa helvetin kauhuineen mitä ne eivät tietenkään ole. Eivät faktoja eivätkä helvetin kauhuja.

Kun nämä ”taivasten sanansaattajat” nyt kuitenkin joka paikkaan nenänsä tunkevat niin laulattakoot lapsilla kauniita uskonnollisia lauluja (kaikista uskonnoista). Ne eivät pelota lapsia ja oppivat samalla laulamaankin.

Hyviä uskonnollisia ”biisejä” tällainen vannoutunut pakanakin joskus mielellään kuuntelee.

Kun pappi sanoo: rukoilkaamme, kuulijat alkavat katsella lattian laatoitusta ja ovat rukoilevinaan…tämä ei vielä vahingoittaisi lapsiakaan jos se siihen jäisi. Pitäähän aikuisena osata joskus myös teeskennellä.

Olen luterilaiseen kirkkoon kuuluva ’pakana’. Hyväksyn joitakin uskonnollisia juttuja jatkettavaksi traditioina nykypäivänäkin (esim ’jo joutui armas aika’ kevätjuhlissa jne). Kuitenkin suosittelisin uskonnonopetuksen erottamista eskarin, koulun, armeijan jne julkisten laitosten opetusohjelmasta juuri lasten karsinoinnin takia. Suomessa on jo liian monta uskonnollista ryhmää, joille kaikille pitäisi järjestää omaa ohjelmaa (eli erotella lapset karsinoihin). Mutta entäpä, jos yksi lapsi ryhmässä on ainoa, joka ei ole luterilainen!?!
No, omat lapseni kävivät seurakunnan kerhossa kolme vuotta ennen eskarille menoa, eivätkä tulleet mitenkään aivopestyiksi. Saivat kavereita ja tykkäsivät ryhmässä touhuamisesta. Kyllä siis muutkin vanhemmat voivat halutessaan antaa lapsilleen (ylimääräisen) uskonnonopetuksen koulujen ulkopuolella. –
Laulattaa pitää kaikkia ihmisiä, mutta epäuskonnollista, monikulttuurista materiaalia riittää ilman gospeleitakin.

ExpattiSK:n tuumailuihin voin minäkin yhtyä. Tosin minun ei tarvitse huolehtia lasten karsinoinnista. Sen sijaan minusta on selvää, että uskonnot olisi jo kokonaan erotettava julkisesta elämästä omaan ”karsinaansa”, erääksi lajiksi ihmisten yksityistä toimintaa. Ristiriita nykyaikaisen dynaamisen elämän ja muinaisiin perusteisiin takertuvan uskonnollisuuden välillä on nimittäin jo liian suuri.

Toinen mahdollisuus on, että uskonnot muuttavat luonnettaan radikaalisti kääntyen tuonpuoleisesta tämänpuoleiseen. Siitä ei kuitenkaan ole toiveita, ja sen jälkeen uskonnonopetusta ja jumalanpalvomista esimerkiksi päiväkodeissa ei enää edes tarvittaisi. Kirkot toimisivat omalla paikallaan yhteiskunnassa ja sen hyväksi, ja pappienkin – miten heitä sitten kutsuttaisiinkin – yleishyödyllinen toiminta ja valistus olisi kaikkien tunnustamaa ja hyväksymää periaatteessa missä tahansa.